Parisuhde 26.03.2019 Päivitetty 02.12.2020

Onko ärsytys suhteenne kolmas pyörä? Näin saat suhteenne taas kukoistamaan

Oma kumppani voi joskus tuntua tylsältä. Mistä kyllästyminen johtuu ja miten sen voi estää? Vai onko vain vilkuiltava aidan toiselle puolelle?

Teksti
Maija Kajanto
Kuvat
iStock

Kuulostaako tutulta: parisuhteessa kaikki on periaatteessa hyvin, mutta jostain syystä kumppani kyllästyttää. Fyysinen läheisyys on jäänyt taka-alalle, ja tilalle on tullut ärtymys.

Asetelma on varmasti monelle arkipäivää. Monesta saattaa myös tuntua siltä, että tylsistymisen kelkkaa on hankala kääntää. Kysyimme Väestöliitossa psykologina toimivalta Marika Mattilalta, miksi suhde saattaa alkaa kyllästyttää ja miten tunteen voisi taklata.

– Kun puhutaan parisuhteista, on olennaista miettiä ensin, miten ihmiset kiintyvät toisiinsa. Me olemme kaikki tottuneet lapsuudessa olemaan tietynlaisissa suhteissa meille läheisiin ihmisiin. Kannamme näitä suhdemalleja aikuisuuden suhteisiimme, ja ne muodostavat pohjan sille, miten me näemme itsemme, käsittelemme tunteitamme ja viestimme parisuhteessamme, Mattila sanoo.

Millä tavoin ihmiset sitten kiintyvät toisiinsa?

Tutkimusten pohjalta on eritelty erilaisia tyylejä olla suhteessa toisiin ihmisiin. Ne jaotellaan perinteisesti turvallisiin, takertuviin, vältteleviin ja hajanaisiin. Nämä asetelmat näkyvät myös parisuhteissa.

Turvallisesti kiintyneet ihmiset pystyvät läheisyyteen ja osaavat samalla säilyttää itselleen tarpeellisen oman tilan. Läheisyyden ja erillisyyden säätelyn onnistuminen on merkittävä asia parisuhteen kehittymisen kannalta.

Miksi juuri parisuhde voi alkaa ärsyttää?

Parisuhde on aikuisen ihmisen tärkein ja emotionaalisesti latautunein suhde. Siltä voi ja saakin odottaa tukea, turvaa ja vastavuoroisuutta.

Jos emme koe tulevamme riittävästi kohdatuksi, se alkaa syödä parisuhdetta ja vie tilaa myös kaikelta siltä hyvältä, mitä suhteessa on. Se synnyttää helposti negatiivisen kehän.

On hyvä tiedostaa, hiertääkö parisuhteessa esimerkiksi jokin käyttäytymismalli, joka on ollut vallalla jo lapsuudenperheessä, ja joka voi vaikuttaa edelleen siihen, miten pystymme heittäytymään tunnesuhteeseen toisen kanssa.

Pitääkö suhteen olla täydellinen? Eikö hyvä riitä?

Kyse on tunnesuhteesta, ei siitä, onko suhde ulkoisesti täydellinen. Mutta jos kiintymyssuhde on esimerkiksi välttelevä, silloin ollaan helposti tilanteessa, jossa ei ole sanoja kertoa toiselle, että kaipaan ja tarvitsen sinua ja läheisyyttäsi.

Silloin ennemmin toimitaan, lähdetään baariin tai haetaan etäisyyttä keskittymällä pelkästään arjen ja kodin pyörittämiseen. Niinkin voi elää, mutta suhde voi yleensä paremmin ja onnellisemmin, jos puolisoiden on mahdollista kertoa toisilleen omista tarpeista ja ilmaista toiselle, mitä suhteelta haluaa.

Onko kyllästyminen parisuhteessa vaarallista?

On luonnollista, että oma arki ja kumppani kypsyttävät. Mutta jos kyllästyminen johtaa siihen, että kommunikaatio vähenee, se aiheuttaa etäisyyttä, ja etäisyys puolestaan synnyttää kohtaamisen vaikeutta.

Kyllästyminen pitää myös osata erottaa parisuhteen kriiseistä tai traumoista, joita voivat olla muun muassa perheenjäsenen sairastuminen, pettäminen tai mikä tahansa kokemus rakastetun hylkäämisestä. Tällaisissa tilanteissa ei ole kyse kyllästymisestä vaan suuremmasta haavasta, jossa ihminen tulee hylätyksi tai petetyksi silloin, kun hän todella tarvitsisi kumppaniaan.

Mitä jos ärsytys on suhteen kolmas pyörä?

Ehdotukset yhteisen ajan lisäämisestä ja yhteisistä harrastuksista ovat hankalassa parisuhdetilanteessa usein vähän huteria. Monet välttelevät terapiaa ja pitävät sitä viimeisenä oljenkortena, mutta aika monelle pariskunnalle tekisi ihan hyvää käydä juttelemassa ulkopuolisen kanssa. Silloin on mahdollista, että suhde muodostuu turvallisemmaksi ja osapuolten on helpompi olla siinä avoimia ja tarvitsevia.

Lue myös: Selätä parisuhdeongelmat – Pieni selviytymisopas parisuhteeseen

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X