Pienen lapsen vanhempi, näissä tilanteissa tarvitset erossa lakimiehen apua

Ero mielessä ja sinulla on alaikäisiä lapsia? Kokosimme listan asioista ja tilanteista, jolloin tarvitset avioerossa juristin palveluita.

Teksti Saga Wiklund
Kuvat iStock
Milloin erossa tarvitaan juristin apua
© iStock

1. Lapsen asuinpaikasta ei päästä sopuun

Vanhempien riidat lasten asuinpaikasta ovat lisääntyneet, koska vanhemmat ovat entistä useammin tasavahvoja: sekä äidillä että isällä on läheinen suhde lapseen.

– Suomen lain mukaan lapsen on oltava eron jälkeen kirjoilla jommankumman vanhemman luona, vaikka vanhemmilla olisikin yhteishuoltajuus, kertoo perhe- ja perintöoikeuteen erikoistunut asianajaja, varatuomari Ilona Piironen asianajotoimisto Markku Hiekkalasta.

Vanhemmista se, jonka luona lapsi asuu, on hänen lähivanhempansa. Asuinpaikan mukaan määräytyvät puolestaan päivähoitopaikka ja lähikoulu.

Usein molemmat vanhemmat haluaisivat lähivanhemman statuksen. Pääsääntöisesti lapsia ei eroteta toisistaan ja he ovat kirjoilla saman vanhemman luona. Joskus riitainen tilanne voi ratketa vanhempien sopimuksella siitä, että esimerkiksi kahden lapsen perheessä toinen lapsi on kirjoilla äidin luona ja toinen isän luona, vaikka lapset ovatkin vanhempiensa luona aina yhtäaikaisesti.

Lue myös:
Vuoroviikkoäiti Anna Puu: ”Ensimmäinen ilta ilman lasta on vaikein”
Näin puhut lapsellesi erosta
Keskustele:
Miten teillä sujuu vuoroviikkosysteemi?

2. Lapsen elatusmaksuista tai tapaamisoikeudesta ei päästä sopuun

Lapsen elatusmaksut ja tapaamisoikeus ovat asuinpaikan lisäksi yleisimpiä riidan aiheita. Elatuskulut aiheuttavat riitoja etenkin, jos rahasta tekee tiukkaa.

Tapaamisoikeudella tarkoitetaan lapsen oikeutta tavata sitä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Entinen puoliso voi joskus pyrkiä vaikeuttamaan tapaamisia ja vieraannuttamaan lapsia toisesta vanhemmastaan.

Jos avioeron taustalla on väkivaltaa tai alkoholiongelmia, voidaan päätyä valvottuihin tapaamisiin.

Keskustele:
Miten elatusmaksu lasketaan?
Pitääkö maksaa elatusmaksuja jos on työtön?

3. Perityn omaisuuden jako hiertää

Jos avioeroon päätyvällä parilla ei ole avioehtoa, omaisuus jaetaan pääsääntöisesti puoliksi osituksessa. Jos puoliso on perinyt tai saanut lahjaksi omaisuutta, myös tämä omaisuus kuuluu ositettavaan omaisuuteen, ellei puolison avio-oikeutta ole suljettu pois lahjakirjassa tai testamentissa. Monesti tällaisia määräyksiä ei kuitenkaan ole.

– Kun vanhemmat ovat tukeneet aikuista lastaan tai omaisuutta on peritty vanhemman kuoleman jälkeen, voi tuntua kohtuuttomalta, että toinen hyötyy tästä eron yhteydessä, Ilona Piironen kuvaa.

Piirosen mukaan rahariidat ovat lisääntyneet varallisuuden kasvun ja uusperheiden yleistymisen myötä.
– Viestinnän helppouskin vaikuttaa riitelyyn. Riitoja olisi vähemmän, jos mietittäisiin tarkemmin, mitä viestitään, Piironen pohtii.

Keskustele:
Avioero, avioehto, miten menee?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä