Työ ja raha 01.06.2022

Kauhunhetket synnytyssalissa saivat Millariikka Rytkösen vaatimaan muutosta, ja sillä tiellä hän on edelleen – ”Kynnysmattona ei saa aikaiseksi mitään”, sanoo Kotiliedelle

Kun Millariikka Rytkönen oli yksinhuoltaja, hän kitkutti pienellä kätilön palkalla. Synnyttäessään kuopustaan hän havahtui: tämä ei voi mennä näin.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Jonne Räsänen

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, 46, ei arkaile astua tv-kameroiden eteen tai marssia eduskuntatalon portaille. Uransa suurimmat jännitysmomentit hän on kokenut jossain aivan muualla, selviää Kotilieden uudessa haastattelussa.

– Pelottavimmat työtuntini olen kokenut synnytyssairaalassa aamuyön tunteina, kun on kyseessä kahden ihmisen henki.

Rytkönen on taustaltaan sairaanhoitaja-kätilö. Hänellä on kaksi lasta, 21-vuotias tytär ja 11-vuotias poika.

Pelottavilta hetkiltä hän ei säästynyt silloinkaan, kun hän oli itse synnyttämässä.

Synnytyskokemus järkytti

Millariikka Rytkönen sai esikoistyttärensä 25-vuotiaana ja jäi kolmea vuotta myöhemmin yksinhuoltajaksi. Hän teki kolmivuorotyötä synnytyssalikätilönä ja joutui tekemään rutkasti ylitöitä, jotta rahat riittäisivät.

Lue myös: Tällainen on kätilön työpäivä: ”Palkka on huono ja työolot mitä sattuu, mutta tätä haluan tehdä”

Aviomiehensä Jyrki Rytkösen hän tapasi 32-vuotiaana, ja heidän yhteinen poikansa saapui maailmaan kahta vuotta myöhemmin.

Synnytyksessä vauvan sydänäänet romahtivat. Millariikka Rytkönen kiidätettiin hätäsektioon, joka vaatii nukutuksen.

Rytköstä ei kuitenkaan voitu nukuttaa, koska sairaalassa ei ollut paikalla koko leikkaustiimiä.

– Se oli hyvin pelottava kokemus. Vaikka kätilö, anestesialääkäri ja gynekologi yrittivät kuiskia minulta salassa, tajusin kyllä, missä mennään, hän kertoo Kotiliedelle.

Rytkönen pelkäsi lapsensa ja itsensä puolesta, mutta samalla hän ajatteli ammattimielessä, että tämä ei voi mennä näin. Prosessi pitäisi saada kuntoon.

”Kaikki eivät pidä suorasanaisuudestani, voi voi.”

Äitiyslomalla Rytkönen alkoi opiskella sosiaali- ja terveysalan kehittämistä ja johtamista. HUS palkitsi hänen lopputyönsä, joka koski hätäsektion toimintamallia Porvoon sairaalassa.

Vuonna 2014 Rytkönen järjesti matkasynnytyspäivän, joka vastusti synnytyssairaaloiden sulkemista HUS-alueella. Kolmea vuotta myöhemmin hänet äänestettiin Tehyn eli sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön puheenjohtajaksi.

Nyttemmin Rytkönen on ollut hoitajalakko-otsikoissa. Hänen johdollaan hoitoala vaatii palkankorotuksia.

– Kaikki eivät pidä suorasanaisuudestani, voi voi, mutta ajan kollegoideni asiaa ja sanoitan heidän vaatimuksiaan ääneen.

Millariikka Rytkönen: ”Kasvatus on mennyt pieleen”

Jo lapsuusaikanaan Millariikka Rytkönen vähät välitti siitä, että hänen vanhempansa toivoivat hänen olevan toisenlainen: hillitty, kiltti ja huomiota herättämätön. Se ei Kotilieden mukaan tepsinyt, vaan kasvatti kapinaa.

millariikka rytkönen

Millariikka Rytkönen ei suostu olemaan kynnysmatto.

– Elämässä pitää riittää se, että ihmisellä on käytöstavat ja hän on kohtelias ja huomioi muut ihmiset. Mutta samalla on niin, että liian kilttinä kynnysmattona ei saa aikaiseksi mitään.

Julkisuudessa Rytkösen olemus tuntuu ärsyttävän monia. Hänet koetaan liian äänekkäänä, liian räväkkänä ja jopa ulkonäöllisesti vääränlaisena. Moiset kommentit eivät kuitenkaan hetkauta Rytköstä.

– Minun ihoni alle eivät mene mitkään lieksalaiset jormat, jotka tulevat sanomaan, että hei, laihduta!

Rytkösen mielestä epäkohtia ei pidä voivotella, vaan niihin pitää puuttua. Hänen lapsuudenkodissaan vallitsi henki, että rahasta ja politiikasta ei pidä puhua julkisesti.

– Siinäkin kohtaa kasvatus on mennyt pieleen, koska juuri sitähän minä nyt työkseni teen.

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 12/2022 tai Kotilieden verkosta!

Lue myös: Johanna on yksityiskätilö, jolle hakeutuvat julkkikset ja tavikset – ”Haluaisin, että jokainen nainen olisi synnytyksen jälkeen ylpeä itsestään”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X