Vanhemmuus 29.11.2016 Päivitetty 16.09.2021

5 asiaa, jotka vain nuoret äidit tietävät

Kysyimme Kaksplussan blogiverkoston nuorilta, alle 22-vuotiaana äideiksi tulleilta bloggaajaäideiltä, mitä he ovat oppineet äideiksi tultuaan.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
Istock

Nuorena äidiksi tuleminen ei ole vain luopumista iloisesta opiskelijaelämästä ja tulevista työmahdollisuuksista. Eikä se aina tarkoita ”parhaiden vuosien” hukkaan heittämistä. Lapsen saamisessa nuorena on paljon hyviäkin puolia. Nuoret äidit jaksavat valvoa ja osaavat ottaa rennommin. He ovat nuoria vielä silloinkin, kun heidän lapsensa lentävät pesästä.

1. Äidiksi tulemiselle ei ole oikeaa ikää

”Olen aina ollut lapsirakas ja tiennyt, että haluan lapsia nuorena. Tulin raskaaksi 17-vuotiaana. Joskus teini-ikäinen voi olla valmiimpi äidiksi kuin 30-vuotias. Lapsia kannattaa kuitenkin harkita vasta silloin, kun oma elämä on tasapainossa. Lapsi ei ole hetken mielijohde.” Neea

”Ennen kuin aloin odottaa esikoistamme vannoin, etten halua koskaan lapsia. Vauvakuume kuitenkin yllätti. Raskaaksi tultuani olin onnellinen, että saisin lapsen nuorena. Äitiyteen on valmis, kun tietää pystyvänsä asettamaan pienen tarpeet omiensa edelle ja kykenevänsä pitämään lapsesta huolta.” Terhi

”Oikeaa ikää äidiksi tulemiselle ei ole. Henkinen tasapaino merkitsee ja se, mitä ihminen elämältään haluaa. Minulle perheen perustaminen on ollut uran luomista tärkeämpää. Ei tarvitse kokea olevansa valmis äidiksi ennen lasten hankkimista. Äitiyteen kasvaa kyllä ajan mittaan.” Jenni

Lue myös:

10 kotiäitiä virkistävää asiaa, jotka vievät vain 10 minuuttia

2. Nuori äiti voi tulla nuorena mummoksi

”Uskoisin, että nuorena jaksaa paremmin. En tietenkään voi olla ihan varma, koska en ole kokenut vanhempana äidiksi tuloa. Kun on tottunut nuorena valvomaan viikonloput railakkaasti juhlien, siinä ei ole suurtakaan eroa vauvan kanssa läpi yön valvomiseen. Nuorella äidillä on oma lapsuus selkeämmin vielä muistissa. On hauska ajatus, että voin olla myös nuori isoäiti lapsenlapsilleni. 40-50-vuotiaassa isoäidissä on varmasti enemmän virtaa kuin 70-80-vuotiaassa.” Jenni

”Nuoren ikäni vuoksi en ehtinyt kokea painetta lasten saannin suhteen. On ihana ajatus, että saan nauttia lapsistani toivottavasti kauemmin, kun olen saanut heidät nuorena. Ja toivottavasti lapsenlapsistakin sitten joskus.” Laura

”Nuorena keho jaksaa raskaudet paremmin ja palautuu niistä nopeammin. Nuoremmilla äideillä on ehkä myös enemmän sosiaalista elämää. Olen itsekin paljon liikkeessä lasteni kanssa ja ulkoilemme joka päivä muutaman kerran.” Susanna

3. Jostain joutuu luopumaan, mutta tilalle tulee parempaa

”Kouluni jäi kesken, kun aloitin äitiysloman. Muu luokka ehti valmistua sillä välin, ja hyppäsin äitiysloman jälkeen uuden ryhmän sekaan. En voinut jäädä kotihoidontuelle kuin pariksi kuukaudeksi. Jouduimme laittamaan lapsen aikaisin hoitoon, koska vain toinen meistä kävi töissä. Yhteydenpito loppui monien kavereiden kanssa, koska he eivät vielä suunnitelleet perheenlisäystä. Elämäntilanteemme olivat liian erilaiset.” Terhi

”Äitiyden myötä joutuu luopumaan joistakin asioista, mutta niiden tilalle tulee jotain parempaa. Vietän mieluummin aikaa lapseni kanssa, kuin hillun monien ikäisteni tavoin pilkkuun asti baarissa.” Neea

”Aion käydä koulun loppuun, kun nuorin lapseni on 1,5-vuotias. Työelämässä minun ei sitten tarvitse enää pidellä äitiyslomia, vaan voin edetä urallani ilman keskeytyksiä.” Susanna

Lue myös:

Lukijat kertovat: Näin selätin synnytyspelon

4. Äideillä on samat murheet iästä riippumatta

”Stressi ja huolet saavat lasten myötä aivan uuden mittapuun. Äideillä onkin iästä riippumatta ihan samat murheet.” Laura

”Kannattaa luottaa omiin tuntemuksiinsa ja uskoa, että osaa hoitaa lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kukaan muu ei tunne lasta paremmin kuin omat vanhemmat. Vinkkejä kannattaa kuunnella, mutta poimia niistä vain parhaat talteen.” Terhi

5. Olet paras äiti lapsellesi

”Olen oppinut sen, että sotku ei ole aina pahasta. Ei ole maailmanloppu, jos pienet tahmaiset kädenjäljet ovat ikkunassa toista viikkoa tai legot lattialla. En ehkä ole maailman paras äiti, mutta maailman paras omalle lapselleni. Ennen äitiyttä en tiennyt, että näin paljon voi rakastaa.” Neea

”Äitiys on opettanut minulle kärsivällisyyttä ja vastuuta. Nuorena äitinä olen myös tajunnut sen, ettei ole oikeaa tapaa elää elämäänsä. Joku opiskelee ja luo uraa ennen lastentekoa, joku kantoliinailee ja käyttää kestovaippoja. Lapsen voi myös laittaa päivähoitoon heti äitiysloman loputtua tai hoitaa kotona kouluikään asti. Mikään tapa ei ole väärä ja jokainen perhe tekee itselleen sopivat valinnat.” Jenni

”Aikuistuin kertaheitolla lapsen saatuani. Tiedän olevani heille korvaamaton. He opettavat minua ja minä opetan heitä. Toivon, että jokainen joka haluaa lapsia, saa kokea äitiyden. Se on upeinta, mitä tiedän.” Susanna

Lue myös: 

Kommentit, joita tuore vanhempi ei halua kuulla

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X