Vanhemmuus 25.01.2023

Anna-lehti: Anna Puu vauvatoiveestaan: ”Kysyin Jukalta, pitäisikö meidän sittenkin”

Anna Puu yllättyi vauvatoiveestaan. Puoliso Jukka Immonen suostui kuitenkin heti ehdotukseen.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Liisa Valonen

Jos esikoinen on jo alakoulun puolivälissä, saattaa olla suuri kynnys ryhtyä pikkulapsiarjen pyörittämiseen.

Laulaja-lauluntekijä Anna Puu, 40, yllättyi vauvahaaveestaan lähestyessään neljääkymmentä ikävuotta. Hän kertoo Anna-lehdelle olleensa pitkään varma, että ei halua enempää lapsia.

– Yhtenä iltana kysyin Jukalta, pitäisikö meidän sittenkin. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Poika syntyi vuoden kuluttua.

Perheen kuopus, puolitoistavuotias poika, on Annan ja tuottaja Jukka Immosen ensimmäinen yhteinen lapsi.

– Saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta ehkä alitajuisesti tiedostin, että tämä uusi ihminen halusi maailmaan. Hänelle piti vain antaa tilaisuus.

Vaikka Anna osaakin nyt suhtautua rennommin vauva-ajan tuomiin muutoksiin, kertoo hän uuden elämäntilanteen huolettaneen etukäteen. Anna näki painajaisia kurahousurallista, sillä hän oli jo ehtinyt tottua esikoisen kasvun myötä suotuun vapauteen.

– Elin vuosikausia vuoroviikkovanhempana. Tyttären ollessa isällään sain touhuta vapaasti omia asioitani: hoitaa siirtolapuutarhaa, käydä jumpassa tai leffassa, kuljeskella päämäärättömästi.

Hän ei kuitenkaan osannut pelätä iän vaikutusta raskaaksi tulemiseen.

– Mieleeni ei edes juolahtanut, ettei raskaus iän takia onnistuisi.

Nyt Anna luottaa siihen, että maailma kyllä odottaa, vaikka pienen lapsen kanssa viettäisikin kotivuosia. Kuopus tosin aloitti hiljan päivähoidossa, jotta vanhemmat pääsevät tekemään töitään Annan musiikin parissa.

Miten Anna Puulta ja Jukka Immoselta sujuu niin vanhemmuuden, työtoveruuden kuin avioelämän yhdistäminen? Lue koko juttu Annan numerosta 4/2023 tai verkosta anna.fi!

Lue myös: Eronnut Satu Taiveaho: ”Olen luvannut lapsille, että tämä koti on pysyvä”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X