Vanhemmuus 03.10.2021 Päivitetty 08.10.2021

Ei meitä kuitenkaan haluta! Isän puolen isovanhemmat jäävät usein etäisiksi lapsille – näin katkaiset katkeruuden kierteen

Äidin puolen isovanhemmat ovat usein isän puolen isovanhempia läheisempiä lapsenlapsille. Asiantuntija neuvoo, miten lapsiperheen vanhemmat voivat tasapuolistaa tilannetta.

Teksti
Satu Lithovius
Kuvat
iStock
27 kommenttia

Isovanhemmuus on ihana asia, mutta se on harvoin täysin tasavertaista. Tutkimusten mukaan äidin vanhemmat ovat isän vanhempia läheisempiä perheelle, ja kaikkein läheisin on äidinäiti.

Lue myös: Hävettääkö pyytää taas isovanhempia hoitamaan lapsia? Turha huoli, 2020-luvun isovanhemmat haluavat auttaa!

Äidin puoleiset isovanhemmat asuvat keskimäärin joitakin kilometrejä lähempänä lapsiperhettä kuin isän puoleiset, mutta välimatkaakin enemmän asiaan vaikuttaa aikuisen lapsen ja hänen vanhempiensa välinen suhde. Se puolestaan on tavallisesti erityisen läheinen juuri äidin ja tyttären välillä.

– Äidillä ja tyttärellä voi olla todella läheiset välit jo ennen lapsen syntymää, ja moni nainen kokee oman äitinsä läheisemmäksi kuin anoppinsa. Usein perheissä juuri naiset sopivat isovanhempien tapaamisista, ja tällöin tapaamisten tiheydessä tulee helposti vääristymä äidin puolen sukuun, kertoo Väestöliiton vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa.

Katkeruus voi purkautua ikävällä tavalla

Muita lapsiperheen ja isovanhempien välisen suhteen läheisyyteen vaikuttavia tekijöitä voivat olla isovanhempien ikä ja terveys. Vanhat tai sairauksista kärsivät isovanhemmat eivät ehkä jaksa olla yhtä aktiivisia kuin nuoremmat ja terveet isovanhemmat.

Etäisemmiksi jääneet isovanhemmat voivat kokea tilanteen epäreiluna. Oulasmaa kertookin saavansa runsaasti yhteydenottoja isän puolen isovanhemmilta, jotka kärsivät tilanteen eriarvoisuudesta.

– He kokevat asian puheeksi ottamisen usein vaikeana. Monesti isovanhemmat nielevät tyytymättömyytensä, mikä voi johtaa katkeruuteen, joka pahimmillaan kärjistää tilanteen.

Lue myös: Hammashoitajat lähestyvät isovanhempia kirjeellä: ”Älkää tärvelkö lastenlasten hampaita”

isoisä sohvalla

Lastenlasten etäisyys voi satuttaa.

Tunnustele tilannetta ja kannusta aktiivisuuteen

Oulasmaan korostaa, että lapsiperheen vanhemmilla on avaimet käsissään eriarvoisuuden vähentämisessä. Jos toisen puolen suku on jäänyt ulkokehälle, on hyvä lisätä aktiivisuutta siihen suuntaan ja tunnustella, ovatko etäämmälle jääneet isovanhemmat kiinnostuneita vahvistamaan suhdetta.

Perheen äiti voisi vähentää kilpailutilannetta ja jännitettä huolehtimalla yhteydenpidosta myös isän puolen isovanhempiin.

– Äiti voisi kannustaa appivanhempiaan luomaan suhdetta lapsiin. Jos perheen isä on huono pitämään yhteyttä vanhempiinsa, he jäävät helposti sivuun. Toisaalta tämä voi tuntua äidistä vaikealta. Siksi isänkin pitäisi ottaa enemmän roolia asioista sopimisesta, Oulasmaa pohtii.

Herkkähipiäisyys romukoppaan

Oulasmaa kannustaa myös isovanhempia aktiivisuuteen yhteydenpidossa ja tapaamisten sopimisessa. Joskus isovanhemmat jättäytyvät etäämmälle varovaisuuttaan koska pelkäävät yhteydenottojensa tungettelevan liikaa.

– Perhesuhteet ovat herkkää aluetta, jossa syntyy usein väärinkäsityksiä. Isovanhemmat antavat helposti itselleen luvan jäädä passiivisiksi ajatellen, että ei meitä kuitenkaan haluta. Kaikkien pitää olla aktiivisia ja heittää herkkähipiäisyys romukoppaan, hän neuvoo.

Kommunikoi ja kysy rohkeasti

Kuten ihmissuhteissa yleensäkin, myös isovanhempien ja lapsiperheen välillä avoin kommunikaatio on paras tapa selvittää pulmat, lähentää suhdetta ja näin vähentää eriarvoisuutta suhteessa toisiin isovanhempiin.

Oulasmaan mukaan hyvät ja asialliset suhteet aikuisten välillä ja riittävät rajat muodostavat raamit myös isovanhempien ja lapsenlasten välisille suhteille. On tärkeää uskaltaa ja pystyä selvittämään asioita.

– Lapsiperheen vanhemmat voivat vaikka kysyä, millaisia isovanhempia mummo ja vaari haluavat olla. Isovanhempi puolestaan voi kysyä, millaista isovanhemmuutta lapsiperhe toivoo. Harmillisen usein nämä jäävät kysymättä, Oulasmaa tuumaa.

Etsi oma tapasi olla isovanhempi

Joskus joku isovanhemmista voi jäädä etäämmälle omien luonteenpiirteidensä vuoksi. Hyvin rationaalinen, asiakeskeinen isovanhempi voi pohtia, onko minusta edes isovanhemmaksi, kun en ole perinteinen mummo.

Tällöin lapsiperhe ja isovanhempi voisivat yhdessä jutella ja miettiä, olisiko isovanhemmalla joitakin omia kiinnostuksenkohteita tai harrastuksia, joita hän haluaisi välittää lapsenlapselle.

– Itse en ole mikään leikkijä, joten otin hyötymummon roolin. Olen opettanut lastenlapsilleni esimerkiksi luonnossa liikkumista, uimista, pyöräilyä sekä liikennesääntöjä ja saanut näin tuntea itseni hyödylliseksi, Oulasmaa kertoo.

Hän kannustaakin isovanhempia etsimään oman tapansa olla mummo tai vaari.

– Kilpailutilanteita syntyy myös siitä, kun isovanhemmat alkavat liikaa verrata itseään toisiin isovanhempiin. Lapsi kyllä tottuu siihen, että isovanhempi on juuri sellainen kuin on.

Kommentit (27)

Näin on ainakin meillä.Äidinäiti on läheisin.Johtuu varmaan siitä , kun asun lähellä.Jaksan vielä leikkiä ja hupsetellaMilloin oon roisto tai poliisi.Tai ihan mikä tahansa.Aina otan avosydämmin vastaan.Erotessa halataan ja annetaan poskipusut.

Artikkelin otsikko ei pidä paikkaansa. Tiedän erittäin paljon perheitä, joissa nimenomaan isän vanhemmat ovat olleet läsnäolevia ja osallistuvia isovanhempia. Samoin oli itselläni. Äidin vanhemmat asuivat kaukana ja olivat jo iäkkäitä eivätkä osallistuneet lastenlastensa arkeen.

Meidän perheessä oli 4 tytärtä. Minä ja minusta seuraava sisar vietimme aikaa isän kotona kaikki kesät. Minä 12 v asti ja sisareni aikuisikään. Nuoremmat sisaret kävivät silloin kun äiti oli vielä mukana. Isän äiti oli pirullinen ihminen. Äitini yritti isän vuoksi tulla toimeen hänen kanssaan, mutta jatkuvan ilkeilyn vuoksi hän luovutti 7 vuoden jälkeen. Me saimme ilkeydestä osamme, mutta olimme elementissämme maalla, metsissä ja pellolla. Ei ollut sähkövaloja. Öljylampun valossa oltiin. Oli iso leivinuuni. Syötiin 100v ruisjuureen tehtyä leipää. Omaa voita päälle ja maitoa suoraan lehmästä. Saatiin touhuta ja samoilla. Oltiin heinätöissä jne. Oli tädit ja sedät. En koskaan tykännyt mummusta. Pappa oli hiljainen, puhui vain kun oli asiaa. Äidin äiti ja isä olivat rakkaita. Heillä riitti rakkautta koko perheelle. Isä oli äidin isän kanssa hyvä kaveri. Siellä vietettiin joulut ja juhannukset. Tai minä vietin juhannukset 12v lähtien. Siellä oli suuri äänekäs suku. Ihana perhe. Kyllä se automaattisesti vaikutti siihen kummassa perheessä oli mukavampaa.

Jos ei osaa olla puuttumatta toisen elämään , jatkuvaa uhrautumista yms… riittää syyksi miksi ei olla miten suvun kanssa niin paljoa tekemistä. Etenkin anoppi

”Perheen äiti voisi vähentää kilpailutilannetta ja jännitettä huolehtimalla yhteydenpidosta myös isän puolen isovanhempiin.

– Äiti voisi kannustaa appivanhempiaan luomaan suhdetta lapsiin. Jos perheen isä on huono pitämään yhteyttä vanhempiinsa, he jäävät helposti sivuun.”

Taas tapa saada äidille lisää hoidettavaa, oletus että miehet ovat huonompia yhteydenpidossa(kin) niin nainen hoitakoon? Vai voisiko tämän osoittaa miehille, että heillä on yhtäläinen vastuu? Miehen vanhemmat eivät ole tulleet minulle läheisiksi ennen lastakaan koska mies ei pidä yhteyttä, ja kyllä se on ihan miehen oma homma hoitaa yhteys omaan sukuunsa. Pienten lasten äidiltä odotetaan edelleen kykyä hoitaa ihan kaikki.

Isän puolen isovanhemmat on olleet meidän lapsille todella läheisiä ja tärkeitä aina. Ensimmäisessä yökylässäkin ovat kaikki olleet vauvoina isän puolen isovanhemmilla. Oma äitini on kuollut, minun isäni on aktiivinen isoisä ja myös hänen vaimonsa on lastemme elämässä mummuna. Kuitenkin lasten ollessa pieniä isän puolen isovanhempien osa-aikaeläke mahdollisti heidän läsnäoloaan lasten elämässä. Ihanasti tarjosivat aina apua, kunnioittavasti ja meitä kuunnellen. Oman isäni kanssa saattoi ristiriitoja joskus ollakin. Minulla on ollut erittäin hyvät appivanhemmat, ja vaikka mies on nykyään ex, läheiset välit ovat säilyneet puolin ja toisin.

Meillä juuri isänpuolen isovanhemmat ovat läheisempiä ja vieläkin nyt teininä muksu lähtee mielellään mummulaan ja isomummulaan. Minun puoleltani vaari oli läheisempi,äitini on persoona jonka kanssa lastenlapset eivät kovin läheisiä ole. Saati me lapset.

No johan pomppas! Vai että äidin pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia myös yhteydenpidosta isän puoleen sukua? Näinkö avuttomia isät ovat? Ja missä on se isovanhempien vastuu? Eivätkö he osaa pitää yhteyttä? Aivan naurettava artikkeli!

Meillä on kyllä ollut toisinpäin, paljolti tuosta välimatkasta johtuen. Mieheni vanhemmat ovat olleet enemmän lapsemme elämässä kuin omani. Ikiniä ei ole ollut mitään kilpailutilannetta isovanhempien kesken. Kukin on ollut juuri omanlaisensa isovanhempi, omine vahvuuksineen.

Mitä ihmettä minä juuri luin? Että äidin pitäisi luoda suhde isovanhempien ja lastenlasten välille, kun isovanhemmat ovat kasvattaneet pojastaan kyvyttömän hoitamaan saman asian? Miten tälläiset isovanhemmat voisivat ylläpitää suhdetta lapsenlapsiinkaan? Vai pitäisikö äidin fasilitoida sitäkin?

Ei. Ei lisää vastuuta äidille, jolla sitä eittämättä tuollaisen vätysmiehen kanssa on jo ihan tarpeeksi.

Olisin halunnut läheisen anopin, mutta ei tullut. Mieheni äiti ilmoitti heti esikoisemme synnyttyä ettei ehdi hoitaa kun käy töissä. Hän halusi että kutsutaan etunimellään, ei mummoa tai muuta. Hän ilmoitti että hänellä on omakin elämä, ei halua roikkua meillä kuten minun vanhempani tekivät hänen mielestään. Hän soitteli ja haukkui miestäni, omaa poikaansa. Aina kutsuttiin synttäreille ja muihin juhliin mukaan, joskus tuli ja hyvin meni, usein hän ei ehtinyt tulla tai ei pitänyt siitä että hänelle annettiin kellonaika jolloin tulisi juhliin. Aina tehtiin kaikki väärin. Ja mitäs nyt 25 vuotta myöhemmin, haukkuu edelleen, myös minua ja vanhempiani. Vähän aikaa sitten käski meidän vaihtamaan sukunimeä kun emme hänen kanssaan ole tekemisissä. Appiukon kanssa ollaan tekemisessä, he ovat aikoja sitten eronneet. Miksi olisimme anoppiin yhteyksissä kun on aina haukuttu, ymmärrän rakasta miestäni! Minä en ole enää välittänyt vuosiin, koska ei anoppikaan ole koskaan meitä arvostanut. Mutta nyt hän on katkera – osaisipa katsoa peiliin.. ja haukkuu edelleen eikä syy toki ole hänessä.

Oma miniä on ennen lasta jo viilentynyt välit ja lapsen tultua maailmaan ei haluaisi meidän edes tavata lasta. Poikamme yrittää, että saisimme edes joskus tavata. Outoa, kun rakkautta ei saa jakaa pienelle lapselle. Rakkautta ei tässä kylmässä maailmassa ole liikaa. Sen harvan kerran, kun näemme, niin hellin tätä pientä ihanuutta. Meillä on ollut aina omaan poikaan hyvät välit ja olisin halunnut myös miniään, mutta aina se ei mene niin. Onko mustasukkaisuus, vai mielenterveys kyseessä? Hän ei halua edes keskustella ja on katkaissut välit meihin kokonaan.
Mummo ❤️

Älä päätä etukäteen ”mummoa minusta ei hänelle tule” vaan pidä itsesi avoimena. Mummoksi tulee sydämen kautta, ja se voi olla arvaamaton. Omalla miniälläni oli pieni lapsi ex-avoliitosta mennessään avioliittoon poikamme kanssa, ja katsoin syvälle lapsen lämpimiin silmiin. Hänestä tuli rakas ja suurehkosta ikäerostaan huolimatta samanarvoinen myöhemmin syntyvien lastenlasten kanssa. Mummo ei mielestäni ole kriitikko tai tuomitsija, vaan kannustava kanssaeläjä. Veri ei ole vettä sakeampaa, sillä lapsi ei ole syyllinen taustaansa. Lämpimällä asenteella saa myös omaan elämäänsä lämpöä. Ex-miniän suosiminen on arvostettavaa, mutta siinä on ongelmansa, koska poikasi rakentaa uutta elämää ja hänen ex-vaimonsa on entistä elämää. Myös lahjojen suhteen pitää mielestäni olla ehdottoman tasapuolinen.

Jos ei isä pysty käymään omilla vanhemmillaan lasten kanssa niin voi voi. He eivät ole minun vanhemmat ei ole minun tehtävä huolehtia siitä. Itse saatan käydä omilla vanhemmilla ilman isääkin, mutta isä ei halua lähteä ilman minua omille vanhemmille kovin herkästi lasten kanssa. Meillä on kummallakin paremmat välit minun vanhempiin. Miehen vanhemmat sanovat tosi kärkkäästi omia eriäviä mielipiteitään. Mies kokee kuulevansa aina viimeisenä sisaruksistaan asioista jos hänelle muistetaan kertoa. Ja välillä tuntuu että lasten serkut saavat erilaista kohtelua kuin meidän lapset. Että kannattaa isovanhempien huolehtia että on hyvät välit omaan poikaansa.

Mieheni äiti ja hänen puolisonsa asuivat meistä ihan muutaman kilometrin päässä, minun vanhemmat usean sadan kilometrin päässä. Ja kyllä, minun äitini on aina ollut paljon läheisempi lapsilleni, kuin mieheni äiti. Ja siihen kyllä vaikuttaa ihan miehen äidin oma halu olla lasten elämässä tai oikeastaan olla haluamatta osallistua lasten elämään. Miehen äidin puoliso, joka on kasvattanut mieheni ei ole meidän lasten elämässä, mutta vahvasti hän on mukana omien biologisten lastenlapsien elämässä. Koitin lasten ollessa pieniä pyytää miehen äitiä mukaan ja kylään, mutta lopetin sen saatuani aina kieltävän vastauksen. Onneksi oma äitini haluaa olla Mummi ja tulee pitkän matkan päästä tapaamaan lastenlapsiaan.

Höpö höpö itse koen olevani enemmän tekemisissä pojan perheen kanssa kun poikani ex-anoppi. Anoppi on ihmisenä eri tyyppinen kuin minä ja on lapsen kanssa tekemisissä. Lapsi on ollut luonani vauvasta (2kk) asti yökylässä pari kertaa kuukaudessa. Ex-miniään on hyvät välit samoin hänen äitiinsä. Nykyinen miniä on tästä kateellinen ja ei osaa katsoa tilannetta lapsen kannalta koska mielestäni on kateellinen minun ja lapsenlapsen suhteesta ja siitä että pidän ex-miniän puolia. Pojallani on toinen lapsi uuden miniän kanssa jolla on myös aikaisemmasta suhteesta lapsi. Nykyinen miniä on riidoissa lapsensa isän kanssa ja tuntuu että kaikesta väännetään jokin draama. Karu totuus on se että veri on vettä sakeampaa ja minun ei tarvitse tälle hänen aiemmalle lapselle ostaa kaikkea samaa mitä ostan ns.omille lapsenlapsille. Paska myrsky tästä kommentista nousee mutta täytyy muistaa että tällä aiemmalla lapsella on jo ne omat isovanhemmat. Toki kohtelen lasta niinkuin lapsia kohdellaan mutta mummoa minusta ei hänelle tule.

Siis ihan tosissaanko Väestöliiton vastuuasiantuntija vuonna 2021 sysää vastuuta perheen äidin niskaan, jos mies ei saa itse aikaiseksi? Ei ole totta! Eikö vain voisi vastuuttaa niitä miehiä hoitamaan oma osuutensa eikä lisätä naisten taakkaa jatkuvalla syötöllä? Naurettavaa ja vaarallista.

Meillä ihan sama tilanne kun Äiti 74:llä. Meidän nuorimmainen ei edes tiedä muka mummi on, kun kaupassa tulee vastaan. Apua kyllä soittelee ja kun sitten kerrotaan, mitä meidän perheelle kuuluu, niin alkaa puhumaan muiden sisarusten lapsista ja kuinka hyviä ne on.

Hiukan häiritsi ajatus siitä, että perheen äidin pitäisi ylläpitää yhteydenpitoa miehen vanhempiin!? Eikös se ole miehen vastuulla pitää yhteyttä omiin vanhempiinsa? 😂 Tiemmä muutenkin herkästi naisille lankeaa rooli organisoida sitä ja tätä, joten joku raja.

Onpa ärsyttävää, että jutussa kehotetaan äitiä ottamaan vastuuta suhteesta isän puolen isovanhempiin. Varmastikin se auttaisi, mutta mitäpä jos kannustettaisiin isiä huolehtimaan näistä perhesuhteista?

Minusta on inhottava vanha ajatus että äidin tehtävä on hoitaa kaikki suhteet joka sukulaiseen, myös isän puolen. Miksi se isä ei itse huolehdi niistä? Ihan samanlainen kykenevä aikuinen on hänkin. Se että miehellä on huono suhde vanhempiin ei ole naisen vika tai hänen velvollisuus ei ole korjata niitä välejä.
Meillä appivanhemmat ei pitäneet minusta ja tekivät sen hyvin selväksi. Vuosia jaksoin kunnes lopetin kaiken yhteydenpidon sinne päin enkä tapaa heitä enää ollenkaan jos eivät tule meille. Ja hehän ei tule vaikka välimatka ei ole pitkä. Jostain syystä (minä?) eivät ole käyneet meillä kuin n.5 kertaa 10 vuoden aikana. Toisaalla valittavat kun eivät näe meidän lapsia tarpeeksi usein, mutta eivät itse tee asialle mitään.
Ovat minua kohtaan kohteliaampia meillä kuin heillä, siksi toivoisin että tulisivat käymään kun en minä heidän luokse arvosteltavaksi mene.

Meillä on sama tilanne. He matkustavat kyllä kaikkialle muualle ihan jatkuvasti, mutta matka meille on kuulemma liian rankka eikä onnistu millään. Sitten syyllistävät kun me ei tulla yöpymään heidän luokseen. Kyllä, vaativat yöpymisiä ja heidän pitää sitten saada määräillä miten se lapsen kanssa menee, lapsen pitää valvoa jne heidän mielensä mukaan. Valtapelihän tämä on heille enkä jaksa enää osallistua siihen.

Kyllä isän puolen isovanhemmat on ihan itse kääntäneet selkänsä 2 lapsen lapselleen. Heillä ei ole koskaan ollut edes yritystä luoda siteitä lapsiini. Vanhempiin sisaruksiin isän edellisestä liitosta kyllä. Heitä on muistettu ja hemmoteltu ja pidetty yhteyttä. Minä vuosia pyysin käymään ja nielin kaiken lasten takia, jotta he olisivat tekemisissä myös näiden lasten kanssa, mutta ei. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ei sitä pakolla voi

Olen kanssasi samaa mieltä selän kääntämisessä, eron jälkeen isä hävisi lapsilta ja samoiten isän puolen isovanhemmat. Ei ole moneen vuoteen olleet yhteyksissä, ei muista synttäreitä, ei jouluna eikä koskaan. Lapset eivät enää kysykään mitään. Isälle tuli uudet lapset melkein heti eron jälkeen ja silloin loppui aiemmasta liitosta olevien lasten tapaaminenkin. Isovanhemmat eivät alusta astikaan olleet kovin kiinnostuneita, ei myöskään isän sisko eli lasten biologinen täti. Olen myös sitä mieltä ettei aikuisia voi pakottaa tapaamisiin kun se ei ole luontaista olemista.

Kyllä, isien pitäisi aktivoitua tämän asian suhteen. Ei ole äitien asia pelkästään pitää yhteyttä sukulaisiin. Jostain syystä vain oletetaan että naiset hoitavat sosiaaliset suhteet, mutta on meitä introvertteja äitejä jotka eivät enää lastenhoidon lisäksi jaksa olla koko suvun sosiaalisten suhteiden kannattelijoita.

Näin juuri! Miksi kaikesta parisuhteessa ja äitiydessä päävastuu kaatuu naiselle/äidille? Miehen panokseksi ei riitä renkaiden vaihto ja seksin vonkaaminen. Älytöntä, että tällaisia epätasa-arvoon kannustavia juttuja kirjoitetaan.

Ja hyvänen aika, se on yhteydessä, joka yhteyttä kaipaa! Jos isä ei pidä yhteyttä omiin vanhempiinsa, isän vanhemmat varmasti poikansa tuntevat, ja ovat sitten se aktiivisempi osapuoli, jos haluavat. Ei ole miniän tehtävä. Mitä nämä asiantuntijat näissä artikkeleissa oikein ajattelevat? Jestas.

Ai sekin on naisen syy, ettei mies pidä yhteyttä omiin vanhempiinsa ja naisen pitäisi ryhdistäytyä ja huolehtia yhteydenpidosta appivanhempiinsa?!
Kyllä minun mielestäni jokainen aikuinen ihminen saa itse ottaa vastuun omista ihmissuhteistaan ja pitää huolen myös, että nämä suhteet säilyvät hyvinä seuraavaankin polveen.
Miehet aktiivisuutta omien vanhempien suhteen!!

Vastaa käyttäjälle Äiti 74 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X