Vanhemmuus 22.12.2017 Päivitetty 13.08.2019

Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvassa hauskuuttava Niina Lahtinen: ”Olen huithapeli einesäiti”

Näyttelijä Niina Lahtinen samastuu roolihahmoonsa draamantajuisena ja suuriin tunteisiin taipuvaisena perheenäitinä. Hänet nähdään Hanna Kattilakosken roolissa marraskuussa ensi-iltansa saavassa koko perheen elokuvassa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
Pekka Nieminen / Otavamedia

Heinähatun ja Vilttitossun äidin temperamenttinen hahmo on kuin Niinalle tehty. Samaa mieltä olivat myös elokuvan taustalla olevan lastenkirjasarjan luoneet kirjailijasisarukset Sinikka ja Tiina Nopola.

Mitä yhteistä sinulla ja roolihahmollasi on?

”Nopolan siskokset ottivat minuun aikoinaan yhteyttä todeten, että olen heidän mielestään kuin ilmetty Kattilakosken perheen äiti.

Olen lukenut kirjasarjaa omille lapsilleni, ja tunnistan hahmosta yhteneväisyyksiä itseeni, vaikken ehkä olekaan ihan yhtä epävakaa. Hanna Kattilakoski on kuin minä pienellä kärjistyksellä: temperamentti räiskyy ja mieliala vaihtelee.

Olen äitinä mielestäni hauska ja vähän huithapelikin. Kutsun itseäni einesäidiksi, sillä meillä syödään hyvin harvoin itse tehtyä karjalanpaistia.”

Millaista on tehdä lapsille suunnattua elokuvaa?

”Oli todella hauskaa päästä tekemään elokuvaa tutulla porukalla. Kuvasimme viime kesänä, joten sain viettää koko kesän yhdessä hyvien ystävieni kanssa.

Ihmettelin monesti, miten Heinähatun ja Vilttitossun pienet näyttelijät jaksoivat kuvauksissa niin urheasti. Olihan siellä välillä itkua ja riitaa, kun tytöt olivat väsyneitä. En tiedä, miten olisin saanut omat 11- ja 7-vuotiaat tyttäreni lahjottua jaksamaan uuvuttavan pitkien kuvauspäivien ajan.

Halusimme tuoda lapsille suunnattuun elokuvaan huumoria, joka naurattaisi myös aikuisia. Mielestäni onnistuimme siinä hyvin, sillä ainakin meitä nauratti kuvauksissa.”

Miten äitiyden ja näyttelijän työn yhdistäminen sujuu?

”Aikataulujen suhteen on haastavaa, kun työpäivät venyvät pitkiksi. Tilannetta ei yhtään helpota se, että olemme entisen mieheni, lasteni isän Aku Hirviniemen kanssa molemmat näyttelijöitä.

En ole voinut kymmeneen vuoteen ottaa vastaan töitä teatterista, koska molemmat vanhemmat eivät voi olla samaan aikaan iltatöissä.

Asumme lasten kanssa Riihimäellä, koska tarvitsemme arkeen paljon tukea siellä asuvilta isovanhemmilta ja sukulaisilta.”

Mikä on äitiydessä yllättävintä?

”Minulle on tullut suurena yllätyksenä se, että lapsista kasvaa vähitellen itsenäisesti ajattelevia henkilöitä. Se tuntuu hämmentävältä, koska vauvat ovat niin kiinni äidissään ja ikään kuin orgaaninen osa vanhempaansa.

Sitten kuluu pieni hetki, ja yhtäkkiä he vain huikkaavat ulos mennessään olevansa lähdössä pyöräilemään. Ja äiti jää pyörittelemään päätään ja miettimään, mitä ihmettä tässä välissä oikein tapahtui?”

Tutustu myös muihin Kuukauden äiteihin:

”Usein käy niin, että kun lapsi hyppii ja nauraa, vanhemman kasvoilla valuvat kyyneleet” – sairaalaklovni Ilmi Vipittäjä tuo iloa suruun

 Kuukauden äiti Pauliina Lerche laulaa ystävyydestä: ”En osannut aavistaa, miten yleisestä ilmiöstä päiväkotikiusaamisessa on kyse”

Kuukauden äiti Laura Ruohonen: Lasten pitää saada uskoa, että elämä on ihanaa

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X