Inka Isotalon kolumni: Lapsikuninkaat vallan kahvassa

Moni kyselee, mikä maailmalla on erilaista lasten kanssa matkustaessa, mitä lapsilta odotetaan, miten perheitä ymmärretään eri maissa. Lista on loputon, mutta olen huomannut, että myös Suomessa on kummallisuutensa, joihin ei muualla törmää.

Lapsiystävälliset ravintolat

Siis mitkä? Vannon, että matkoilla voi mennä syömään, mihin haluaa, sillä lapsi on tervetullut asiakas siinä missä muutkin. Mitä hienompi ravintola, sen parempi vastaanotto. Lapsella on tylsää? Tarjoilija tekee lautasliinoista käsinukkeja. Vaippa täytyy vaihtaa? Madame on hyvä ja käyttää salin parasta sohvaa.

Toki lapselta toivotaan hyvää käytöstä, mutta kyse on oppimisprosessista, ja vanhemman tsempatessa pienet sotkut ja raivarit painetaan villaisella. Lapsi syö listalta oikeaa ruokaa, eikä tunnistamatonta friteerattua tuotetta. Samat vanhemmat, jotka Suomessa huutavat suolattoman leivän perään, tilaavat ulkona syödessään lapsilleen nakit ja ranskalaiset. Se ei ole lapsiystävällistä.

Vanhempien suhde ja uhrautuminen

Vanhempien elämän ei muualla oleteta pysähtyvän pikkulapsiarkeen. Pieni vauva otetaan mukaan kampaajalle, kotiin hankitaan tarpeen mukaan talousapua ja parisuhdetta hoidetaan säännöllisesti treffi-illoilla. Äidit eivät ole masentuneita, eivätkä isät ihmettele, miksi rakkaasta puolisosta tuli yhtäkkiä mörkö, koska on itsestäänselvää, että aikuisille järjestetään omaa aikaa ja mahdollisuuksia huolehtia itsestään.

Muualla kummeksutaan lapsikuninkaita, jotka määräävät tahdin eivätkä kunnioita muita.

 

Lastenvahdin käyttäminen yhteisten deittien ajaksi on eteläisemmässä Euroopassa normi, pohjolassa usein naapurin paheksunnan tai vähintään oman morkkiksen paikka. Suomessa lasta pallotellaan kotona vanhemmalta toiselle ja kiistellään “kumman vuoro” on tehdä huoltotoimia. Kiristynyttä ilmapiiriä lähdetään karkuun, jos päästään, ja pää vedetään täyteen, koska seuraava mahdollisuus ulkoilla on ehkä lumien sulaessa ensi keväänä.

Lastenhoitajan käyttäminen vanhempien kahdenkeskisiä illanviettoja varten on niin suuri tabu, että moni turvautuu siihen vain häitä ja hautajaisia varten, silloinkin hyssytellen. Vanhempien suhde on lasten koti, vai mitä?

Laumanjohtajuus

Suomalaisissa kouluissa ei saa komentaa, tarhassa ”on vähän villiä” ja kotona ei vaadita mitään, ettei murupussi pahoita mieltään. Muualla kummeksutaan lapsikuninkaita, jotka määräävät tahdin eivätkä kunnioita muita.

Ainoastaan Suomessa olen kuullut säännöllisesti sanottavan, että jotain ei voida tehdä, syödä tai jonnekin ei lähdetä, koska se ei käy lapselle. Miten niin ei käy? Entä sitten? Oma puolitoistavuotias uhmapakettini heittäytyy nykyään lattialle vähintään tasatunnein, kun alkaa hahmottaa, että se on äiti, joka päättää. Ei hän.

Äiti, pidäthän puolesi ja nostat itsesi kynnysmatolta kohti lähintä kampaajaa, sillä se määrää luonnossakin, jolla on korein ulkomuoto.