Vanhemmuus 02.03.2023

Lapsen sairastamisien vuoksi ollaan yhä enemmän töistä pois – useimmiten kotiin jää äiti

Kun lapsi sairastuu esimerkiksi tyypilliseen nuhakuumeeseen, huolettaa vanhempia moni asia, kertoo tuore selvitys.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Lapsen sairastuessa päällimmäisenä vanhemmalla on huoli pienen potilaan voinnista. Samalla kuitenkin moni töissä käyvä miettii, miten sairastuminen vaikuttaa omaan työskentelyyn.

Kun lapsi sairastuu, vaatii lyhytaikainenkin poissaolo töistä järjestelyä ja pohtimista, kuka lasta hoitaa sairaana.

Vakuutusyhtiö Ifin tammikuussa 2023 teettämän kyselyn mukaan vanhemmat ovat ensisijaisesti huolissaan lapsen voinnista, mutta jo toisena huolenaiheena he miettivät töiden järjestämistä.

Lue myös: Miksi oksennustauti iskee usein yöllä? Asialle on yllättävän luonnollinen selitys

Vanhemmat ovat nykyään enemmän poissa töistä lapsen sairastelun vuoksi

Alle kolmannes, 29 prosenttia, työssäkäyvistä vanhemmista kertoi Ifin selvityksessä, että ei ole ollut lainkaan pois töistä viimeisen vuoden aikana. Viisi vuotta sitten näin vastasi 40 prosenttia.

Yli viisi päivää töistä poissa olemaan joutuneiden osuus on noussut viidessä vuodessa 11 prosentista 34 prosenttiin.

– Tähän vaikuttaa tietysti monenlaiset koronan mukanaan tuomat vaikutukset. Lapsia pidetään herkemmin kotona, ja lisäksi flunssakausi on ollut nyt rajumpi, selventää Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen tiedotteessa.

Kun lapsi sairastuu, edelleen suurempi osa äideistä kuin isistä jää lapsen kanssa kotiin.

Peräti neljännes, 24 prosenttia, äideistä sanoo olleensa töistä pois lapsen sairauden takia yli 10 päivää viimeisen vuoden aikana. Isistä yli 10 päivää kertoi olleensa pois vain 7 prosenttia.

Myös lääkäriin pääsy huolettaa

Kolmanneksi eniten sairaan lapsen vanhempia huolettaa sujuva lääkärille pääsy.

Vuonna 2017 asiasta oli huolissaan vain 15 prosenttia vanhemmista. Nyt huolta kantoi kolmannes eli 31 prosenttia tutkimukseen osallistuneista vanhemmista.

Harva vastaaja uskoo tilanteen helpottuvan uusien hyvinvointialueiden myötä: Kahdeksan prosenttia odottaa hoitoon pääsyn helpottuvan, vaikeutumista odottaa sen sijaan peräti 44 prosenttia.

Lisäksi joka toinen vanhempi kertoo olevansa huolissaan lasten hoitoon pääsystä tai hoidon laadusta julkisessa terveydenhuollossa.

Suomessa on kuitenkin totuttu perinteisesti luottamaan julkiseen terveydenhuoltoon, eikä kaikilla perheillä ole varaa lapsen hinnakkaaseen sairaskuluvakuutukseen.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X