Yksinäisyys piinasi Riiaa lapsettomuushoitojen aikana: ”Tuntui ettei meille tule koskaan vauvaa”
Viiden lapsen kotiäitiydestä aivan nuoresta saakka haaveillut Riia Koskela oli monesti menettää uskonsa siihen, että unelma voisi toteutua.
Kun perheeseen syntyy viides lapsi, mahtaako hän periä kaikki vaatteensa isommilta sisaruksilta? Niin ei käynyt ainakaan parkanolaisessa Koskelan perheessä, jossa lapsihaaveita seurasivatkin lapsettomuushoidot.
Jokaisen lapsen kohdalla horjui perheen äidin Riia Koskelan, 36, usko siihen, että hän voisi saada lisää lapsia.
– Kolmannen lapsen jälkeen panin paljon lastenvaatteita ja -tarvikkeita pois, samoin neljännen. Kuopukselle jouduinkin sitten ostamaan melkein kaiken, viiden lapsen äiti kertoo.
Lapsettomuushoidot jättivät jäljen
Riian ja hänen miehensä Sepon esikoinen Jasmiina on nyt 12. Seuraavaksi vanhimmat ovat tokaluokkalainen Melissa, 8, ja esikoululainen Vilperi, 7. Kotona äidin kanssa ovat Safiina, 5, ja Jesperi, 1 v 8 kk.
– Mitään tiettyä haaveammattia minulla ei lapsena ollut. Olen pienestä asti unelmoinut viiden lapsen kotiäitiydestä, Riia kertoo.
– Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että meille on suotu nämä viisi tervettä lasta. Helpointa tietä tähän ei päästy.
Tunteet nousevat pintaan. Suru lapsettomuudesta leimasi Riian ja Sepon avioliiton ensimmäisiä vuosia.
Riia ei koskaan unohda, miltä lapsettomuus tuntui. Jos joku tuttava aloittaa keskustelun lapsettomuushoidoista, mieleen tulvii se pettymys ja pelko, joka seurasi aikoinaan jokaista toivonpilkahdusta.
Mutta juuri toivon vuoksi Riia haluaa kertoa oman tarinansa. Hän toivoo, ettei kukaan olisi koskaan niin yksinäinen kuin hän oli lapsettomuushoitojen aikana.
Häiden jälkeen pitkä odotus
Sitä Riia ei osaa sanoa, mistä haave viidestä lapsesta alun perin tuli. Hän ei kuitenkaan peitellyt sitä keväällä 2001, kun tapasi tulevan miehensä Sepon. Riia oli silloin 18-vuotias.
Heti syksyllä Riia ja Seppo muuttivat yhteen. Jouluna mentiin kihloihin. Häät pidettiin reilun vuoden päästä. Sitten oli lapsilla lupa tulla, jos olivat tullakseen.
– Meille oli selvää, että papin puheilla käydään ennen kuin aletaan perhettä perustaa.
Ensimmäinen hääpäivä tuli ja meni, mutta lasta ei kuulunut. Pariskunta sai lähetteen Taysin eli Tampereen yliopistollisen sairaalan lapsettomuuspoliklinikalle. He saivat oman, ihanan lääkärin ja hoitajan. Toiveena oli aloittaa tarvittaessa lapsettomuushoidot.
– Alkuun fiilikset olivat tosi positiiviset.
Tutkimuksissa ei löytynyt mitään syytä sille, miksi raskaus ei alkanut.
Lapsettomuushoidot aloitettiin inseminaatiohoidolla keväällä 2005. Kävi onni. Jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen Riia oli raskaana.
– Siitä onnesta ei keretty nauttimaan kovin monta päivää.
Kuudennella raskausviikolla, juhannusaattona, Riia sai keskenmenon.
Inseminaatiohoitoja jatkettiin kesällä ja syksyllä, mutta tuloksettomina. Lapsettomuushoitot etenivät ja talvella aloitettiin koeputkihedelmöitykset.
Maaliskuussa Riia oli jälleen raskaana. Huhtikuussa hän sai keskenmenon.
Henkinen hyvinvointi oli koetuksella, kun lapsettomuushoidot eivät tuottaneet tulosta.
– Klinikalla saimme jutella niin paljon kuin halusimme, mutta ei siellä sen syvällisemmin keretty perehtymään pahaan oloon.
Vertaistuki olisi auttanut lapsettomuushoitojen aikana
– Iltaisin puhuimme Sepon kanssa mutta paljon mietin asioita myös ihan itsekseni. Minulle oli todella kova sokki, etten pystynyt tulemaan luonnollisesti raskaaksi.
Riia ja Seppo eivät tunteneet ketään muuta pariskuntaa, joka olisi käynyt lapsettomuushoidot läpi.
– En ollut kuullut keltään kokemuksia. Olin aivan yksin sen asian kanssa.
Kukaan ei ollut kertomassa, missä vaiheessa esimerkiksi lapsettomuushoitoihin liittyvät rankat kivut helpottavat. Olisiko piikittäminen toisella kerralla jo helpompaa?
– En tiennyt, kuinka kivuliaita jotkin hoidoista olivat. Oloa olisi ehkä helpottanut se, jos olisin voinut jutella jonkun kanssa.
Kukaan ei tukenut myöskään siinä vaiheessa, kun tuttavat kyselivät, että milloinkas teille on tulossa perheenlisäystä, ja taputtivat vatsaa.
Rahanmeno tuntui hurjalta. Vaikka pariskunta kävi lapsettomuushoidoissa julkisella puolella, lääkkeistä ja käyntimaksuista kertyi kustannuksia.
Netistä Riia ei halunnut hakea tukea, koska hänestä vaikutti siltä, että siellä tulivat esiin vain ääripäät: joillakin oli hyvin helppoa ja joillakin äärimmäisen vaikeaa.
Hän halusi varjella sitä pientä toivon kipinää, joka hänellä vielä oli. Olihan raskaus kuitenkin alkanut kahdesti.
”Raastavinta oli, ettei syytä tiedetty”
Riia yritti pitää ajatuksensa kurissa. Hän lenkkeili paljon. Piti elää ihan tavallista arkea, käydä päivisin töissä kaupassa, ulkoilla koiran kanssa iltaisin. Piti yrittää olla ajattelematta raskaaksi tulemista.
Sitä vaikeutti se, että lähipiiriin syntyi koko ajan vauvoja. Pahin paikka oli se, kun Riian molemmille sisaruksille odotettiin vauvaa juuri Riian toisen keskenmenon aikoihin.
– Välillä oli sellainen olo, että meille ei tule vauvaa koskaan. Kaikkein raastavinta oli se, ettei siihen tiedetty syytä.
Mieleen hiipi myös epäilys siitä, kestääkö avioliitto lapsettomuushoidot ja epäonnistumiset.
– Mietin jo, olisiko parempi antaa toisen mennä. Jospa hänen unelmansa lapsesta toteutuisi jonkun toisen kanssa, Riia sanoo.
Riia tuntee lapsettomuuden jättämät arvet edelleen.
Kesä, joka nollasi kaiken
– Mutta sitten luonto päätti toisin.
Oli kesä 2006. Lapsettomuushoidot olivat tauolla, koska poliklinikan väkikin vietti lomaa. Riia ja Seppo olivat kesän ajaksi nollanneet tilanteen ja ajatelleet lapsiasiaa niin vähän kuin mahdollista.
Lääkärin kanssa oli puhuttu, että Riia soittaisi heti heinäkuun lopussa lomien jälkeen. Sovittaisiin, milloin hoitoja taas jatkettaisiin.
Tarkoitus oli tutkia tarkemmin sitä, mikä aiheuttaa keskenmenot. Ennen kesää sekä Riiasta että Seposta oli otettu toistakymmentä putkiloa verta, ja osa tuloksista valmistuisi vasta kesän aikana.
Kun Riia sitten soitti klinikalle, kuukautiset eivät olleet vielä alkaneet. Oikeaa ajankohtaa lapsettomuushoidoille ei siis silloin voinut vielä laskea. Sovittiin uusi aika viikon päähän.
– Sillä viikolla minulla oli sellainen olo, että jotain erikoista oli meneillään kropassa. Tein testin. Se näytti positiivista. Sitten kysyin klinikalta, että mitäs nyt tehdään. Sain nopeasti ajan omalle lääkärilleni.
Piinalliset kuukaudet
Ultraäänessä näkyi terveen näköinen ihmisen alku. Hyvät sykkeet, kaikki kohdallaan.
Pelko nosti päätään Riian sisällä. Menettäisikö hän pian tämänkin lapsen?
– Mietin koko ajan, kauanko tätä kestää. Jokainen vatsan nipistely oli minulle merkki siitä, että pian alkio purkautuu verenvuotona ulos.
Rankat lapsettomuushoidot ja ja epäonni olivat jättäneet jälkensä. Riia tarkkaili itseään joka ikinen hetki. Hän ei missään nimessä halunnut tehdä mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa keskenmenon.
Raskaus eteni kuitenkin hyvin. Mitään ongelmia ei ollut, ei edes raskauspahoinvointia. Jasmiina syntyi täsmälleen laskettuna päivänä.
– Ei sitä ollut uskoa todeksi, Riia kuvailee tunteitaan.
Synnytys kesti yli 22 tuntia, ja viimeiset 12 tuntia Riia oksenteli. Lopulta tehtiin kiireellinen sektio.
– Aikamoinen kokemus se oli. Emme me helposti saaneet sitä pientä nyyttiä syliimme.
Riia uskoo kohtaloon.
– Luoja katsoi, että meidän avioliittomme oli kestettävä kaikki nämä vastoinkäymiset. Se oli koetinkivi meidän liitollemme.
Viimeiset lapsettomuushoidot
Perheessä oli nyt vauva. Melkein neljä vuotta oli kulunut häistä.
– Olihan se ylpeyden aihe, kun tuolla ihmisten ilmoilla liikkui. Vihdoista viimein meilläkin on tällainen.
Toiselle lapselle Riia ja Seppo antoivat luvan tulla vaikka heti, mutta raskaus ei vain alkanut. Vielä kerran myös lapsettomuushoidot ja koeputkihedelmöitys saivat mahdollisuuden, mutta niistä ei ollut apua.
Ehkä heidät oli tarkoitettu yhden lapsen perheeksi. Elämä oli hyvää näinkin.
Onni myötä sittenkin
Kun esikoinen oli melkein kolmevuotias, toinen lapsi kuitenkin ilmoitti itsestään. Samaisena kesänä Riialla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.
Melissa syntyi marraskuussa 2010, ja sen jälkeen Riialla aloitettiin pysyvä lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan.
– Jo seuraavana kesänä rupesin odottamaan kolmatta lasta. Vähän se pääsi yllättämään, olihan toistakin lasta suunniteltu melkein kolme vuotta. Ja raskauden alkaessa vielä imetin.
Myös kaksi nuorinta ovat sittemmin saaneet alkunsa heti, kun pariskunta on antanut heille luvan tulla. Ilman lapsettomuushoitoja.
Ennen kilpirauhasen vajaatoiminnan toteamista raskaaksi tuleminen vei vuosia. Lääkityksen aloittamisen jälkeen ongelmia ei ole ollut. Onko näillä asioilla yhteys toisiinsa?
– Sitä ei tiedetä, eikä sitä ole koskaan tutkittu paremmin. Itse kuitenkin ajattelen, että jokin yhteys siinä saattaa olla.
Kuinka monta sektiota saa tehdä?
Kaikki viisi lasta ovat syntyneet sektiolla.
Toista lasta Riia synnytti 21,5 tuntia ja sen jälkeen päädyttiin leikkaukseen. Kolme nuorinta ovat syntyneet suunnitellulla sektiolla.
– Joskus kuulin, että vain kolme sektiota saisi tehdä. Kun niitä oli kaksi takana, ajattelin, että tässä meni se haave viidestä lapsesta, Riia kertoo.
– Mutta jokaisen sektion jälkeen minulle on sanottu, että tilanne on oikein hyvä. Leikkauskohta on kestänyt vahvana. Luoja on ollut puolellamme.
Enempää lapsia ei ole tulossa, hän vakuuttelee. Ei olisi turvallistakaan tehdä enää kuudetta sektiota.
Riian ja Sepon perheessä on viisi lasta. Ylhäällä Melissa (vas.) ja Jasmiina, alarivissä Jesperi, Safiina ja Vilperi.
Arkea viiden lapsen perheessä
Jos tie viiden lapsen äidiksi olisi ollut suorempi ja sileämpi ja lapsettomuushoidot olisi vältetty, olisiko Riia erilainen äiti kuin nyt?
– Ainakin nyt yritän olla hermostumatta ihan pienestä. Ajattelen niin, että meille on suotu nämä viisi lasta ja olen kiitollinen siitä, että he ovat kaikki terveitä. Perhe ei todellakaan ole itsestäänselvyys.
Mutta kai hänellä joskus menee hermot?
– Totta kai. Viiden lapsen perheessä on itkua, kinaa, tappeluita ja äänen korottamisia, Riia naurahtaa.
– Viime aikoina olen kyllä huomannut, että mitä vähemmän itse hermostun sitä helpommin tilanne menee ohi.
Riia yrittää pitää mielessään sen, että lapset ottavat vanhemmistaan mallia, käyttäytyvät niin kuin vanhemmatkin.
– Nykyään monesti hyräilen ja jatkan omia hommiani. Niin tilanne menee paljon nopeammin ohi.
Kotiäitinä Riia on ollut nyt yhtä kyytiä kahdeksan ja puoli vuotta.
– Ensimmäisen kanssa tein kaiken viimeisen päälle. Nyt osaan mennä siitä, missä aita on matalin. Koti siivotaan sitten kun keretään ja jaksetaan.
Yhdestä asiasta Riia on kuitenkin edelleenkin tarkka.
– Siitä pidän kiinni, että pyykit silitetään sen jälkeen, kun ne on narulta otettu.
Jaa oma kokemuksesi