Äitien ystävyys: Suosikkibloggaajat Emilia Huttunen ja Iina Hyttinen kasvoivat rinnakkain vanhemmuuteen – ”Joskus vielä reissaamme ilman lapsiperheen vatsatauteja”
Kaksi tunnettua äitiysbloggaajaa ovat sydänystäviä. Iina ja Emilia kertovat, mikä johti syvään ystävyyteen.
Iina Hyttinen:
”Tapasin mieheni Oton, kun olimme uudenvuodenjuhlissa. Olin juuri muuttanut Helsinkiin opiskelemaan. Kiinnitin huomiota nuoreen mieheen, jolla oli punainen irokeesi. Vuoden vaihtuessa pussailimme onnellisina.
Emme olleet tapailleet kuin muutaman viikon, kun olin jo raskaana. Sanoin, että Oton ei olisi pakko jakaa vanhemmuutta kanssani, mutta hän totesi heti, että ei ole lähdössä minnekään.
Esikoisemme vauva-aika oli hirmuisen ihanaa ja helppoa aikaa. Olin niin nuori, etten osannut ottaa paineita mistään. Asuimme pienessä kerrostalokodissa.
Kaipasin kuitenkin seuraa samanikäisistä äideistä, sillä oli harvinaista tulla äidiksi niin nuorena. Kaverini kutsui minut nuorille äideille tarkoitettuun Facebook-ryhmään, kun keskimmäinen lapsistani oli juuri syntymäisillään.
En ollut tavannut Emiliaa vielä kertaakaan ennen sitä. Meitä oli tosin yritetty vetää mukaan pieneen draamanpoikaseen. Silloinen yhteinen ystävämme oli puhunut meistä toisillemme ikävään sävyyn, ja olimme alkuun hieman varautuneita.
Kutsuin äitiporukan meille silloiseen kotiimme. Kun tapasimme nuorten äitien kesken ja juttelimme Emilian kanssa, käsitykseni hänestä muuttui. Vasta tosielämässä pääsee kurkistamaan pintaa syvemmälle toiseen ihmiseen.
Emiliasta huomasi heti, että hän panostaa ystäviinsä. Emilia kuuntelee keskittyneesti, kun toinen puhuu ja haluaa ilahduttaa ystäviään.
Kun odotin kolmatta lastani, Emilia järjesti minulle babyshowerit. En yhtään osannut aavistaa, että tiedossa on sellaiset. Emilia oli kutsunut ystäviäni pr-toimistolle, jonka henkilökunnan tunsimme molemmat hyvin. Muotoilimme siellä muovailuvahasta vauvoja.
Emilialla ja minulla on käsittämättömän paljon yhteistä. Työskentelemme molemmat bloggaajina ja lapsemme sekä puolisomme ovat hyvin samanikäisiä. Tapaammekin useimmiten yökyläilyn merkeissä, kun me lähdemme joko Turkuun yökylään Emilian ja Topiaksen luo tai he tulevat meidän kotiimme Helsinkiin.
Voimme puhua kaikesta somen ja vauvakuumeilun välillä. Yhdessäolo on tosi rentoa. Lasten mentyä nukkumaan pelaamme aikuisten kesken lautapeliä.”
”Toivon eniten, että Emilian raskaus sujuu helposti”
”Kun muutama viikko sitten tapasimme, Emilia puhui, kuinka paljon häntä harmittaa, että he ovat päättäneet Topiaksen kanssa pitäytyä kolmessa lapsessa. Viime tapaamisellamme hänellä olikin totaalinen yllätys kerrottavana. Emilia on raskaana, ja perhe saa sittenkin neljännen lapsen!
Olemme puhuneet, että olisi mahtavaa lähteä yhdessä jonnekin reissuun. Korona sotki nämä suunnitelmat. Emilian kanssa kaksin olemme olleet kerran Tallinnan muotiviikoilla, jolloin sairastuin vatsatautiin.
Laivamatka kotiin päin oli kauhea, mutta muistelen lämmöllä, miten Emilia piti minusta koko ajan huolta ja toi lääkettä sekä juotavaa tartuntariskistä huolimatta.
Kun lapsemme ovat varttuneet vanhemmiksi, tapaamme toivottavasti useammin. Ehkä sitten jo voimme lähteä reissuun ilman lapsiperheen vatsatauteja ja ehdimme syventyä jutustelemaan rauhallisissa merkeissä kahvikupposen äärellä.
Tällä hetkellä toivon kuitenkin eniten, että Emilian raskausaika sujuu mahdollisimman helposti ja hän ja vauva voivat hyvin.”
Lue myös: Blogipari Otto ja Iina – 5 viikkoa tapaamisesta ja raskaana
Emilia voisi kuvitella Iinan tukihenkilökseen synnytykseen.
Emilia Huttunen:
”Lukiovuosina maailmani avautui ja viihdyin yllin kyllin kavereideni seurassa, sillä yläasteaikoina minulla ei sellaisia ollut. Oli kiire saada elää nuoruutta ja kokea paljon, kuten lähteä vuodeksi au pairiksi Saksaan.
Mieheni Topias ei herättänyt minussa kiinnostusta ensinäkemältä. Kaverimme yrittivät saattaa meitä yhteen. Uudenvuodenjuhlat kuitenkin muuttivat kaiken ja näin Topiaksen eri valossa.
Kului vajaat kaksi vuotta, ja niin odotin esikoistamme. Toinen lapsi saapui maailmaan kahden vuoden kuluttua esikoisen syntymästä.
Siihen aikaan lapset olivat toki prioriteetti numero yksi, mutta oli myös tärkeää saada pitää omasta elämästä kiinni. Lapsemme olivat isovanhemmilla hoidossa jopa pari kertaa kuussa, jotta pääsimme kavereiden illanviettoihin mukaan.
Kaipasin muiden nuorten vanhempien seuraa. Erilaiset Facebook-ryhmät olivat tärkeä väline pitää yhteyttä heihin. Nuorempien äitien seura tuntui enemmän omanlaiseltani ja sain siitä itse enemmän.
Tapasimme nuorten äitien porukalla myös tosielämässä. Kaikkien kanssa tuli hyvin juttuun, mutta Iinan kanssa erityisen hyvin. Meidän lisäksi myös lapsillamme synkkasi todella hyvin. Iina oli leiponut ihanaa Daim-mutakakkua.
Yllätyin, että Iina oli yhtä iloinen ja optimistinen kuin hän oli somessakin. Vastakohdat vetivät toisiaan puoleensa. Välillä Iinan positiivisuus on raskasta, sillä itse olen herkkä heittäytymään pessimistiseksi.
Ystävyydessämme parasta on rentous aina, kun tapaamme. Usein menemme koko porukalla yökylään jommankumman luo. Sohvalle lävähdetään samalla tavalla kuin kotona.
Kokkaamme ja hoidamme tiskit yhdessä. Välillä emme tee muuta kuin nauti juttelusta ja oleilusta sekä seuraa lasten keksimiä esityksiä. Miehemme taisivat viime tapaamisella katsella meidän perheelle uutta autoa nyt, kun neljäs lapsi on tuloillaan.
Asumme eri kaupungeissa, minä Turussa ja Iina Helsingissä. Kun emme näe kasvotusten, puhumme paljon työasioista. On uniikki puoli ystävyydessämme, että teemme samaa työtä.
”Huusin sisäänpäin, etten halua samaa tautia”
Emme kilpaile keskenämme, vaan yritämme auttaa toinen toisiamme. Jos lukija laittaa hämmentävää palautetta tai kaipaan mediakortin rakentamiseen tukea, kysyn Iinalta apua. Iina myös ymmärtää paremmin kuin kukaan, miten välillä stressaa töiden loppuminen ja toisinaan taas on hirveä kiire.
Kun olimme yhdessä Tallinnassa ja Iina sairastui vatsatautiin, pitelin hänen hiuksiaan ja talutin eteenpäin rauhallisena. Huusin niin sanotusti sisäänpäin kauhuissani, että en halua samaa tautia itselleni. Hauskaa, että Iina muistelee, miten huolehtiva ystävä olin tilanteessa.
Viime raskaudessani pohdin, voisiko Iina tulla tukihenkilökseni kolmannen lapsen synnytykseen. Pitkä välimatka kuitenkin hankaloitti asiaa.
Olemme varmasti hyviä ystäviä läpi elämämme. Vuosikymmenten kuluttua työnnämme yhdessä lapsenlapsiamme vaunuissa.
Tiedän, että moni haaveilee samanlaisesta ystävyyssuhteesta kuin meillä on. Emme kuitenkaan vain ole maagisesti syntyneet ystäviksi, vaan olemme tehneet töitä suhteemme eteen.
Yksi riitakin meillä on ollut. Välillä on ollut vaikeaa pitää ystävyyttä yllä pitkän välimatkan vuoksi lähinnä tekstiviestein. Silloin tulee helposti väärinkäsityksiä, kuten esimerkiksi siitä, että ajattelee toisen kiireen tarkoittavan, että hänellä ei ole enää aikaa ystävyydelle.
Tajusimme riitaa selvittäessä, että kun asuu kaukana toisesta, niin on entistä tärkeämpää osata puhua kaikesta avoimesti. Tämän keskustelun käyminen on lähentänyt meitä entisestään.”
Jaa oma kokemuksesi