Rakkaus iholla – katso vanhempien herkät tatuoinnit lapsistaan ja lue tarinat niiden takana

Karhunpennut

Riku Karhu, Turku

”Vaimoni on alusta asti sanonut, että hän haluaa pitää oman sukunimensä ja antaa sen myös lapsillemme. Evestejä on Suomessa 70–80, Karhuja yli viisi tuhatta. Pystyin ostamaan hänen ideansa, ja poikamme Eino ja Elias ovat Evestejä.

Ajatus karhuaiheisesta tatuoinnista lähti, kun sain 30-vuotislahjaksi tatuointilahjakortin. Minulla on nyt isäkarhu ja karhunpennut selässäni. Isoveli Eino tietää tatuoinnin tarinan, ja hänelle on selvää, että hän on pystyssä seisova pikkukarhu. Veli on pienempi, kyyryssä oleva pentu.

Olemme aina puhuneet vaimoni kanssa kahdesta lapsesta. Juuri nyt se tuntuu hyvältä ajatukselta. Mutta periaatteessa kuvaan mahtuisi vielä kolmaskin pentu.

Alkuperäisessä, netistä löytyneessä valokuvassa oli varmasti äitikarhu pentuineen. Isäkarhut eivät luonnossa vietä aikaa perheensä kanssa. Minulle tatuoinnin iso karhu on nimenomaan isä. Tatuointi on ikuinen, toivottavasti myös minun ja poikien suhde on ikuinen.”

Tytöt mukana

Niko Rautio, Helsinki

”Kun tytöt olivat pieniä, työskentelin autonkuljettajana. Minulla ei ollut työpistettä, johon olisin ripustanut heidän kuvansa, mutta halusin pitää kuvat mukanani. Niinpä tatuoin ne selkääni.

Tytöt Minnea, Isella ja Sinella ovat kuvissa noin kaksivuotiaita. Nyt he ovat kasvaneet, eikä heitä enää tunnista kuvista. Välillä tatuoinnin unohtaa. Ja sitten kun kävelen peilin ohi, muistan, kuinka pieniä he joskus olivatkaan.”

Norsuäiti

Reeta Aspola, Helsinki

”Norsu symboloi minulle rauhallisuutta ja voimakkuutta. Älykäs ja puolensa pitävä norsu on toteemieläimeni. Jos olisin eläin, olisin norsu.

Ensin reiteeni tatuoitiin iso norsu. Kun se oli valmis, oli selvää, että viereen tulee pienempi norsu. Siinä olemme me, minä ja esikoiseni Amanda. Perheessämme on myös Alva. Kun imetys päättyy, otan toisen pikkunorsutatuoinnin. Amanda haluaisi kovasti myös isänorsun. Katsotaan. En ole varma, tuleeko miehestäni norsutatuointi vai joku muu.

Amanda on todella otettu norsustaan. Kun tatuointi oli uusi, hän paijaili sitä mielellään.”

Äidin pieni

Sini Teittinen, Helsinki

”Päätin jo synnytyssairaalassa, että haluan tatuoida lapseni kuvan iholleni. Katselin lasta ja tajusin, että tahdon pitää hänet aina mukanani.

Tatuoijani Inkku sanoi, että kannattaa odottaa, että lapsi kasvaa vauvavaiheen ohi ja hänen omat piirteensä tulevat esiin. Saunassa Vili saattaa katsella kuvaa ja piirrellä sen ääriviivoja sormella. Joskus hän sanoo, että siinä minä olen pienenä. Vili on kuvassa 2-vuotias. Minulle Vili on edelleen sama pieni poika, mutta omasta mielestään hän on jo iso mies.

Tatuointi on tehty valokuvaamossa otetusta kuvasta. Siinä näkyvät Vilin molemmat puolet: toisaalta hän on riehakas ja nauravainen, toisaalta taas uusissa tilanteissa ujo. Kuvassa ujous näkyy, mutta samalla hän myhäilee velmusti. Tatuointi kertoo minulle äidinrakkaudesta. Siitä ettei haluaisi lapsen koskaan kasvavan niin isoksi, ettei hän tulisi enää äidin viereen nukkumaan.”