Vanhemmuus 04.08.2019 Päivitetty 31.05.2023

Teini oppi tubettajalta, miten varastetaan – nyt isä Ville Kormilainen kertoo kaiken, mitä tubettamisesta pitää kotona tietää

Miten voi vanhempana ymmärtää ja tukea lapsen tubettajainnostusta? Ole kiinnostunut siitä, mitä nuori seuraa, sanoo Ville Kormilainen ja antaa muitakin vinkkejä.

Teksti
Elina Hovinen
Kuvat
iStock

Ville Kormilainen, 39, ymmärsi kolme vuotta sitten karulla tavalla tubettajien vaikutuksen teinien elämään. Hänen poikansa jäi kiinni myymälävarkaudesta.

Lapsi kertoi heti verekseltään, että testasi kaverinsa kanssa Youtube-videolla opittua ”taikatemppua” – näin tavaraa saa huomaamatta Prisman kassojen ohi. Tämä auttoi isää suhtautumaan asiaan.

– On eri asia ovatko pojat varastamassa, vai harjoittelemassa taikuutta. Tempun harjoittelu oli jotenkin sympaattisempi juttu kuin se, että olisi menty kauppaan pöllimään jotakin, vaikka pojilla on täytynyt olla takaraivossa tieto, että nyt ollaan tekemässä jotain väärää, Ville muistelee tapahtunutta.

Tempusta täytyi puhua kotona vakavaan sävyyn. Ville laittoi myös videon tekijöille viestiä, jossa kertoi tapahtuneesta.

– Tubettajat ottivat palautteen asiallisesti. He tuntuivat ymmärtävän vastuunsa.

Mitä tubekanavia nuori seuraa?

Nykyteinit yrittävät tulla hyväksytyksi reaalimaailman lisäksi myös digimaailmassa. Ville Kormilainen tietää tarkkaan, mistä puhuu – varkauden jälkeen hän julkaisi Tubettajan käsikirjan, jolle ilmestyy elokuussa jatkoksi Tubettajan päiväkirja (Otava).

Villen lapset ovat nyt 12- ja 15-vuotiaat. Kuten muutkin teinit, he suorastaan imevät tietoa tubettajilta ja muilta sosiaalisen median vaikuttajilta. Joskus sitä kautta saatu tieto voi olla vääristynyttä tai haitallista, niin kuin varkaustapauksessa.

– Huonojen puolien lisäksi somessa on paljon hyvää, vaikka tieto on somevaikuttajien välittämänä aina suodatettua. Monesta sisällöstä lapsi saa kuitenkin uutta ajattelemisen aihetta.

Ville vertaa, että lapselle tubekanavan tilaaminen on kuin aikuiselle lempi-tv-ohjelma, jota ei haluta missata.

”Puhelimen ratsaaminen on väärin. Se on nuoren yksityisaluetta.”

Monet vanhemmat ovat huolissaan siitä, mitä lapset puhelimillaan tekevät. Tärkeintä olisi muodostaa lapsen kanssa keskusteluyhteys ja sanoa hänelle, että kaikesta näkemästään hämmentävästä tai pelottavasta materiaalista pitäisi kertoa vanhemmille. Kaikkea vanhemmat eivät voi kontrolloida:

– Mielestäni nuoren puhelimen ratsaaminen on väärin. Se on nuoren yksityisaluetta. Olisi tärkeämpää olla kiinnostunut niistä asioista, joita lapsi kännykällään tekee.

Puhelintarkastusten sijaan Ville on ottanut lasten kanssa juttelemalla selvää, mitä vaikuttajia lapsi seuraa. Sitten Ville on ratsannut poikiensa puhelimien sijaan mainittujen tubettajien tilejä eli katsonut, millaisia videoita he tekevät.

– Näistä voi syntyä lapsen kanssa hedelmällisiä keskusteluita ja samalla voi oikoa mahdollisia väärinkäsityksiä, joita somen kautta on saattanut saada, Ville vinkkaa.

Eräs tärkeä keskustelu syntyi, kun Villen lapsi kertoi nähneensä videon, jossa näytettiin, kuinka paljon Yhdysvallat ja Kiina saastuttavat. Poika oli lannistunut näkemästään ja ajatteli, että Suomen ei kannata osallistua ilmastotalkoisiin lainkaan.

– Haluan ohjata lasta ajattelemaan, kyseenalaistamaan ja oivaltamaan itse.

Nuorina olisimme aivan yhtä koukussa?

Sopivasta ruutuajan määrästä käydään perheissä jatkuvasti keskustelua. Vanhempien on vaikea ymmärtää sitä, että teinien sosiaalinen elämä, usein koko elämä on kännykällä.

Puhelin on nuorelle kuin päiväkirja, Ville vertaa.

– Ajankäyttö tuntuu meille vanhemmille kännykän huonolta puolelta. Jos meidän nuoruudessamme olisi ollut älypuhelimet, olisimme varmasti käyttäneet niitä ihan yhtä paljon, Ville väittää.

– Onko oikein verrata teinien elämää meidän aikaan?

Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Lue myös: Lapseni seurustelee! Mitä opettaa nuorelle parisuhteesta?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X