Vanhemmuus 17.09.2018 Päivitetty 05.11.2020

Toisenlaiset teiniäidit -Bea, 17, sai esikoisensa 14-vuotiaana: ”Netissä kirjoiteltiin, että tapa sun lapset”

17-vuotias Bea on kahden pienen pojan äiti, ja asuu vielä vanhempiensa kotona. Teiniäitiydessä rankinta on yllättäen ollut muiden ihmisten ilkeämielisyys.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
Petri Aho / Nelonen Media
5 kommenttia

Bealla, 17, on hyvä käsitys siitä, millaista on tulla äidiksi hyvin nuorena. Hän tuli raskaaksi 13-vuotiaana ja sai esikoisensa 14-vuotiaana käydessään kahdeksatta luokkaa.

Raskaus oli yllätys. Bean ja hänen poikaystävänsä ehkäisy oli pettänyt.

– Eihän se ollut tarkoitus, mutta raskaus oli kuitenkin minulle iloinen asia, hän kertoo.

Bea ja hänen poikaystävänsä olivat yhdessä, kun vauva syntyi, mutta erosivat myöhemmin. Bea jättäytyi pois koulusta ja jäi hoitamaan syntynyttä lasta.

Nyt Bean jo 3-vuotias esikoinen sai pikkuveljen toukokuussa. Lapsilla on eri isät.

– Olin kyllä jo aiemmin ajatellut, että haluan lapseni nuorena, mutta että niin nuorena… Toisaalta tutut sanovat, että nuorena jaksaa enemmän, ja näin se varmaankin on.

Bean tärkein tukiverkko on omat vanhemmat, sillä Bea asuu lastensa kanssa vielä kotona. Myös ystävät ja muut sukulaiset auttavat lastenhoidossa.

Ihmiset kirjoittavat kauheita asioita nimettömästi

Vaikka Bea oli hyvin nuori ensimmäisen lapsen syntyessä, suhtautuivat läheiset raskauteen Bean mukaan hyvin.

Sen sijaan aivan tuntemattomat ihmiset alkoivat kirjoitella netissä Beasta pahaa. Nettikiusaaminen oli hyvin rajua.

– Siellä oli kaikenlaista, että vanhemmat kasvattavat kuitenkin mun lapsen, ja että toivottavasti saan keskenmenon. Joku myös kirjoitti, että tapa sun lapset, todella kauheita asioita.

– Olen itse yrittänyt opetella, ettei näistä kirjoittelijoista tarvitse välittää, mutta tuntuuhan se kurjalta. Kirjoittelua on edelleen, vaikkei niin paljon kuin alkuun.

Kiusaajat ovat pysytelleet anonyymeinä, eikä Bea ole saanut tietää, keitä he todellisuudessa ovat. Ehkä samaa koulua käyneitä, ehkä joitakin muita kaupunkilaisia. Kouvolan kokoisessa kaupungissa sana kiertää nopeasti.

Toisenlaiset teiniäidit Bea on nauttinut äitinä olosta, vaikka se tapahtuikin aiemmin kuin oli tarkoitus.

Bea oli peruskoulun kahdeksannella luokalla tullessaan ensi kertaa raskaaksi.

Ennen äidiksi tuloaan Bea oli haaveillut rikospaikkatutkijan urasta. Vauvan synnyttyä kuitenkin myös peruskoulu jäi kesken.

Keväällä peruskoulupaperit vihdoin irtosivat, ja Bea haki myös lähihoitajakouluun.

Nyt paikka jatko-opinnoissa odottaa, kun Bea pitää välivuotta nuorimmaisen kanssa kotona. Esikoinen käy päiväkodissa.

Rikospaikkatutkijan ura jää ehkä haaveeksi, mutta yllättävää elämänmuutosta ei Bea kuitenkaan kadu.

– On ollut mahtavaa olla äiti.

Toisenlaiset teiniäidit Livillä maanantaisin.

Kommentit (5)

Miksi tehdä kaksi lasta, ilman että kykenee itse hoitamaan? Äiti asuu siis kotona vanhempiensa luona?

Kyllä sinusta vielä tulee rikospaikkkatutkija! Ehdit opiskella sen ammatin kyllä kun niin päätät! Hyvää jatkoa toivottaa yksi opo.

Hieno ihminen olet. Biologisesti 14-18 v lisääntyminen olisi kai helpointa. Kerkiää vielä opiskella, ja lapsista on iloa ja apua sitten kun itse on nelikymppinen. Tsemppiä ja NAUTI :)

Jos nuorena jaksaa paremmin, niinkuin tyttö väittää niin minkä ihmeen takia hänellä on omat vanhemmat, sukulaiset ja ystävät auttelemassa…?!

Ehkä hänellä on tiivis ja läheinen verkosto ympärillään oli lapsia tai ei. Hyvä asiahan se vaan on että näin on. Miksi ihmiset ovat niin kateellisia.. eikun rohkeasti vaan omia kullanmuruja tekemään.

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X