Vanhemmuus 04.04.2023

Uusi työ kansanedustajana ja kotona vastasyntynyt – monilla eduskunnan ensikertalaisilla on pieniä lapsia

Uudessa eduskunnassa on kaksi uutta kansanedustajaa, joilla on kotona aivan pienet vauvat. Monella muullakin ensi kertaa Arkadianmäelle nousevalla on alle kouluikäisiä lapsia. Joukosta löytyy myös todellisen suurperheen isä.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Eduskuntaan valittiin kevään 2023 vaaleissa 61 uutta kansanedustajaa. Monet uusista kansanedustajista ovat perheellisiä ja monilla heistä on pieniä lapsia, jopa vauvoja.

Kahdella uudella kansanedustajalla on lähes vastasyntyneet vauvat.

Kokoomuksen riveistä Helsingin vaalipiiristä valittu Aura Salla, 38, sai toisen lapsensa helmikuun lopussa. Sallan Instagram-tilin mukaan tyttären ristiäisiä vietettiin vain vajaa viikko ennen vaaleja. Sallalla on myös syyskuussa 2021 syntynyt poika.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Aura Salla (@aurasalla) jakama julkaisu

Myös SDP:n Joona Räsänen, 36, on pienen vauvan vanhempi. Lohjalla asuvan, Uudenmaan vaalipiiristä valitun Räsäsen perheeseen kuuluu kaksi pientä tytärtä, joista nuorempi syntyi tammikuun lopussa.

Perussuomalaisten uudella hyvinkääläisellä kansanedustajalla Onni Rostilalla, 30, on juuri vuoden täyttänyt poika. Uudenmaan vaalipiiristä valitun Rostilan perheeseen kuuluu myös nelivuotias poika.

Monella julkkisääniharavalla on pieniä lapsia

Uusissa kansanedustajissa on myös paljon julkisuudesta tuttuja henkilöitä, joilla on pieniä lapsia.

Jungle Juice Barin perustaja Noora Fagerström on monille tuttu tosi-tv-ohjelma Diilistä. Kokoomusta edustavalla Fagerströmillä on kolmen lasta, joista vanhin on syntynyt vuonna 2012. Fagerström on puhunut paljon julkisuudessa siitä, miten hän on onnistunut yhdistämään äitiyden ja miljoonabisneksen pyörittämisen. Nyt palettiin lisätään myös politiikka.

Pieniä lapsia on myös historioitsija Teemu Keskisarjalla, joka nousi eduskuntaan isolla äänimäärällä perussuomalaisten riveistä. Keskisarjalla on kolme pientä lasta, joista nuorin, tytär, on parivuotias. Keskisarja on kertonut aiemmin julkisuudessa, miten pikkulapsiarki vie mehut ja aiheuttaa muistiongelmia, mutta siitä huolimatta hän on pystynyt kirjoittamaan useita kirjoja vuodessa.

Entinen pikaluistelija, hengellistä rap-musiikkia esittävä muusikko ja nyt kristillisdemokraattien uusi kansanedustaja Mika Poutala on kolmen nuoren lapsen isä. Nuorin lapsista on vasta parivuotias.

Samoin somessa ”Terapeutti-Villenä” tutuksi tullut demarien Ville Merinen Pirkanmaalta on taaperon isä. Nuorten mielenterveysongelmista puhuvalla Merisellä on teini-ikäisen tyttären lisäksi alle kaksivuotias poika.

Merinen on jakanut somessa avoimesti onneaan isyydestä ja kertonut esimerkiksi ottaneensa tatuoinnin poikansa kunniaksi. Merisen käsivarteen on tatuoitu taiteilija Matti Pikkujämsän piirtämä hellyyttävä kuva, jossa eläinhahmoinen isä kävelee tassu tassussa pentunsa kanssa. Kuvan yhteydessä on teksti ”olet osa minua”.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Ville Merinen (@terapeuttiville) jakama julkaisu

Vasemmistoliiton ääniharavaksi Helsingissä noussut Minja Koskela on pitänyt julkisuudessa esillä vanhemmuuteen liittyviä tummempia tuntoja. Kaksivuotiaan tytön äiti on kirjoittanut vuonna 2021 kirjan nimeltä Äidiksi tuleminen (Into Kustannus), jossa hän kertoo kipeästä keskenmenokokemuksestaan. Koskela pohtii kirjassaan raskauden sosiaalista merkitystä.

Uusissa kansanedustajissa myös suurperheellisiä

Muutama uusi kansanedustaja on suurperheen vanhempi.

Perussuomalaisten Kaisa Garedew Jyväskylästä on viiden lapsen äiti. Kristillisiin arvoihin uskova Garedew on kertonut, että päätös hoitaa lapsia pitkään kotona on ollut hänen elämänsä upeimpia valintoja.

Samoin keskustan Markku Siponen Savo-Karjalan vaalipiiristä on viiden lapsen vanhempi. Opettajana ja maatalousyrittäjänä työskentelevän Siposen lapset ovat syntyneet vuosina 2011–2021.

Todellisen supersuurperheen vanhempi on kuitenkin Oulun vaalipiiristä valittu keskustan Timo Mehtälä, jolla on yhdeksän tytärtä ja kuusi poikaa. Mehtälä on kertonut erityislasten asioiden olevan hänen sydäntään lähellä omakohtaisten kokemusten vuoksi.

Lue myös: Mikä puolue on eniten perheiden puolella? Kaksplus tutki puolueiden vaalilupaukset perheille

Lähteet: Kansanedustajien verkkosivut ja some-kanavat, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Yle, maakuntalehdet.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X