Vanhemmuus 04.01.2018 Päivitetty 29.01.2021

Vauvaa odottava Emilia Vuorisalmi Annassa: ”Tiesin, että Mauriziosta tulisi hyvä isä”

Anna-lehteen haastatellun Emilia Vuorisalmen elämässä on nyt kaikki kohdallaan: uusi rakkaus ja vauva kruunaavat uuden vuoden.

Teksti
Jenni Heiti
Kuvat
Paula Kukkonen / Otavamedia

Emilia Vuorisalmi tapasi suuren rakkautensa viime keväänä aivan elokuvatyyliin: juhlissa hänen huomionsa kiinnittänyt tuntematon, komea mies oli hakemassa vaatteitaan narikasta juuri silloin, kun Emilia palasi hakemaan unohtamaansa takkinsa. Kävi ilmi, että mies ja Emilia asuivat samoilla kulmilla, ja he päättivät kävellä samaa matkaa.

Sen jälkeen asiat etenivätkin nopeasti. Emilia ja juhlien mies, Maurizio Pratesi, tapasivat uudelleen ja huomasivat aika pian täydentävänsä toisiaan. Jo kuukauden tapailtuaan he olivat erottamattomat.

Huolehtivainen ja epäitsekäs

Nopeatempoinen Emilia kertoo Anna-lehden haastattelussa saavuttavansa levollisuuden Maurizion seurassa. Lisäksi vaikutuksen teki miehen epäitsekkyys, joka on Emilialle tärkeä ominaisuus kumppanissa.

Kaikki tuntui sopivan niin hyvin uomiinsa, että myös lapsi tuntui alkoi tuntua pian luonnolliselta ajatukselta.

– Tiesin, että Mauriziosta tulisi hyvä isä.

Ajatuksen sinetöi lopullisesti Maurizion ja Emilian tyttären Lilian kohtaaminen: Maurizio oli yhtä huolehtivainen Liliaa kuin Emiliaakin kohtaan.

Emilian ja Maurizion vauva syntyy alkuvuodesta.

Ja pian vauva ilmoittikin tulostaan.

– Emme ajatelleet, että vauva tulisi näin nopeasti, mutta olemme siitä kiitollisia – tässä iässä raskaus ei ole enää itsestäänselvyys, 38-vuotias Emilia toteaa.

Laskettu aika onkin pian, ihan alkuvuodesta. Emilia on suhtautunut odotusaikaan rennosti, vauvan terveyteen ja hyvinvointiin keskittyen.

– Hankinnat ehtii kyllä tehdä myöhemminkin.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X