Viisi ystävystä selätti kaksi kuolemaa, pelasti yhden avioliiton ja kasvatti 14 lasta: Joskus vitsailemme, pitäisikö pelata pullonpyöritystä siitä, kenen mies kuolee seuraavaksi
Kristalla, Paulalla, Merillä, Sarilla ja Sirpalla on yhteensä 14 lasta. He ovat tukeneet toisensa pystyyn niin leskeytymisten kuin aviokriisienkin jälkeen. Nyt he kertovat tarinansa ja antavat nuorille äideille vinkkejä, jotka itse olisivat aikoinaan halunneet kuulla.
Alussa oli kokenut ja tarkkanäköinen terveydenhoitaja. Hän huomasi, että viisi muualta muuttanutta naista sai samaan aikaan vauvoja. Ja kokemuksestaan terkkari taisi tietää, että vihtiläiset, hehän alkavat tervehtiä tulokkaita keskimäärin seitsemän vuoden jälkeen.
Niinpä Otalammen neuvolan terveydenhoitaja yhytti samanikäisten vauvojen äidit, kutsui psykologin pitämään alustuksia ja järjesti viisi kokoontumista neuvolan tiloissa Vihdin kirkonkylällä. Oli vuoden 2001 alku, ja Krista Metsälällä, Paula Pirtosella, Meri Saarikalliolla, Sari Salosella ja Sirpa Vepsällä oli kaikilla ”kakstonniset” eli vuonna 2000 syntyneet vauvat. Äidit tulivat kaikki mielellään ensimmäiseen tapaamiseen.
– Psykologi oli nuori, lapseton nainen. Ensimmäiseksi hän sanoi, että kertokaahan, miten teidän synnytykset menivät. Eihän me sille mitään puhuttu. Ei haluttu säikäyttää toista.
Kun viralliset tapaamiset oli lusittu, naiset ja vauvat alkoivat kokoontua vuoroviikoin toistensa luona. Puhetta todellakin riitti, synnytysten kaikki likaisimmatkin ja kivuliaimmatkin vaiheet ruodittiin.
Viis siitä, että äitien ikähaitari oli 22 vuodesta 34 vuoteen. Viis myös siitä, että porukkaan osui niin ateisti, ortodoksi kuin luterilainenkin.
Kolmelle heistä syntyi tuolloin esikoinen, kahdella oli jo yhdestä vauvasta kokemusta.
Ilman neuvolan apua niinkin erilaiset ihmiset tuskin olisivat kohdanneet. Mutta niin vain ystävyydestä tuli henkireikä elämäntilanteessa, jossa yksin kotiin jääminen saattaa tukahduttaa.
– Kukaan ei ymmärrä vauva-ajan ja uhmaraivareiden uuvuttamaa äitiä paremmin kuin toinen samanlainen, Meri sanoo.
– Moni kävi muissakin perhekerhoissa, mutta ainakin minulle meidän viiden mammakerho oli se juttu, jota aina eniten odotin. Olemme aina olleet välittömiä ja avoimia, kaikki on kerrottu ja kaikesta on pystytty puhumaan, Krista sanoo.
Yhteisissä tapahtumissa syödään ja nauretaan. Kahden ystävyksen jääminen leskeksi on saanut aikaan sen, että välillä huumori on mustaa.
Äiti on äidille tuki
Naiset ovat olleet myös toisenlaisissa äitiporukoissa. Sellaisissa, joissa takerrutaan äärimmäisiin pieniin kasvatus- ja lastenhoitoeroavaisuuksiin ja saadaan riita aikaiseksi vaikka siitä, voiko kuukauden imetystä kutsua imetykseksi ollenkaan. Se on naisten mielestä sääli. Äideillä voisi olla toisilleen paljon annettavaa, jos ei tarvitsisi käydä tiukkaa kilpailua täydellisestä äitiydestä.
– Niin paljon puhutaan siitä, kuinka äiti voi olla äidille susi. Tässä porukassa upeaa on juuri se, että mielipiteet voivat kolista kovaakin, mutta aina säilyy kunnioitus toista ja toisen mielipidettä tai toimintatapaa kohtaan. Emme ole koskaan riidelleet.
– Minä en oman kokemukseni perusteella ikinä laittaisi lastani steineriin, mutta Sirpa on laittanut, Meri valaisee.
– Saat olla ihan rauhassa väärässä, Sirpa kuittaa.
– Juuri näin.
Ehkä tilannetta auttoi se, että useimmiten vauvajutut oli aina melko nopeasti käsitelty ja keskustelu lähti rönsyilemään sekä syntyihin syviin että – mitä sitä nyt kieltämäänkään – navan alusiin.
Ja tokihan mammoja yhdistää muukin kuin huumori.
– Meistä kukaan ei ole kovin pullantuoksuinen äiti. Olemme myös aika napakoita kasvattajia ja uskomme siihen, että lapsille voi sanoa myös ei.
Se teki tapaamisista ehkä vähän helpompia.
– Olemme kasvattaneet lapset siihen, että aikuisten keskusteluja ei saa muodon vuoksi keskeyttää. Taidamme kaikki uskoa siihen, että lapsi saa olla tapahtumien keskipisteessä mutta ei keskipisteenä, Sirpa sanoo.
Aluksi emännät sortuivat ehkä vähän kilpavarusteluun tarjoilun osalta, mutta ajan kuluessa tilanne rauhoittui. Mutta yksi on edelleen varmaa: aina kun kokoonnutaan, syödään hyvin. Koska lapsia syntyi lähekkäin, etenkin alussa heidän synttäreitään juhlittiin yhdessä. Tapaamisissa syötiin, puhuttiin ja naurettiin. Jonkin kerran mentiin porukalla läheiseen kotieläinpuistoon tai uimahalliin.
Nuorena leskeksi
Ryhmän kuopus Meri oli 25-vuotias, kun hän joutui käymään 3- ja 1-vuotiaiden lastensa kanssa keskustelun, jota kukaan vanhempi ei haluaisi käydä.
– Kerroin, että isä tuli niin kipeäksi, ettei häntä voitu enää parantaa ja isi meni taivaaseen, eikä tule sieltä enää takaisin.
Samana päivänä, kun Merin mies Sauli menehtyi syöpään vain kolme viikkoa sairastettuaan, Paula jätti avioeropaperit. Asioilla ei ollut toistensa kanssa mitään tekemistä, mutta kävi niin, että Merin leskeys taisi pelastaa Paulan avioliiton. Niin naiset ainakin uskovat. Paula lapsineen muutti Merin talon alakertaan muutamaksi kuukaudeksi.
Naisista oli toisilleen käytännön apua. Ja ennen kaikkea terapia-apua. Lukemattomat olivat ne keskustelut, joita naiset kävivät. Myös muut mammat ryntäsivät avuksi. Meri saattoi viedä tyttönsä Sirpan luokse hoitoon.
– Tärkeintä oli tietoisuus siitä, etten ollut yksin. Toisten tuki oli korvaamatonta.
Ja Paula oli helpottunut, että sai vetää Merin luona henkeä ja järjestellä ajatuksiaan aviokriisistä. Lopulta Meri piti Paulalle palopuheen ja sanoi, että sinulla on sentään mahdollisuus niellä ylpeytesi ja palata kotiin, minä en saa miestäni enää takaisin.
Paula muutti takaisin kotiin miehensä luokse, ja pariskunta on edelleen naimisissa.
On porukassa annettu myös toisenlaisia avioliittoneuvoja, mutta eipä niistä sen enempää.
– Pääasiassa meillä on kaikilla ollut hyvä mies, parilla kaksikin, naiset toteavat.
Kun ystävykset tutustuivat, valokuvat tulostettiin vielä paperille. Niistä näkyy niin lasten kuin äitienkin muutos.
Porukan toinen leski
Oli ajanjakso, kun naiset olivat yksi toisensa jälkeen raskaana. Sitten lasten tulo lakkasi pitkäksi aikaa, äidit palasivat töihin ja tapaamiset harvenivat. Äidit ovat jo pitkään tavanneet keskenään, ilman lapsia kerran, pari vuodessa.
Pikkujoulut nyt ainakin on ollut tapana järjestää. Sellaiset oli jo valmiiksi suunniteltu loppusyksyllä 2011, kun Krista laittoi porukalle yhteistekstarin. ”Make kuoli tänä aamuna syliini. Aivoverenvuoto.”
Tietysti se oli sokki kaikille. Etenkin Meri tiesi täsmälleen, mitä Krista joutui käymään läpi.
– Yksi ensimmäisistä ajatuksistani oli, että pikkujoulut, Kristan on pakko tulla pikkujouluihin.
Ei väkisin iloitsemaan, vaan olemaan elossa, kaikkien tuettavana, ihmisten ympäröimänä. Juhlissa itkettiin yhdessä, mutta niin myös naurettiin.
Jälleen kerran naiset astuivat rintamana apuun. Kun avioparin yhteinen pankkitili miehen kuoleman jälkeen suljettiin, Krista jäi rahattomaksi. Ystävät keräsivät kolehdin ja laittoivat perheelle ruokaa.
Sen lisäksi, että Meri suri ystävänsä puolesta, hän suri myös tämän lapsia.
– Minulla oli tavallaan käynyt tuuri, sillä tytöt olivat niin pieniä, kun heidän isänsä kuoli. Kristan teinien puolesta olin huolissani.
Niin olivat kaikki muutkin, mutta nyt kaikki on niin hyvin kuin ilman toista rakastavaa ja rakastettua vanhempaa voi olla. Molemmilla leskillä on uusi parisuhde.
Viisi ystävystä, joista kaksi jää nuorena leskeksi. Likipitäen tilastotieteellinen mahdottomuus on saanut aikaan sen, että porukan huumori on nykyisin melko mustaa.
– Pystymme nauramaan kaikelle. Joskus mietimme, pitäisikö meidän pelata pullonpyöritystä siitä, kenen mies kuolee seuraavaksi.
Takuuvarmat naurut
Yhteensä viidellä äidillä on lapsia tähän mennessä 14. Nuorena leskeksi jäänyt Meri on porukasta ainut, jolla on lapsia toinenkin kierros. Hänen iltatähtensä ovat nyt 3- ja 1-vuotiaat.
Koska äidit ovat jo pitkään tavanneet ilman lapsia, samanikäisistä lapsista, jotka tapasivat vauvoina viikoittain, ei kasvanut toisilleen läheisiä. Ainakaan toistaiseksi. Se harmittaa äitejä.
– Pitää varmaan kesällä keksiä joku paikka, jonne me kaikki mahdumme. Teineillä tosin saattaa kestää viikonkin, ennen kuin jännitys ja kyräily laukeavat.
Naiset ovat huomanneet, että moni äitiporukka hajoaa, kun lapset kasvavat. Sirpa, Sari, Meri, Krista ja Paula tekevät kaikkensa, että heidän ystävyytensä säilyy. Kaikki naiset ovat aktiivisia omissa harrastuksissaan oli kyse sitten urheilusta, partiosta, laulamisesta, koirista tai hevosista, joten tapaamisaikojen sovittelu on välillä aikamoinen palapeli. Siinä auttavat Sirpan tietotekniset taidot eli käytännössä doodlaaminen. Doodle on ajanvarausjärjestelmä, jonka avulla monimutkaisetkin järjestelyt onnistuvat.
– Ja sitten kun tapaamme ja Kristakin on muistanut tulla paikalle – kerran hän ei muistanut –, keskustelu jatkuu kuin emme olisi erossa olleetkaan, Meri sanoo.
– Olen niin kiintynyt näihin naisiin, että haluan kuulla, mitä heille ja heidän perheilleen kuuluu. Ryhmästä saa myös aina vertaistukea ajankohtaisiin kysymyksiin. Ja kuka hullu nyt takuuvarmoista nauruista kieltäytyisi, Krista muistuttaa.
Kun ystävykset tutustuivat, valokuvat tulostettiin paperille. Niistä näkyy niin lasten kuin äitienkin muutos.
Jaa oma kokemuksesi