Vanhemmuus 19.11.2017 Päivitetty 26.06.2023

Yksi lapsi vai suurperhe? Näin lapsiluku vaikuttaa perheen arkeen

Pienessä perheessä elämä on rauhallista ja reissaaminen helppoa, mutta lapsella voi olla yksinäistä. Suurperheessä taas riittää riemua ja riitoja aamusta iltaan. Lue, miten lapsiluku vaikuttaa perhearkeen.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
iStock

Yhden lapsen vanhemmat voivat miettiä, pääsisivätkö he helpommalla, jos lapsella olisi leikkikaveri. Suuren perheen vanhemmat taas voivat haikailla rauhaa ja hiljaisuutta.

Selvitimme, millä tavalla lapsiluku vaikuttaa perheen arkeen.

Yksi lapsi: Läheisyyttä ja leikkikaverin kaipuuta

Elämä yhden lapsen perheessä on rauhallisempaa kuin suuressa lapsikatraassa, ja reissaaminen on helppoa. Yhdessäolo on myös intensiivistä, sillä vanhemmat ovat välillä lapsen ainoita leikkikavereita, viihdyttäjiä ja ärsyttäjiä.

  • Äiti voi levätä vauva-aikana enemmän, sillä vauvan nukkuessa muut lapset eivät tarvitse häntä.
  • Kotoa lähteminen ja matkustaminen on helppoa. Joudutte huolehtimaan vain yhdestä kantokopasta, vaunuista tai rattaista.
  • Matkat ja lomat voivat olla myös piinallisia, jos lapsella on yksinäistä. Toisen vanhemman pitää viihdyttää häntä koko ajan, ja aikuisten yhteinen aika jää vähäiseksi.
  • Lapsen hoitomaksuihin, vaatteisiin, lääkärikäynteihin ja harrastuksiin kuluu vähemmän rahaa kuin isossa perheessä. Jos lapsi jää ainoaksi, monet investoinnit tarvitsee tehdä vain kerran.
  • Kotona ei tarvitse selvitellä lasten riitoja, mutta lapsi voi purkaa ärtymyksensä herkemmin vanhempiin.
  • Vanhemmat ehtivät antaa yhdelle lapselle paljon aikaa ja läsnäoloa.
  • Parisuhteelle on ruuhkavuosina enemmän aikaa kuin isossa perheessä.
  • Tiivis yhdessäolo voi tehdä lapsen ja vanhempien suhteesta poikkeuksellisen läheisen.
  • Ainoalle lapselle voi tutkitusti kehittyä erittäin vahva itsetunto ja kunnianhimoinen luonne, koska vanhemmilla on aikaa ja energiaa kannustaa vain häntä.
  • Vanhemmat voivat huolehtia ja pelätä yhden lapsen puolesta enemmän. Osa ainoista lapsista kokee vastuunsa ikääntyvistä vanhemmista raskaaksi ja epäreiluksi. Tällöin lapsi voi kaivata sisarusta, jonka kanssa hän voisi jakaa perheasioita.

Lue myös: Onko lapselle haitallista olla ainoa lapsi? Psykologi vastaa

Kaksi lasta: Tuplasti rakkautta ja rähinää

Sisarukset ovat usein toistensa parhaat liittolaiset ja pahimmat viholliset. Idyllisinä hetkinä lapset viihdyttävät toisiaan, huonoina päivinä tappelupukarit kiusaavat toisiaan. Mitä lyhyempi ikäero lapsilla on, sitä rankempaa pikkulapsiaika voi olla.

  • Vanhempainvapaalla ei ole tylsää. Tekemistä piisaa, ja isommasta lapsesta on aikuiselle seuraa.
  • Vanhempien on vaikeampi levätä. Tämä korostuu, jos lapsilla on pieni ikäero ja he ovat pieniä. Jompikumpi tuntuu olevan aina hereillä, nälkäinen tai huomiota vailla.
  • Kun lapset ovat pieniä, vanhemmilla on vähemmän omaa aikaa.
  • Kahteen lapseen kuluu enemmän rahaa kuin yhteen, mutta tavarat tulee käytettyä tehokkaasti. Nopeasti pieneksi jäävät vaatteet eivät tunnu yhtä suurelta rahanmenolta kuin yhden lapsen kanssa.
  • Lähdöt ovat hitaampia ja reissatessa tavaraa on enemmän, jolloin kynnys kotoa lähtemiseen voi kasvaa.
  • Matkustaminen on melko kallista jo kaksilapsiselle perheelle, sillä yli 2-vuotiaiden lentolipuista on maksettava täysi hinta.
  • Lapset riitelevät, mutta myös leikkivät keskenään. Lasten kasvaessa vanhemmat saavat enemmän omaa ja yhteistä aikaa, kun sisarukset touhuavat kaksin.
  • Jos lapsilla on iso ikäero, heidän välilleen voi kehittyä ihana hoivasuhde. On suloista katsella, kun isompi hellii pientä ja pienempi ihailee ja matkii isompaa.
  • Jos lapsilla on hieman enemmän ikäeroa, isommasta on apua vauvanhoidossa. Hänelle voi huikata ”tuotko vaipan”, ja hän voi varmistaa takapenkillä, että tutti pysyy vauvan suussa.
  • Moni kuvailee sisaruutta ainutlaatuiseksi siteeksi, jota ei voi kokea edes parhaan ystävänsä kanssa. Lapsella on perheessä vertaisensa, joka jakaa hänen kanssaan samat kokemukset.

Lue myös: Milloin on oikea aika tehdä toinen lapsi? Asiantuntija neuvoo

Kolme lasta tai enemmän: Naurua ja kiukkua 24/7

Suurperheessä on koko ajan elämää. Vanhempien oma aika on kortilla, mutta mitä enemmän lapsia on, sitä rennommaksi vanhemmuus muuttuu. Lapset voivat myös valita seuransa, jos sukset ovat ristissä yhden sisaruksen kanssa.

  • Perheessä on elämää vuorokauden ympäri. Kaikille on aina seuraa, mutta sekä vanhemmat että lapset voivat tuskastua hälinään ja kaivata omaa rauhaa.
  • Vanhemmat voivat tuntea riittämättömyyttä, jos he eivät ehdi antaa jokaiselle lapselle kahdenkeskistä aikaa.
  • Vanhemmuus määrittää arkeasi useiden vuosien ajan. Vaikka vanhimmat lapset olisivat teinejä, voivat neuvolat, muskarit ja yökastelut kuulua edelleen elämääsi.
  • Jo pelkät ruokamenot nielevät paljon rahaa. Talous pitää suunnitella tarkasti, eikä koko poppoon yhteisiin huvipuistoretkiin ole välttämättä varaa. Nuorimmat lapset voivat ärsyyntyä, koska tavarat ja vaatteet kiertävät isommilta pienille.
  • Perheen koko vaikuttaa suuriin hankintoihin ja asuinpaikkaan. Neliöitä tarvitaan paljon, eikä yksi auto välttämättä riitä.
  • Suurperhe antaa perspektiiviä vanhemmuuteen. Alat suhtautua moniin asioihin rennommin kuin yhden tai kahden lapsen kanssa. Sisarukset voivat olla keskenään hyvin erilaisia, ja opit ymmärtämään lasten erilaisia tarpeita ja kehitysvaiheita.
  • Isommista lapsista on apua pienempien hoidossa ja kotitöissä. Välillä pääset jopa helpommalla kuin pienessä perheessä.
  • Suurperheessä lapset voivat valita seuransa. Joskus tämä vähentää riitelyä, mutta sisarusparvi voi myös jakautua klikkeihin.
  • Moni suurperheessä elänyt nauttii sosiaalisuudesta. Kompromissien tekeminen ja hälinä eivät häiritse heitä.
  • Saat kokea monta kertaa kasvun ihmeet vauvan ensihymystä koulun kevätjuhliin.

Lue myös: Suurperheen äiti: ”Minulla on krooninen vauvakuume”

Lapsiluku on perheen oma asia

Kysymys sopivasta lapsiluvusta pohdituttaa vanhempia vuosikymmenestä toiseen. Asiantuntijoiden näkemykset aiheesta vaihtelevat, ja tutkimukset puoltavat niin yhden kuin useamman lapsen perhekokoa.

Amerikkalainen perhepsykologi Seth Meyers korostaa Psychology Todayn artikkelissaan , että sisarussuhde suojelee lasta perheen kriiseissä. Vanhemmuuteen perehtynyt psykologi Susan Jeffers taas muistuttaa Parenting-sivuston haastattelussa, että lapsilukuun liittyvä epäröinti on normaalia. Suurperheen vanhemmat voivat miettiä, olisiko yhden lapsen kanssa päässyt vähemmällä. Ainokaisen vanhemmat taas voivat pelätä, että lapsesta tulee yksinäinen.

Perheneuvolassa työskentelevä psykologi ja kouluttaja Silja Salmi painottaa Kaksplussan haastattelussa, että lapsia ei kannata hankkia siksi, että esikoinen toivoo sisarusta tai tuttavat kyselevät lapsiluvusta. Perhekoon pitää olla vanhempien päätäntävallassa.

Paras vastaus kysymykseen sopivasta perhekoosta onkin se, että kyseessä on vanhempien oma asia. Lapsilukuun ei voi aina vaikuttaa, ja ihmiset kokevat perhe-elämän kuormittavuuden ja antoisuuden eri tavalla.

Lähteet: Huffington Post, Parenting, Psychology Today, Romper, We Have Kids

Nämä jutut voivat auttaa, kun pohditte oman perheenne kokoa:

Pitääkö toinen lapsi hankkia? Nämä ovat pienen ja ison perheen edut

Vauvakuume? Nämä kysymykset auttavat selvittämään, haluatko lisää lapsia

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X