5 asiaa, joita keskenmenon kokenut ei halua kuulla
Keskenmeno on monelle rankka paikka. Keskenmenon kokeneet naiset kertovat, millä lauseilla ei kannata yrittää lohduttaa. Aina ei välttämättä tarvitse sanoa mitään: halaus voi riittää.
Älä kommentoi keskenmenouutista näillä sanoilla
Lue, miten keskenmenon kokeneet kommentoivat yleisiä, lohduttaviksi tarkoitettuja sanoja.
1. Ei muuta kuin uutta yritystä!
”Raskauden alkaminen ei ole itsestäänselvyys, ainakaan minulla, sillä hormonitoimintani ei ole normaalia.”
2. Olet vielä nuori ja ehdit saada vielä monta lasta.
”Keskenmenojen jälkeen en tullut enää koskaan raskaaksi.”
3. Sehän oli onneksi vasta ihan alussa.
”Tuntui, että minulla ei ole oikeutta surra, koska raskauteni oli vasta alussa.”
4. Teillähän on jo yksi lapsi.
”Se tuntui vähättelyltä. Kun olin nähnyt sydämen sykkeen ruudulta, minulle vauva oli jo olemassa, ja sen menettäminen oli kova paikka.”
5. Keskenmenot ovat yleisiä.
”Kommentti sai minut tuntemaan, että jatkossakin minun täytyisi odotella keskenmenoa. Tunsin, että minua pidettiin tyhmänä, kun olin ehtinyt iloita raskaudesta ennen aikojani.”
Lue lisää:
Suru keskenmenon vuoksi – näin selviät siitä
Seitsemän keskenmenoa saanut äiti: ”Lapsemme on ihme”
Kun kuulet keskenmenosta, lohduta näin
1. Halaa
”Halaukset ja läheisyys auttoivat minua enemmän kuin kommentit.”
2. Kerro, että ystävälläsi on oikeus surra, vaikka raskaus olikin vasta alussa.
”Ystäväni kommentti tuntui hyvältä. Oli hyvä puhua asiasta läheisen ihmisen kanssa heti tapahtuneen jälkeen.”
3. Kysy, mitä toiselle kuuluu.
”Kuulumisten kysyminen oli ihanaa, sillä silloin sain kertoa tunteistani. Tuntui lohdulliselta, että moni ymmärsi, miten vakava asia keskenmeno oli minulle.”
4. Kerro, että keskenmenon kokenut ystäväsi ei ole syyllinen tapahtumaan.
”Minua lohdutti kuulla, että en aiheuttanut keskenmenoa itse.”
5. Voit sanoa, että et osaa sanoa mitään, mutta olet pahoillasi.
”Minua auttoi halaus ja pahoittelut. Oli helpottavaa puhua asiasta ilman kaunistelua, kun toinen kuunteli.”
Lähde: Kaksplussan lukijapaneeli
Lue lisää:
Miksi raskaus meni kesken? Nämä ovat keskenmenon yleisimmät syyt
Keskenmenon oireet
Vertaistukea keskenmenon kokeneille:
Käpy ry
Jaa oma kokemuksesi