7 syytä, miksi kesällä on ihanaa olla raskaana
Monella on mielikuva, että kesällä raskaana oleminen on pelkästään tukalaa. Kesäraskaudessa on myös paljon hyvää.
Kesällä raskaana oleminen voi olla hiostava kokemus, jos sää on kovin helteinen. Toisaalta kesäajan odottaja pääsee muutamissa asioissa helpommalla kuin talvella raskaana oleva.
1. Et tarvitse useita raskausvaatteita ja -takkia
Lämpimillä keleillä riittävät hyvin esimerkiksi äitiyslegginsit ja joustavat mekot, jotka antavat tilaa vatsalle. Myös väljä hellemekko toimii hyvin vatsan kanssa.
Samoin pitkät, joustavat perustopit ja t-paidat sopivat raskausvatsan kanssa.
2. Lämpö auttaa lihasjumeihin
Raskaana vartalo on eri tavalla koetuksella kuin normaalisti. Kylmillä keleillä esimerkiksi niska- ja selkäsäryt saattavat lisääntyä, sillä keho on palellessaan jäykkä.
Lämpö auttaa lihaksia rentoutumaan ja voi parhaimmillaan ehkäistä lihasjumeja.
3. Kesällä ei tarvitse pelätä liukkaita katuja
Varsinkin kevättalvella kadut saattavat olla aivan peilijäätä. Kaatuminen ei tunnu ajatuksena mukavalta, varsinkaan raskaana.
Kesällä tienpinta pitää, eikä kenkien pohjiin tarvitse varmuuden vuoksi asetella nastapohjia.
4. Tuoreet marjat ja vihannekset tekevät hyvää niin odottajalle kuin sikiölle
Kesällä on tarjolla paljon tuoreita, kotimaisia marjoja ja kasviksia, jotka ovat edullisempia kuin muina vuodenaikoina.
Odotusaikana on hyvä välttää liiallista sokerin popsimista. Esimerkiksi herkullisilla mansikoilla voi helpottaa jäätelönnälkää.
5. Luonnonvesissä uiminen käy liikunnasta
Suuren vatsan kanssa pitkät kävelylenkit voivat alkaa tuntua tukalilta. Vesi sen sijaan on lempeä elementti, joka kannattelee. Vedessä liikkuminen onkin monen odottajan helpotus, kun muu liikunta voi liitoskipujen vuoksi olla kankeaa.
Kesällä vesiliikuntaan voi yhdistää luonnossa oleilun suuntaamalla luonnonvesiin uimaan.
Kannattaa kuitenkin ensin tarkistaa veden sinilevätilanne.
6. Jos kengät kiristävät, kesällä voi tassutella paljain jaloin
Varsinkin loppuraskaudessa jalat saattavat turvota ja kengät kiristävät. Kesällä esimerkiksi sandaaleita voi säätää löysemmälle tai sitten kävellä rantahiekalla tai nurmikolla paljain jaloin.
Huomaathan kuitenkin, että voimakas turvotus on syy kääntyä lääkärin puoleen.
7. Pidempi kesäloma
Raskausvapaalle jäädään yleensä noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Mikäpä olisi mukavampaa aikaa jättäytyä töistä vapaalle kuin kesä.
Jos siis lomailet tyypillisesti kesällä muutaman viikon, voi odotusaikana alkanut vapaa olla ikään kuin pidennetty kesäloma.
Perhevapaauudistuksen myötä raskausrahaa maksetaan noin 40 arkipäivältä.
Jaa oma kokemuksesi