Lapsen kehitys 03.09.2013 Päivitetty 23.08.2021

Esimurrosikä voi alkaa jo ennen kymmenvuotispäivää – Näin pärjäät esiteinin kanssa

Varhain kehittyvillä lapsilla esimurrosikä voi alkaa jo ennen kymmenvuotispäivää. Esimurrosikäisen mieli on täynnä ristiriitaisia tunteita, ja hän tarvitsee vanhempiensa tukea.

Teksti
Toimitus
Kuvat
SKOY

Murrosikä alkaa monilla yhä aiemmin. Varhain kehittyvillä lapsilla esimurrosikä voi alkaa jo ennen kymmenvuotispäivää: jo 9-11-vuotias voi olla varhaisteini. Geeneillä on paljon vaikutusta siihen, koska lapsen murrosikä alkaa. Jos isän tai äidin murrosikä on alkanut aikaisin, niin tapahtuu usein myös lapselle.

Lapset kasvavat nykyään fyysisesti aiempaa suuremmiksi, koska länsimaiset elinolot ovat hyvät. Tämä kehitys on aikaistanut kehon kypsymistä ja samalla murrosiän alkamista; toisaalta myös aikuiset saattavat joskus huomaamattaan omalla käytöksellään sysätä lapsia kohti nuoruutta aiemmin kuin olisi tarpeen.

Murrosiän ensimerkit

Esimurrosikä käynnistyy tytöillä rintojen ja pojilla kivesten kasvulla. Vain tyttö itse huomaa ensimmäisen pienen, nappimaisen kasvun nännin takana. Pian sen jälkeen elimistössä alkaa valmistua sukupuolihormoneja, jotka kiihdyttävät pituuskasvua.

Jos tytön esimurrosikä alkaa kovin aikaisin ja rinnat alkavat kasvaa alle kahdeksanvuotiaana, syy pitää selvittää. Vaarana on, että tyttö jää lyhyeksi, koska ensimmäisten kuukautisten jälkeen kasvu jatkuu vain 3-11 senttiä.

Poikien kivekset alkavat kasvaa aikaisintaan yhdeksän ja puolivuotiaana. Poika ei välttämättä edes huomaa sitä, koska murrosiän alkuvaiheessa hänelle ei vielä tapahdu juuri muuta. Noin vuoden kuluttua edellisten suurenemisesta alkavat kasvaa myös penis ja häpykarvoitus. Sukupuolihormonit käynnistävät pojan pituuskasvupyrähdyksen vasta, kun hänelle on ensin kasvanut miehen sukuelimet. Suuret erot murrosiän alkamisessa ovat kuitenkin normaaleja.

Esimurrosikä hämmentää – ymmärrä ja tue esiteiniä

Vaikka tuntuisi, että lapset puuhaavat teinimäisiä juttuja nuorempina kuin omassa lapsuudessamme, fyysinen murrosikä ei ole tällä välin aikaistunut. Kiinnostuksen kohteet, puhetapa ja pukeutuminen ovat muuttuneet, mutta ne ovat vain trendejä, opittua käyttäytymistä.

Esimurrosikä saa yleensä lapsen mielen myllertämään. Aivojen eri osat kehittyvät murrosiässä eri tahdissa, mikä voi aiheuttaa jo ala-asteikäisenä impulsiivisuutta ja mielialan ailahteluja. Sama lapsia haluaa välillä samastua itseään isompiin ja toisina hetkinä olla sylinkipeä pieni lapsi.

Äidistä ja isästä voi joskus tuntia vaikealta arvioida, miten esimurrosikäistä tulisi kohdella. Miten en aliarvioisi lapsen kehitystasoa, mutta en myöskään työntäisi liian varhain teinin rooliin? Muista ainakin seuraavat vinkit.

Lapsi on yhä lapsi, vaikka esimurrosikä olisi alkanut

Vaikka lapsellasi olisi alkanut esimurrosikä, on vanhemman tärkeää pitää mielessä, että lapsi on lapsi, kunnes hän on täysi-ikäinen. Monet vanhemmat hämääntyvät fyysisistä murrosiän merkeistä ja alkavat kohdella lasta murrosikäisenä turhan varhain.

Kunnioita lapsen reviiriä

Esimurrosiässä lapsi alkaa itse rajata reviiriään: milloin häntä saa halata ja milloin hänen huoneeseensa saa tulla. Anna lapsen määritellä rajansa itse erityisesti julkisilla paikoilla.

Lapsi kaipaa seuraasi ja huomiotasi, vaikka esimurrosikä jyllää eikä hän sitä aina näytä. Koputa välillä huoneen oveen, kysele kuulumisia ja pyydä kertomaan, mitä hän on tekemässä. Pyydä lapsi yhä mukaan muun perheen tekemisiin ja lapsekkaisiin touhuihin nuorempien sisarusten kanssa.

Kerro, ettei ole kiire kasvaa mutta suhtaudu kasvuun myönteisesti

Esimurrosikä voi aiheuttaa varhaisteinissä ristiriitaisia tunteita. Toiset lapset hämmentyvät uusista kehitysvaiheistaan, eivätkä vielä haluaisi kasvaa isommiksi, toisilla taas on siihen valtava kiire.

Puhu kehityksen askeleista suoraan. Kerro, millaisia muutoksia missäkin vaiheessa tapahtuu, ja että kasvamisella ei ole kiirettä.

Muistuta itseäsi ja esiteiniä kuitenkin siitä, että naiseksi tai mieheksi kasvaminen on hieno asia. Leikki-iän loppumista ei kannata vanhemmankaan surra, vaikka se tuntuisikin haikealta. Ajattele, että saat jakaa lapsesi kanssa uudet, kiinnostavat vaiheet. Sinua tarvitaan ainakin yhtä paljon kuin ennen.

Harrastukset rakentavat esiteinin itsetuntoa

Liika yksin- tai joutenolo ei ole lapselle hyväksi. Kannusta lasta harrastamaan jotakin ja olemaan ihmisten parissa. Harrastukset rakentavat itsetuntoa ja minäkuvaa, sekä tyydyttävät tarvetta kuulua joukkoon

Anna lapsen kokeilla eri harrastuksia, äläkä pahoita mieltäsi lopettamisesta: näin lapsi etsii asioita, mistä hän pitää ja mihin hänestä on

Esimurrosikä on haastavaa aikaa – Älä odota liikoja

Vaikka esimurrosikä olisi jo alkanut, lapsen organisaatiokyky ei ole vielä merkittävästi kehittynyt leikki-iästä. On normaalia, että lapsi hukkaa tavaroita, unohtaa asioita, eikä pysy aikatauluissa. Voit auttaa lasta vaikkapa tekemällä listoja ja taulukkoja muistettavista asioista.

Jos lapsen jaksaminen näyttää olevan koetuksella, höllää aikatauluja ja velvollisuuksia.

Yksin kotona ja ulkona olemista on viimeistään tässä ikävaiheessa alkaa harjoitella sopivin annoksin.

Muistakaa kohtuullinen ruutuaika ja turvataidot

Pidä huolta, ettei lapsen sosiaalinen elämä rajoitu vain nettii ja hän osaa netin turvataidot. Tosielämän ystävyystaidot ovat tärkeitä siksikin, että niiden pohjalta kehittyvät myöhemmin seurustelu- ja parisuhdetaidot.

Tarkista myös esiteinin turvataidot: kysy mitä teet, jos käy niin tai näin, entä jos puhelin tai rahat hukkuvat? Lapsen kuuluu tässä vaiheessa jo harjoitella omatoimisuutta ja valmistautua pienin askelin itsenäiseen elämään. Jos kaikki ei aina sujukaan hyvin, mokista pitää päästä yli ja jatkaa harjoittelua.

Vinkkejä esiteinin kanssa toimimiseen antoi Tuulia Aho Väestöliitosta

Lue myös:

Murrosikä voi alkaa jo alakoululaisella – Näistä merkeistä tunnistat teini-iän alkaneen

Asuuko teillä esimurrosikäinen? Näin pärjäät varhaisteinin kanssa

 

Kommentit (1)

Ensin puhutaan esimurrosiästä ja siihenliittyvistä vartalon muutoksista ja sitten hypätäänkin jo vastuulliseen rahankäyttöön.
Ei hyvää pöiväö kun nämä aiheet ei liuty toisiinsa mitenkään

Vastaa käyttäjälle Toimittaja hukasda Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X