Vauvahaaveet 22.03.2022

Hyvälaatuinen kasvain kohdussa voi johtaa keskenmenoon – 70 prosenttia naisista kantaa myoomaa elämänsä aikana

Kohtulihaksen hyvänlaatuiset kasvaimet, myoomat, eivät useinkaan ole este raskaaksi tulemiselle tai raskauden jatkumiselle. Mutkia matkaan ne osaavat kyllä aiheuttaa.

Teksti
Anna Ferrante
Kuvat
iStock

Myooma eli kohtulihaksen hyvänlaatuinen kasvain on yleinen riesa: jopa 70 prosenttia naisista kantaa yhtä tai useampaa myoomaa elämänsä aikana.

Myoomien ilmaantuminen on jossakin määrin perinnöllistä. Lisäksi riskitekijöitä ovat muun muuassa aikainen kuukautisten alkamisikä, ylipaino ja synnyttämättömyys.

Ikä lisää myoomien todennäköisyyttä. Niitä on 20–30 prosentilla yli 30-vuotiaista naisista, ja arviolta jopa kahdelle kolmesta naisesta kehittyy myooma 50 ikävuoteen mennessä.

Suurin osa myoomista ei oireile mitenkään tai korkeintaan runsaina kuukautisina ja ajoittaisina alavatsakipuina.

Lue myös: Kohdunulkoinen raskaus on surullinen sattuma – Nämä oireet on syytä ottaa vakavasti

Suurentunut keskenmenoriski

Yleisyytensä ja väestön keskimääräisen synnytysiän noustessa myoomat nousevat yhä useammin esiin lapsettomuusongelmien tai raskauskomplikaatioiden yhteydessä.

Myoomat sinänsä eivät kuitenkaan välttämättä heikennä hedelmällisyyttä tai aiheuta lapsettomuutta siinäkään tapauksessa, että niitä olisi useampikin kappale.

Ratkaisevaa on, missä kohdassa kohtua myooma sijaitsee.

Suurin osa myoomista ei vaikuta mitenkään raskaaksi tulemiseen, vahvistaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Päivi Härkki Helsingin Naistenklinikalta.

– Tietty myoomatyyppi eli kohtuonteloon pullistuva submukoottinen myooma, voi kuitenkin olla raskauden kannalta ongelmallinen. Se vaikuttaa kohdun limakalvon verenkiertoon ja toimii kierukan kaltaisesti vierasesineenä kohdussa.

Vaikka raskaus pääsisi alkamaan ja alkio kiinnittymään kohtuun, keskenmenoriski on submukoottisten myoomien kohdalla suurentunut.

Alkuraskauden aikana sekä myöhemminkin raskauden edetessä voi olla runsaitakin vuotoja, toistuvia kipuja ja supistelua.

– Submukoottinen myooma on yleensä huonoennusteinen, eli raskaaksi tuleminen ja raskauden jatkuminen selvästi vaikeutuu. Näin on varsinkin silloin, jos alkio kiinnittyy joko kokonaan tai osittain myooman päälle, jolloin istukan verenkierto häiriintyy.

Härkki kuitenkin muistuttaa, että kaikki meistä ovat yksilöitä, ja on myös tapauksia joissa jatkuvien vuotojen ja supistelujenkin kanssa raskaus etenee onnelliseen loppuun asti.

– Jos alkuraskaudesta päästään eteenpäin, tilanne yleensä helpottuu niin vuotojen kuin muiden huolien osalta.

Lue myös: Kohdunkaulan syöpää sairastanut Susanna Juntunen: ”Suunnittelin kirjeitä 1-vuotiaan Peetu-poikani merkittäviin hetkiin”

Raskauden todennäköisyyttä heikentävä myooma voidaan poistaa

Myoomaraskauksissa on hieman normaalia yleisempää, että istukka kiinnittyy lähelle kohdunsuuta tai muuhun epäedulliseen paikkaan.

Joissakin tapauksissa istukan sijainti estää alatiesynnytyksen, jolloin lapsi syntyy keisarileikkauksella. Myös isokokoinen ja kohdunsuun tai -kaulan tienoille sijoittuva myooma voi johtaa sektioon.

– Keisarileikkaukseen päädytään myoomaraskauksissa selvästi useammin kuin tavallisissa raskauksissa, Härkki huomauttaa.

Härkin mukaan myoomien määrä, koko ja sijainti kannattaa mahdollisuuksien mukaan selvittää jo ennen kuin lapsenhankintayritykset pannaan käytäntöön.

Tällöin mahdolliset raskauden todennäköisyyttä heikentävät myoomat voidaan poistaa.

Myoomien poiston tarpeellisuuteen vaikuttaa niiden sijainnin lisäksi myös koko.

Jos myoomat sijaitsevat kohdun ulkopinnalla tai pelkästään kohtulihaksen sisällä, ne eivät vaikuta raskauteen eikä niitä tarvitse poistaa, ellei puhuta hyvin suurikokoisista, yli 7-8 senttimetrin myoomista eikä vuotohäiriöitä tai kipuja ole.

– Submukoottisia myoomia voidaan sen sijaan poistaa jo sentin, parin kokoisina, sillä ne ovat niin selkeä riskitekijä raskaudelle, Härkki kertoo.

Lähteet: Duodecim, Terveyskirjasto

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X