Raskaus 02.07.2018 Päivitetty 17.09.2024

Keskiraskaus tuo mukanaan omat vaivansa – tässä 9 yleisintä

Keskiraskaus on odottajalle usein mukavaa aikaa. Riskialttein aika on ohi, maha kasvaa ja pahoinvointi on alkanut vähentyä. Keskiraskauteen liittyy kuitenkin myös vaivoja, joista muutamia voi yrittää myös ehkäistä ennakkoon.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Keskiajan raskaus, eli raskausviikot 13–28 ovat monille odottajille energistä, ihanaa aikaa. Vaikka väsymys ja pahoinvointi olisivat väistyneet, tuo keskiraskaus joskus mukanaan myös monia uusia, epämieluisia vaivoja.

Moneen ikävään vaivaan voi kuitenkin varautua jo ennakkoon tai niitä voi yrittää lieventää näiden vinkkien avulla.

Keskiraskauden vaivat

Raskausarvet

Raskausarvet ovat hyvin tavallisia. Pahimmat alueet ovat vatsa, rinnat, reidet ja pakaroiden reuna- ja yläosat, joihin ilmestyy punertavia, repeämien näköisiä juovia. Raskausarvet vaalenevat synnytyksen jälkeen, mutteivät välttämättä häviä kokonaan. Raskausarpia ei voi täysin ehkäistä tai parantaa, mutta esimerkiksi ihon rasvaus perusvoiteella tai manteliöljyllä raskauden alusta lähtien voi vähentää juovien syntyä.

Suonikohjut

Suonikohjut ovat vaiva, joka kulkee suvussa. Raskaus voi aiheuttaa suonikohjuja varsinkin heille, joiden suvussa ne ovat yleisiä, sillä relaksiinihormonin lisäntyminen laiskistuttaa laskimoiden läppien toimintaa. Myös kohdun paino hidastaa alaraajojen laskimoverenkiertoa. Suonikohjuja voi pyrkiä ehkäisemään liikunnalla ja säännöllisellä jaloittelulla. Kannattaa välttää asentoja, joissa toinen jalka painaa toista ja haittaa verenkiertoa. Apua suonikohjuihin voi saada myös tukisukista tai -sukkahousuista.

Peräpukamat

Peräpukamat syntyvät samasta syystä kuin suonikohjut. Peräpukamia kannattaa ehkäistä, sillä niiden hoitaminen on jo vaikeampaa. Raskausaikana tulisikin huolehtia kuitupitoisesta ravinnosta, runsaasta veden juonnista sekä liikunnasta, sillä ne auttavat suolta toimimaan hyvin.

Suonenvedot

Lihaskrampit kiusaavat odottajaa etenkin iltaisin ja öisin. Kylmyys, väsymys ja pahat asennot lisäävät kipua. Vaikka suonenvetoa ei voi parantaa, villasukat sekä raajojen voimisteluttaminen voivat auttaa. Kannattaa kokeilla myös jalkojen upottamista vaihtokylpyihin eli vuorotellen kylmään ja kuumaan veteen.

Kuuma olo

Raskauden keskivaiheessa moni odottaja voi kummastella epämääräistä kuumaa oloa. Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelästyä, sillä kyseessä on vaiva, joka johtuu raskaushormoneista, jotka kiihdyttävät aineenvaihduntaa.

Keskiraskauden vaivat johtavat monesti vessaan.
Keskiraskaus aiheuttaa monenlaisia vaivoja, kuten jatkuvaa virtsaamisen tarvetta ja ummetusta.

Valkovuoto

Estrogeenihormoni saa emätinsolut uusiutumaan tavallista nopeammin, jolloin valkovuoto voi lisääntyä. Tämä on normaalia, kunhan vuoto on kirkasta ja hajutonta eikä siihen liity kipuja.

Hiivasienitulehdus

Hiivatulehduksen riski on odottajilla kaksinkertainen, koska hormonit muuttavat emättimen happamuutta ja elimistön puolustusmekanismit toimivat normaalia heikommin. Hiivatulehdusta voi hoitaa myös raskausaikana apteekista saatavilla itsehoitolääkkeillä useampaan kertaan. Jos et ole kuitenkaan varma, että kyseessä on hiivatulehdus, käänny lääkärin tai neuvolan puoleen. Hiivatulehdusta voi yrittää ehkäistä syömällä tervellisesti ja säännöllisesti.

Jatkuva pissahätä

Raskausaikana virtsaamisen tarve tihenee. Jatkuva pissahätä voi hankaloittaa elämää ja varsinkin yhtäjaksoista nukkumista. Nesteiden riittävä saanti on silti äärimmäisen tärkeää. Yöllisiä heräilyjä voi pyrkiä vähentämään niin, että juo aamupäivästä enemmän ja vähentää nesteitä iltaa kohti. Vaivaan ei kuitenkaan auta muu kuin synnytys.

Ummetus

Ummetus voi alkaa jo raskauden alkuvaiheessa, mutta useimpia se kiusaa vasta keskikolmanneksella. Ummetus pahenee usein loppua kohti, ja se voi tehdä odottajalle tukalan olon. Raskauden aikana kannattaa juoda runsaasti vettä, syödä kuituja ja paljon vihanneksia sekä hedelmiä sekä liikkua kohtuullisesti. Apteekista saa tarvittaessa reseptittä avuksi vaarattomia, ulostetta pehmentäviä ja suolen massaa lisääviä lääkkeitä.

Lähde: Suomalainen vauvakirja (Otava) Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X