Raskaus 10.03.2023 Päivitetty 25.05.2023

Kriselda tajusi lapsena jonkin olevan kotona pielessä – Nyt hän odottaa esikoistaan ja aikoo katkaista menneiden sukupolvien haitallisen kierteen

Kriselda haaveili saavansa lapsen jo parikymppisenä. On kuitenkin syitä, joiden vuoksi hän on tyytyväinen odottaessaan esikoistaan yli 30-vuotiaana.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Juliaana Jussila

Vaikuttaja Kriselda Mustonen, 32, istahtaa kahvilan pöytään ja kaivaa käsilaukustaan puhelimen. Hän varmistaa, kuinka monta raskausviikkoa odotus on kestänyt.

– Viikkojen seuraaminen on jäänyt vähemmälle nyt, kun raskaus on edennyt turvallisesti ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Nyt on juuri alkanut viimeinen kolmannes, hän kertoo.

Lasista lapsuutta, syömishäiriötä ja vilkasta ajatuksenkulkuaan hävennyt Kriselda on koko ikänsä tiennyt haluavansa omia lapsia.

Edes oman lapsuuden traumat eivät kukistaneet toivetta, joka on aina siintänyt taustalla.

– Haaveilin tulevani nuorena äidiksi. Minulla on aina ollut vahva hoivavietti.

Ex-poikaystävänsä kanssa seurustellessaan pariskunta ehti jo alkaa suunnitella häitä. Syvempää sitoutumista pohtiessaan Kriseldalle kuitenkin konkretisoitui, että he eivät sovikaan yhteen.

Niinpä Kriselda on kiitollinen siitä, että odottaa lasta juuri nyt nykyisen puolisonsa kanssa. Sosiaalisessa mediassa Kriselda kutsuu puolisoaan ”jouluprinssiksi”.

Kriselda otti lapsihaaveet puheeksi jo pariskunnan ensimmäisillä treffeillä. Kävi ilmi, että molempien suurin haave on saada omia lapsia.

Puolisoaan Kriselda kuvaa perhekeskeiseksi, lapsirakkaaksi, turvalliseksi ja luotettavaksi.

– Hän on myös todella kova siivoamaan. Onneksi meillä on Hefe-koira, niin olemme tottuneet hiekkaan eteisessä, Kriselda nauraa.

Lue myös: Helmis opetteli 3-vuotiaana tiskaamaan, kun äiti oli sammunut

Lasinen lapsuus

Kriselda on tullut tunnetuksi hyvinvointiyrittäjänä ja sosiaalisen median vaikuttajana, joka on kertonut avoimesti muun muassa loppuunpalamisesta ja ADHD-epäilystä.

Lapsena hän oppi piilottelemaan asioita vanhemmiltaan. Kuri oli ankara, ja katolilainen äiti halusi, että Kriseldasta kasvaa juuri tietynlainen. Samaan aikaa perheessä piiloteltiin alkoholiongelmaa.

Piilottelusta huolimatta Kriselda tajusi jo nuorena jonkin olevan pielessä. Esimerkiksi illallista ei juuri koskaan syöty yhdessä.

Vapaa-aikaa kului harrastustensa parissa. Kriselda soitti pianoa ja viulua, mutta kaikista rakkaimmaksi harrastukseksi osoittautui baletti. Sen parissa hän sai hyviä ystäviä.

Ystävien luona Kriselda näki erilaista perhe-elämää kuin hänelle itsellään oli. Vanhemmat olivat läsnä, ja heille uskalsi kertoa ajatuksistaan.

Koulussa Kriselda oli puhelias, mutta alkoi hiljalleen varoa sanojaan. Tuntui, että ajatukset kulkivat hyvin vilkkaasti. Joskus Kriselda ei ymmärtänyt opettajan selittämää asiaa, muttei halunnut olla vaivaksi kysymällä uudestaan neuvoa.

Aikuiseksi vartuttuaan hän kuitenkin on pärjännyt elämässä ja toiminut menestyksekkäänä yrittäjänä.

Kova ponnistelu vaati kuitenkin veronsa.

Raskaushaaveesta totta

Viime vuonna Kriselda koki viime vuonna loppuunpalamisen. Vuosi oli muutenkin melkoinen, sillä kesällä 2022 Kriseldan ensimmäinen raskaus keskeytyi päivää ennen varhaisultraa.

Verinen vuoto jatkui vain muutaman päivän, mutta henkinen tuska oli suuri.

Kun Kriselda sitten tuli pian uudestaan raskaaksi, hän piilotteli asiaa visusti. Menetyksen pelko kalvoi edelleen taustalla. Ystävät eivät uskaltaneet onnitella. Oma äitikin totesi, että ”katsotaan nyt”.

Tällä kertaa raskausoireet olivat kuitenkin voimakkaita. Vaikka alkuraskauden jatkuva oksentelu sai Kriseldan olon huteraksi, hän jaksoi sen ajatuksen voimalla, että ainakin merkit raskauden etenemisestä olivat vahvat.

Myös voimakas väsymys vaivasi ensimmäisen kolmanneksen aikana.

– Nukuin helposti neljän tunnin päiväunia. Olin luullut, että loppuunpalamisen aiheuttama väsymys oli rankkaa, mutta tämä oli vielä pahempaa.

Raskausoireiden voimakkuus yllätti Kriseldan. Kuva: Juliaana Jussila

Epätavalliset kivut pelästyttivät

Alkuraskaudessa Kriselda alkoi kärsiä lantionalueen kivuista, jotka säteilivät selkään ja jopa silmiin asti. Välillä kipu oli niin voimakasta, että Kriselda oksensi sen vuoksi.

Hän pelkäsi, että jotain oli pahasti vialla ja hakeutui tutkimuksiin. Lääkäri tuli kuitenkin siihen tulokseen, että kyseessä olivat vain voimakkaat liitoskivut.

Toisella kolmanneksella Kriseldan kivut ovat pysyneet kurissa. Hän on epäillyt liikunnan auttaneen, sillä ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnin vuoksi liikkuminen oli hyvin minimaalista.

– En voinut silloin pelata tennistä tai vetää joogatunteja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Toisella kolmanneksella koittanut parempi olo toi kuitenkin mukanaan huolen siitä, eteneekö raskaus yhä toivotusti.

Siksi Kriselda on käynyt ylimääräisissä ultraäänitutkimuksissa tarkistamassa, että lapsella on kaikki hyvin. Niin voimakkaan epäluulon keskenmenon kokeminen aiheutti.

– Onneksi nykyään on tarjolla yksityisiä kätilöpalveluita, joissa ultraaminen ei maksa maltaita.

”En halua yrittää muuttaa hänen persoonaansa”

Erilaisten huolten keskellä Kriselda odottaa luottavaisin mielin tulevaa.

– Olen käsitellyt omia lapsuustraumojani terapiassa ja aion katkaista menneiden sukupolvien haitallisen kierteen.

Kriselda toivoo koko sydämestään, että oma lapsi voi olla vanhempiensa kanssa juuri sellainen kuin on.

– En halua yrittää muuttaa hänen persoonaansa. Toivon, että hän voi puhua minulle kaikesta.

Liian tiukkoja raameja hän ei halua asettaa vanhemmuudessa minkään asian suhteen.

– Tärkeintä on se, että lapsi saapuu turvallisesti maailmaan. Toivoisin myös, että voisin imettää, mutta sittenpä näen, onnistuuko se.

Luottoystäviltään Kriselda on myös saanut rohkaisua ja muistutuksen siitä, ettei kukaan voi olla täydellinen vanhempi. Aina on jotakin, mitä lapsi myöhemmin toivoisi vanhempiensa tehneen toisin.

Se on saanut Kriseldan luottamaan siihen, että hänestä on kasvamassa hyvä äiti.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X