Raskaus 08.06.2022

”Kunpa lapsi kuolisi kohtuun” oli reaktio raskausuutiseen jo vuosia sitten – siksi Terhi, 38, pelkäsi kertoa kahdeksannesta raskaudestaan

Terhi odottaa kahdeksatta lastaan, mutta hän ei ollut uskaltaa kertoa siitä kaikille. Miksi suurperheellisen vauvauutisiin suhtaudutaan kurjasti?

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Terhi Nyykoolin kotialbumi
8 kommenttia

Kaksplussan bloggaaja ja suurperheen äiti Terhi Nyykooli, 38, ei ole lähes koskaan saanut toivomiaan onnitteluja vauvauutisista.

Esikoistytär Emilian syntyessä monet olivat sitä mieltä, että 21-vuotias äiti oli liian nuori vanhemmaksi. Toisen tyttären Siirin saavuttua maailmaan huokaistiin, että taasko tuli tyttö. Kun kolmas oli Eeli-poika, ulkopuoliset myhäilivät, että tähän on hyvä lopettaa.

Neljännen lapsen Sohvin kohdalla lakattiin jo onnittelemasta, ja siitä eteenpäin kommentit yltyivät hurjiksi. Odottaessaan Saagaa, Sisua ja Eeditiä Terhi joutui kuulemaan järkyttäviä loukkauksia.

– Minulle toivotettiin, että kunpa lapsi kuolisi kohtuun. Minulta on myös tivattu, että olemmeko uskovaisia tai emmekö osaa käyttää ehkäisyä. Joskus joku ennusti, että mieheni vielä kyllästyy ja jättää minut.

Lue myös: 14 x jännä reaktio vauvauutiseen: ”Kaikki yllättyivät iloisesti paitsi yksi, joka ryntäsi hysteerisenä vessaan itkemään”

Nyt Terhi odottaa perheen kahdeksatta lasta. Aiemmat nuivat vastaanotot saivat Terhin jännittämään, miten kertoa uudesta vauvasta läheisille ja tuttaville.

– Tulee olo, ettei tee mieli edes kertoa, koska monikaan ei ole aidosti onnellinen.

Jännitys oli niin kovaa, että se varjosti alkuraskauden onnea.

Syyt käytöksen taustalla

Vanhemmuuden asiantuntija Johanna Sassali Väestöliitosta toteaa, että Terhin kokemukset ovat valitettavan yleisiä. Sassali ei muutoin ota kantaa suoraan Terhin tapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

– Asiakastyössä törmää usein tilanteeseen, että suurperheen vanhemmat ovat saaneet hyvin ajattelemattomia ja rajujakin kommentteja. Saatetaan esimerkiksi kysellä, että onko kaikilla lapsilla sama isä tai oliko raskaus vahinko.

Sassali korostaa, että kommentointi paljastaa jotain kommentoijasta itsestään, ei niinkään kommentin kohteesta.

– Tokaisujen taustalla voi olla huolta tai kateutta, jota kommentoija ei osaa ilmaista asiallisemmin.

Lue myös: ”Katsokin, että se on tyttö”, kommentoi isoäiti raskausuutiseen + 14 muuta hirveää reaktiota

Lisäksi ihmisillä voi olla vahvasti normitettu perhekäsitys. Kaksi tai kolme lasta saatetaan mieltää yleisesti hyväksytyimmäksi perhemuodoksi. Yksilapsisia perheitä puolestaan ahdistellaan kysymällä, että aiotteko tehdä toista, Sassali huomauttaa.

– Jos oma käsitys oikeanlaisesta perheestä on hyvin tiukka, kuplan ulkopuolelle on vaikeaa nähdä.

Ehkä kahdeksanlapsinen perhe ei ole yhteiskunnallinen ideaali?

Terhikin arvelee, että ihmisten näkemys ihanteellisesta ydinperheestä ohjaa ajattelua. Sen todisti myös tuttujen harras toive poikalapsesta.

Jokainen raskaus on erilainen

Äiti ja Melukylän lapsetblogissaan sekä Instagram-tilillään Terhi on saanut pääasiassa lämpimiä onnitteluja, mutta lähipiirissä asia ei aina ole näin.

– Minulla on läheisiä ihmisiä, joille asiasta on hankalaa kertoa.

Lopulta Terhi päättikin, ettei hän kerro asiasta erikseen kuin tietyille läheisilleen, ja paljastaa uutisen muille Instagramissa. Näin hän säästyi suorilta ilkeyksiltä eikä joutunut miettimään, miten kullekin asettelee sanansa.

Pienokaisen laskettu aika on marraskuun alussa.

Kahdeksannen lapsen laskettu aika on 3. marraskuuta. Alkuraskaudessa Terhi kärsi vatsavaivoista, mutta ne ovat nyt onneksi väistymässä.

Lue myös: Suurperheellisen supervoimista on apua niin töissä kuin kotona – 7 lyömätöntä hyötyä

Yksikään Terhin raskauksista ei ole ollut samanlainen, eikä raskaana olemiseen totu.

– Joka kerta tämä on tuntunut yhtä jännittävältä.

Tulevat isosisarukset ovat vauvasta innoissaan. Siitä Terhi on todella onnellinen.

– Nelivuotiaamme Saaga huutelee ympäriinsä, että hän saa vauvan, Terhi nauraa.

Perheen nuorin poika, 7-vuotias Sisu, toivoo puolestaan kovasti pikkuveljeä. Jos uusin tulokas on tyttö, pettymys ei liene kuitenkaan suuri.

– Viimeksi, kun Sisu sai pikkusiskon syliinsä sairaalassa, hän totesi, että tämä on maailman paras pikkusisko.

Perheen muutkin lapset ovat odotuksessa täysillä mukana. Nuorimmat ovat käyneet Terhin mukana äitiysneuvolassakin.

Ja kuten alla olevalta videolta näkyy, pienokaista odottavat kaikkien hellät kädet.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Terhi | Äitiys | Perhe | (@_terhin_) jakama julkaisu

Kommentit (8)

Multa gynekologi kysyi että haluanko steriloinnin siinä samalla, jos odotus päättyy sektioon?
Odotin kaksosia, lapset järjestyksessään 7 ja 8.

Samaa silti kun on 1 lapsi. Kommentit: ”koska tulee seuraava” tai ”onko jotain ongelmia saada toinen”. Jos joskus päätyy sanomaan että yksi on meille hyvä niin alkaa: ”kyllä lapsi sisaruksen tarvii, se on väärin olla ainoa” ja ”olisit sit jättänyt sen yhdenkin tekemättä jossei ’kunnon perhettä’ halua”. Tuntuu että nyky yhteiskunnassa ainoa soveltuva on 2-3 lasta. Omaehtoinen lapsettomuuskin melkein siedettäväpää kuin yksilapsinen tai suurperhe…

Tuntuu niin tutulta! Meillä nyt viides tulossa, ja tosiaan neljännestä alkoivat ikävät kommentit, läheiseltäkin taholta. Viidennestä kertomista lykkäsinkin sitten mahdollisimman pitkään ja on monia, jotka eivät tiedä vieläkään. Ja noita sukupuolten tasapainoon liittyviä juttuja on riittänyt täälläkin, niin sukulaisilla kuin naapureillakin on paljon sanottavaa siihen.

Itse olemme kuitenkin todella onnellisia tästäkin raskaudesta ja pidämme sitä suurena lahjana. Onnea ja iloa muillekin samojen tilanteiden kanssa kamppaileville!

Onnittelut! Olen itsekin suurperheen äiti, tuollaisia suoria kommentteja en ole saanut, mutta luulen että takana puhujia on ollut.
Tämän vuoden aikana saamme 3 ihanaa lastenlasta lisää, nuorin 14 lapsestamme odottaa esikoistaan joka on sitten 50 lapsenlapsi, ja yhtä odotettu kuin oli ensimmäinenkin lähes 20 vuotta sitten. Voi miten elämä voikin olla rikasta, ja rakasta !!

Todella ikävää ihmisten käytös! Mieheni sisko möläytti suustaan sammakoita kun ilmoitin hänelle että meille tulee vauva. Sanoi että nyt on kyllä pakko kysyä sattuiko vahinko vai oliko igan suunniteltu. Sanoin ettei tässä iässä enää vahinkoja satu, odottaessa olin 42v. Niin jurputti vaan että kyllähän sitä voi sattua …😬 Eikä edes onnitellut eikä kyllä miehen vanhemmatkaan, ei sen puoleen. Ja enpä koe tarvetta olla tekemisissä heidän kanssaan koska käytös on mitä on! Ei voi ymmärtää ihmisiä jotka on noin moukkia!!!

Harvempi suunnittelee lasta päälle 40 iässä, joten en yhtään ihmettele että kysytty

Tylyn kommentin laukoja voi hyvin olla myös äitiysneuvolan lääkäri. Kokemusta on.

Ei yhtään yllätä, sentään jo niin monta lasta

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X