Raskaus 01.10.2022 Päivitetty 11.04.2024

Miksi raskausajan suositukset muuttuvat jatkuvasti?

Voi tuntua turhauttavalta, että raskausaikaiset säännöt ja ohjeistukset vaihtelevat vuosien mittaan. Mistä tämä oikein johtuu?

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Raskauden seuranta ja hoito on ollut Suomessa ensiluokkaisella tasolla jo kauan. Mutta kuten muillakin lääketieteen erikoisaloilla, myös synnytysopissa seurataan kansainvälisiä tutkimustuloksia jatkuvasti, ja Suomen synnytyssairaaloissa tehdään aktiivisesti omaa tutkimusta monesta raskauteen ja synnytykseen liittyvästä teemasta.

Uusia raskauteen liittyviä Käypä hoito-suosituksia ilmestyy Suomessa noin parin vuoden välein. Tästä johtuen seurannassa voi olla odottavalle äidille jotain erilaista uudessa raskaudessa verrattuna aiempaan.

– Laajemmat kansalliset suositukset otetaan nopeasti käyttöön kaikissa hoitopisteissä. Sairaaloiden omia hoito-ohjeita päivitetään myös jatkuvasti tutkimustietoon perustuen. Sen eteen työskennellään, että ohjeistukset ja hoito olisi mahdollisimman tasalaatuista maassamme, Taysin naistentautien ja synnytysten apulaisylilääkäri, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri Outi Palomäki toteaa.

Pre-eklampsiaa ehkäisevä lääke entistä herkemmin

Tällä hetkellä uutta raskaudenajan seurannassa on esimerkiksi pre-eklampsiaan liittyvä hoito ja lääkitys.

Pieniannoksista asetyylisalisyylihappoa on käytetty jo vuosia ehkäisemään pre-eklampsiaa, eli tunnetummin raskausmyrkytystä. Nykyään sen lääkitys aloitetaan odottavilla äideillä tiettyjen kriteerien täyttyessä kuitenkin entistä herkemmin.

– Vähitellen tutkimustieto siitä, millaisille potilasryhmille ja missä tilanteissa ASA-lääkityksen käyttö on tarpeen, on enenevästi karttunut. Siitä julkaistiin Käypä hoito -suositus viime vuoden joulukuussa, Palomäki kertoo.

Pre-eklampsiaa ehkäisevän ASA-lääkityksen aloittamiseen voi vaikuttaa nykyään esimerkiksi ensisynnyttäjyys, yli 40 vuoden ikä, korkea painoindeksi, monisikiöraskaus tai se, jos odottajan äidillä tai sisarella on ollut joskus pre-eklampsia.

Lääkitys tulisi aloittaa raskausviikolla 12, mikäli tietyt kriteerit siihen täyttyvät. ASA-lääkityksen tarkoituksena on vähentää pre-eklampsiaa ja muun muassa ennenaikaisia synnytyksiä naisilla, joilla on siihen riskitekijöitä.

Lue myös: Raskaudenaikainen kohonnut verenpaine ja pre-eklampsia

Vastahakoisuutta raskauden seurannassa näkyy erikoissairaanhoidossa Suomessa hyvin vähän.

Muutoksiin suhtaudutaan pääosin hyvin

Raskauden seurannassa ilmenevien muutosten ja uusien suositusten tarkoituksena on aina odottavan äidin ja lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen.

– Tutkimustieto päivittyy koko ajan ja sitä seurataan aktiivisesti. Jokaista odottajaa pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvin ja ajantasaisten hoitokäytäntöjen puitteissa. Yleensä muutosvastarintaa odottajien taholta ei ole, jos hoitokäytännön muutokset perustellaan hyvin, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Minna Tikkanen Felicitas Mehiläisestä sanoo.

Raskauden hoito Suomessa perustuu tutkittuun näyttöön ja on täten odottajan kannalta mahdollisimman turvalliseen raskauden etenemiseen tähtäävää. Muutokset seurannassa perustuvat pääsääntöisesti aina tutkimustietoon.

– Jotkin hoitosuositukset tai -linjaukset voivat myös olla niin sanottuja asiantuntijaryhmän konsensussuosituksia sen tyyppisistä teemoista, joita ei voida tutkia satunnaistetuilla tutkimuksilla. Vastahakoisuutta raskauden seurannassa näkyy ainakin meillä erikoissairaanhoidossa hyvin vähän. Valtaosa raskaana olevista ja synnyttäjistä on hyvin sitoutunut toimimaan vauvan parhaan mukaan, Palomäki korostaa.

Lue myös: Tiesitkö nämä raskauden seurannasta? Nämä ovat yleisimmät raskauskomplikaatiot

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X