Raskaus 20.07.2020

Milloin vauvan sydänäänet kuuluvat? Ammattilaisenkin on joskus vaikeaa löytää sikiön syke - ei suosittele kotidoppleria

Vauvan ensimmäiset sydänäänet ovat ainutlaatuinen hetki raskaudessa. Usein sikiön sykettä kuunnellaan neuvolassa ensimmäistä kertaa raskausviikolta 13 alkaen.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock
4 kommenttia

Vauvan sydänäänet voidaan havaita ultralla jo kuudennella raskausviikolla. Dopplerilla, jolla neuvolassa kuunnellaan vauvan sydäntä, syke alkaa kuulua viikoilla 11–13.

Riippuu kuitenkin hyvin paljon äidin ruumiinrakenteesta, milloin sydänääniä voi ensimmäistä kertaa kuulla. Jos äidillä on paljon rasvaa vatsan seudulla, sykettä on usein hankalampi löytää. Myös silloin, jos istukka sijaitsee kohdun etuseinässä, sykkeen kuuntelu saattaa olla vaikeampaa. Lisäksi kohdun asennolla on merkitystä.

– Jos kohtu on taaksepäin kallellaan eli äidin selkäpuolelle, etäisyyttä on sen verran, että sydänäänet voivat kuulua vasta viikolla 13+, kertoo kätilö ja IVF-hoitaja Satu Peussa Felicitas Mehiläiseltä.

Mikäli sikiön syke ei kuulu dopplerilla vielä 13. raskausviikollakaan, siitä ei Peussan mukaan yleensä tarvitse vielä huolestua.

– Usein pyrimme kuitenkin ultralla löytämään vauvan sykkeen, jotta äidille ei jää käynnistä huono fiilis.

Neuvolassa vauvan sydänääniä kuunnellaan dopplerilla tyypillisesti raskausviikosta 13–16 lähtien.

Vauvan sydänäänet liikkuvat usein tietyllä tasolla

Sikiön syke on useimmiten 120–160 lyöntiä minuutissa. Eri neuvolakäynneillä vauvan sykkeet voi kuitenkin olla erilaisia. Sydänäänten taso vaihtelee raskauden vaiheesta ja vauvan vireystilasta riippuen.

– Alkuraskaudesta sikiön syke voi olla korkeampi ja huidella 170:n tienoilla. Kun viikkoja tulee enemmän, syke asettuu yleensä tasolle 120–160.

Sikiön levätessä syke voi kuitenkin pudota tavallista matalammalle, kun taas sikiön liikkuessa aktiivisesti syke voi puolestaan nousta korkealle – samoin kuin aikuisellakin.

– Yleensä vauvan sydänäänet liikkuvat kuitenkin tietyllä perustasolla.

Sillä, onko vauva tyttö vai poika, ei Peussan mukaan ole sykkeen tasoon vaikutusta, vaikka uskomuksen mukaan tiheä syke kertoo tytöstä ja hitaampi pojasta.

– Mitä olen raskaana olevia ja sikiöitä tutkinut, se ei ole niin yksioikoista.

Sikiön syke voi kertoa rakenneviasta tai tulehduksesta

Jos vauvan syke on alle 110 lyöntiä minuutissa tai pysyy pitkään 180:n yli, lisätutkimukset saattavat olla paikallaan.

”Lyhytaikaiset laskut ja piikit ovat viattomia.”

– Lyhytaikaiset laskut ja piikit ovat viattomia, mutta jos syke jää moneksi minuutiksi hyvin matalalle tai korkealle, herää epäilys, että onko vauvalla kaikki hyvin.

Pitkän aikaa matalalla pysyvä syke saattaa viitata esimerkiksi siihen, että sydämessä voi olla jokin rakennepoikkeama. Korkeana pysyvä syke loppuraskaudessa saattaa puolestaan kertoa esimerkiksi siitä, että vauva on kehittämässä itselleen infektiota.

– Äiti saa lähetteen äitiyspoliklinikalle, jos syke ei palaa muutaman minuutin seurannan aikana normaalille tasolleen. Se on kuitenkin melko harvinaista. En esimerkiksi itse ole urallani montaa äitiä joutunut lähettämään jatkotutkimuksiin vauvan sykkeen vuoksi.

Kotidopplerilla voi kuulla vauvan sydänäänet, mutta kätilö varoittaa, että laitteilla on helppo tehdä vääriä tulkintoja.

Kotidopplerilla voi olla mielenkiintoista kuunnella vauvan sykkeitä, mutta kätilö varoittaa, että laitteilla on helppo tehdä vääriä tulkintoja.

Voiko vauvan sydänääniä kuunnella kotona?

Kotioloissa vauvan sydänäänet voi olla mahdollista kuulla vatsan läpi, jos äidillä on ohuet vatsanpeitteet eli hänellä ei ole paljon rasvaa vyötäröllään.

– Jos vauvan selkä on vatsan pintaan päin, paljaalla korvallakin on mahdollista kuulla sikiön syke. Tai vessapaperirullan hylsyllä, joka ikään kuin matkii vanhan ajan kätilön torvea.

Jotkut perheet hankkivat myös kotidopplereita. Peussa suhtautuu laitteisiin varauksellisesti.

”Kotidopplerilla voi tulla kohtalokkaita virhetulkintoja.”

– Sanon aina perheille, että tulkaa mieluummin vastaanotolle, jos jokin asia vauvan voinnissa huolettaa. Kotidopplerit eivät ole yhtä laadukkaita kuin neuvoloiden dopplerit ja niitä käyttäessä voi tulla tehtyjä kohtalokkaita virhetulkintoja.

Äiti saattaa kuunnella dopplerilla vauvan sydänäänten sijaan omaa sykettään ja luulla, että vauvalla on kaikki hyvin, vaikka tosiasiassa näin ei olisi. Peussan mukaan vaatii harjaantunutta korvaa kuulla, onko kyse äidin vai vauvan sykkeestä.

– Ammattilaisenkin on välillä vaikea löytää sikiön sykettä, jos äidillä on esimerkiksi paljon rasvaa vatsan seudulla.

Sykkeiden kuuntelun sijaan kotona kannattaa tarkkailla vauvan liikkeitä. Jos vauva liikkuu normaalisti, usein kaikki on hyvin.

Ensisynnyttäjä alkaa tuntea vauvan liikkeitä usein 18.–20. raskausviikolla, uudelleensynnyttäjä noin 16.–18. raskausviikolla.

Lue myös: Jonna haaveili kolmannesta lapsesta – ultrassa näkyi kolme sikiötä ja kuului kahden syke

Kommentit (4)

Minulla ei kuulunut sykettä lääkärissä rv 8. Ei kuunneltu sisäkautta. Eikä lääkäri huolestunut. Rv 12+3 mentiin ultraan, eikä alkio ollut kasvanut kuin rv 7 asti. Olisi ehkä pitänyt huolestua, kun sydänääniä ei kuulunut?

Kätilönä ajattelisin, että kyse ei olekaan siitä erotatko äidin ja sikiön sykkeen, vaan lähinnä siitä, kotona pelkkä sykkeen kuunteleminen raskauden puolen välin jälkeen ei kerro juuri mitään vauvan voinnista. Jos on huolissaan sikiöstä voinnista, pitää tehdä liikelaskentaa ja tarvittaessa hakeutua päivystykseen. Voi olla, että kuulee kotona sykkeen ja tyytyy siihen ja oikeasti sykekäyrä olisikin huono. Sairaalassa ei ikinä kuunnella vain sykettä vaan tarkistetaan vauvan vointi sykekäyrästä, mikä jo kertookin paljon enemmän kuin pelkkä syke.

Minulla oli kohtalaisen paljon vatsarasvaa, istukka edessä, ja silti löysin kotidoblerilla joka kerta vauvan sykkeen. Oma sykkeni toki kuului myös, mutta se kuuluu aina heti, ja on puolet hitaampi kuin vauvan syke, niin enpä usko että on isoa vaaraa että kukaan sekottaisi niitä keskenään. Minulle doblerista oli paljon iloa ja suosittelen sitä muillekin.

Pahoittelut kokemuksistasi. Usein ne äänet eivät todellakaan kuulu rv 8, joten mitään huolestuttavaa siinä ei siis sinällään ole.
Itsellä ultrattiin eka neuvolassa rv 7 ja oli tosi yllättynyt kun sydämensyke edes näkyi.

Vastaa käyttäjälle Leena85 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X