Puolison alkoholinkäytöllä on yhteys raskaudenaikaiseen juomiseen, osoittaa suomalaistutkimus
Pitäisikö puolisonkin vähentää alkoholinkäyttöään jo raskautta suunnitellessa? Siitä voisi tutkijoiden mukaan olla hyötyä.
Puolison juominen lisää riskiä siihen, että odottava äiti kuluttaa alkoholia raskautensa aikana.
Näin osoittaa Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tekemä tutkimus, jossa tarkasteltiin liki 15 000 naisen ja heidän kumppaniensa alkoholinkäyttöä.
Tutkimuksesta julkaistun tiedotteen mukaan raskaudenaikaisen alkoholinkäytön riskejä on aiemmin arvioitu pääasiassa odottajan, mutta ei puolison alkoholinkäyttötottumusten perusteella.
Puolison juominen ei yleensä vähene raskauden takia
Tutkimukseen osallistuneista naisista 86 prosenttia kertoi käyttäneensä alkoholia ennen raskautta. Naisista 4,5 prosenttia kertoi juoneensa myös raskauden aikana.
Neljäsosa odottaneista äideistä kertoi lopettaneensa alkoholinkäytön silloin, kun raskaus on tullut ilmi. Tällöin sikiö on voinut altistua alkoholille raskauden alkuvaiheessa.
Sen sijaan puolisoiden juominen ei vähentynyt ennen raskautta tai sen aikana.
Tutkimuksessa havaittiin, että puolison alkoholinkäyttö on ennen raskautta vahvasti yhteydessä siihen, miten usein ja millaisia määriä naiset käyttivät alkoholia. Puolison juominen vaikutti myös siihen, miten usein naiset joivat päihtymistarkoituksessa ja täyttikö heidän alkoholinkäyttönsä riskikäytön tunnusmerkit.
Heikompi, mutta merkittävä yhteys havaittiin myös raskauden aikana. Jos nainen käytti alkoholia raskausaikana, puolison juomistottumukset vaikuttivat käyttömääriin.
Ne naiset, jotka joivat alkoholia raskausaikana, olivat käyttäneet alkoholia runsaasti ennen raskauttaan.
Alkoholin vaikutukset sikiöön ovat vakavia
Alkoholille altistuminen on haitallista kehittyvälle sikiölle. Juominen voi johtaa keskenmenoon tai siihen, että sikiölle kehittyy epämuodostumia tai kehitysvamma.
Alkoholialtistukselle ei tunneta turvarajaa, muistutetaan Itä-Suomen yliopiston julkaisemassa tutkimustiedotteessa. Siksi suositellaan, että mikäli raskautta suunnitteleva nainen haluaa käyttää alkoholia, annosmäärät pysyisivät kohtuullisina.
Itä-Suomen yliopiston ja KYSin tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös mahdollisen puolison kannattaisi vähentää alkoholinkäyttöään silloin, kun raskautta vasta suunnitellaan. Puolison tuki voi auttaa välttämään alkoholinkäyttöä raskausaikana, tiedote summaa.
Jos vanhempia on kaksi, tutkijoiden mukaan heistä molemmat tarvitsevat tietoa alkoholin haitoista sikiölle.
Tutkimus käsitti lähes 21 500 raskautta aikavälillä 2009–2018.
Jaa oma kokemuksesi