Raskaus 14.02.2022

Ohjaaja Renny Harlin, 62, tulee toistamiseen isäksi! Johanna-vaimon, 28, raskaus paljastuu merellisessä kuvassa

Ohjaaja Renny Harlin, 62, ja hänen vaimonsa Johanna Harlin, 28, odottavat perheenlisäystä. Tuore perhekuva huokuu onnea.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Jorma Marstio / OM-arkisto

Renny ja Johanna Harlin kertoivat sunnuntaina julkisuuteen, että he saavat lapsen. Vauvan odotetaan syntyvän heinäkuussa.

Instagramissa julkaistuissa kuvissa pari poseeraa kreikkalaisessa rantamaisemassa silminnähden rakastuneena. Johannan ylös käärityn paidan alta pilkottaa kauniisti kaartuva raskausvatsa.

Englanninkielisissä kuvateksteissä kumpikin hehkuttaa onneaan.

– Suurin unelmamme kävi toteen, sinä, Johanna kirjoittaa liikuttuneiden emojien kera.

Aihetunnisteista selviää, että raskaus on edennyt viikolle 18.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Johanna Harlin (@johannaharlin) jakama julkaisu

– Olen kiitollinen, nöyrä, sanaton, Renny puolestaan kuvailee. Hän julkaisi vastaavan kuvan omalla tilillään.

Tekstissään Renny jatkaa, että jokainen hänen unelmistaan on käynyt toteen Johannan kanssa.

Kummankin osapuolen kuviin on sadellut onnitteluita tunnetuilta nimiltä. Muun muassa juontaja Vappu Pimiä ja näyttelijä Janne Kataja ovat jättäneet sydämelliset onnentoivotuksensa.

Rennyllä on aiemmasta liitostaan yksi aikuinen poika.

Loisteliaat häät Ranskassa

Renny ja Johanna Harlin tapasivat Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvan kuvauksissa. Renny ohjasi elokuvan, ja Johannalla oli siinä sivurooli.

Pariskunta avioitui kesäkuussa 2021. Hääjuhlaa vietettiin Etelä-Ranskassa saman vuoden heinäkuussa.

Lue myös: Korona-ajan häät ja kaksi ratkaisua: Minjalta pääsi helpotuksen kyynel, Minttu saa pukeutua häämekkoon kahdesti

Hulppeat juhlat kestivät kolme päivää. Häistä julkaistusta kuvista ilmenee, että luksusta ei ole puuttunut, mutta sen sijaan aurinkoa on riittänyt yllin kyllin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Johanna Harlin (@johannaharlin) jakama julkaisu

Jo suhteen alussa pari kertoi medialle toivovansa lapsia. Esimerkiksi Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Renny totesi, että he ovat keskustelleet perheen perustamisesta ja he myös toivovat lasta kovasti.

Viime aikoina pari on kuvannut heidän omasta elämästään kertovaa reality-sarjaa The Harlins, joka julkaistaan huhtikuussa.

Renny ja Johanna Harlin

Renny Harlin on Suomen tunnetuimpia elokuvaohjaajia, ja hän on työskennellyt ison osan urastaan Hollywoodissa. Hänen töihinsä lukeutuvat muun muassa elokuvat Jäätävä polte, Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli sekä The Long Kiss Goodnight.

Johanna Harlin on taustaltaan luokanopettaja. Hän on myös kilpaillut bikini fitness -kisoissa ja sittemmin näytellyt.

Lue myös: Somevaikuttajien ja julkkisten sykähdyttävimmät raskauskuvat vuonna 2021 – kukkaloistoa, kylpemistä ja loikoilua kielekkeellä

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X