Suosikkimeteorologi Liisa Rintaniemi, 43, viimeistelee lääkisopintoja ja odottaa perheen kolmatta lasta: ”Ei ole itsestäänselvyys tulla raskaaksi tässä iässä”, kertoo Annassa
Liisa Rintaniemi ajatteli pitkään, että kaksi lasta on sopiva määrä. Lopulta hän kuitenkin lämpeni puolison idealle.
Lääkisopinnot, työ meteorologina tv:ssä, kaksi lasta ja kaunis sisustusblogi. Näin monesta osasesta koostuu suosikkimeteorologi Liisa Rintaniemen, 43, elämä.
Nyt Liisa odottaa perheen kolmatta lasta. Laskettu aika on syyskuussa.
Lue myös: Suosikkimeteorologi Liisa Rintaniemi opiskelee lääkäriksi: ”Perheaikaan en kaiva kirjoja esiin”
Raskaus sai alkunsa sen myötä, kun Liisan mies alkoi ehdotella aivan viime vuosina, josko heidän perheeseensä mahtuisi vielä yksi lapsi, Liisa kertoo Anna-lehden haastattelussa.
Pariskunta oli pitkään ajatellut, että lapsiluku on täynnä. Onhan heillä jo 9- ja 12-vuotiaat pojat. Kaikista vauvatarvikkeistakin oli ajat sitten luovuttu.
Liisan vauvakuume kuitenkin nosti vielä päätään.
– Kun oli mahdollisuus vielä kerran yrittää avata tämä ovi, niin ajattelin, että mikä ettei. Ei ole itsestäänselvyys tulla raskaaksi tässä iässä.
Tulevat isosisarukset yllättyneitä
Isosisarukset olivat aluksi ihmeissään, kun he kuulivat vauvan saapuvan taloon. Nyt vauva kulkee mukana heidän puheissaan. Lapset pohtivat jo, mitä kaikkea he haluavat vauvalle opettaa.
Odotus tuntuu Liisasta jaetulta, kun lapset ovat mukana jutussa.
– Tuntuu, että odotamme vauvaa koko perhe yhdessä.
Liisa kuitenkin epäilee, että pojat eivät ihan vielä ymmärrä, mitä vauva todella tuo tullessaan. Millaista elämä on, kun pieni vauva kulkee myös mukana touhuissa?
Odotusaikaan Liisa itse suhtautuu avoimin mielin. Hän ei myönnä jännittävänsä.
Varma jännitysmomentti sen sijaan on luvassa.
– Vauvan sukupuoli tulee meille yllätyksenä. Poikienkaan kohdalla emme selvittäneet sitä etukäteen. Se kyllä tulee ilmi aikanaan.
Edellinen äitiysvapaa oli projekteja täynnä
Tulevalta vauva-ajalta Liisa odottaa sitä, että hän kykenisi nauttimaan päivistä ilman kiirettä ja elämään hetkessä.
Aiemmalla äitiysvapaalla Liisa perusti Lisbet e -sisustusblogin ja ryhtyi pänttäämään lääkiksen pääsykokeisiin. Äitiysloma oli mahdollistanut sen, että Liisa sai aikaa pohtia, mitä elämältään haluaisi.
Kuopus meni suunniteltua aiemmin päivähoitoon, 1,5-vuotiaana, sillä Liisa tarvitsi aikaa pänttäämiselle.
– Panostin pääsykokeisiin lukemiseen toden teolla, koska ajattelin, ettei minulla ole mahdollisuutta yrittää tässä iässä montaa kertaa.
Opiskelu lapsiperhearjessa ei kuitenkaan ollut pelkästään helppoa. Monta kertaa Liisa kyseenalaisti ratkaisunsa, kun kiireisimmillään näki poikiaan lähinnä nukkumassa.
– Voinko pistää näin paljon paukkuja tällaiseen projektiin, kun minulla on pienet lapset kotona?
Tiiviimpien opintovuosien jälkeen Liisa piti välivuoden, jotta hän ehti rauhoittaa aikaa myös perheelle. Miestään hän kiittelee vuolaasti siitä, että tämä on mahdollistanut haastavan yhtälön.
Myös meteorologin työn aikaiset aamuvuorot ja myöhäiset iltavuorot ovat taanneet Liisalle sen, että hän on voinut yhdistää työt ja opinnot.
Nyt Liisaa viimeistelee opintojaan. Viimeisten suoritusten on tarkoitus olla valmiita, kun vauva syntyy. Vain kuukauden mittainen harjoittelu on jätettävä myöhemmäksi.
Liisaa ilahduttaa se, että elämä suo mahdollisuuksia edelleen, vaikka ikää onkin jo mittarissa.
– Tässä iässä oleva nainen voi vielä valmistua uuteen ammattiin ja vauvahaavekin saattaa toteutua. Silti ehdin tekemään vielä vaikka mitä, koska työuraakin on todennäköisesti jäljellä vuosikymmeniä.
Lue koko juttu Annan uudesta numerosta tai lyhennelmä verkosta anna.fi!
Jaa oma kokemuksesi