Synnytys 18.09.2019

Annika Saarikko synnytti pojan! Suloinen kuva valloittavasta syysvauvasta

Saarikon päätös vuoden perhevapaan pitämisestä ministerin pestistä ja jättäytyminen keskustan puheenjohtakisasta aiheutti ristiriitaisen vastaanoton.

Teksti
Anniina Rintala

Kansanedustaja Annika Saarikon vauva syntyi vihdoin viime yönä Tyksissä. Pituutta pojalla on 54 senttimetriä. Saarikko kiittää henkilökuntaa, sillä synnytys oli hänen mukaansa pitkä ja rankka. Vaikeasta synnytyksestä huolimatta hän iloitsee ja kertoo kiitollisena ihmettelevänsä pientä tulokasta.

Perhevapaitaan viettävä keskustan kansanedustaja Saarikko on tiede- ja kulttuuriministeri. Hän ilmoitti viime keväänä, että aikoo pitää vuoden vapaata ministerin tehtävästä hoitaakseen vauvaansa. Saarikko jättäytyi samalla pois keskustan puheenjohtakisasta. Saarikon päätökset otettiin vastaan ristiriitaisesti. Osa katsoi, että hänen olisi tullut jatkaa tehtävissään tasa-arvon nimissä vauvasta huolimatta.

Perhevapaauudistukset ovat kuumottaneet poliittisia puolueita jo jonkin aikaa. Annika Saarikko on muotoillut, että haluaisi isien ottavan lisää vastuuta lastenhoidosta, mutta tämän ei tulisi tapahtua äitien perhevapaiden kustannuksella. Miehensä kanssa hän jakoi puoliksi ajan, jolloin lapsi oli kotihoidossa, kertoo Saarikko Ylen uutisessa.

Hän on aiemmin toiminut muun muassa perhe- ja peruspalveluministerinä. Tällä hetkellä Saarikon tilalla toimii Hanna Kosonen (kesk.).

Lue myös: Mrs Eriksson´s Room -bloggaajan kirjoitus Vauvan kanssa kotiin vai puolueen puheenjohtajaksi – case Annika Saarikko

Lue myös: Synnytystarina: Olin jo synnyttänyt, mutta ennenkokemattomat kauhusupistukset yllättivät täysin

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X