13.09.2013 Päivitetty 29.11.2021

Synnytyskertomus: ilokaasua, epiduraalia ja suoraa huutoa

Halusin synnyttää ”luomuna”, mutta kivut olivat niin kovat, että piti ottaa kaikki aseet käyttöön.

Teksti
Toimitus

Halusin synnyttää ”luomuna”, mutta kivut olivat niin kovat, että piti ottaa kaikki aseet käyttöön.

Nyt on vihdoin ja viimein synnytys takanapäin, ja hyvä niin!! Se oli kyllä elämäni kamalin kokemus, en olisi ikinä voinut kuvitella että mikään voi sattua niin paljon. Muutenkaan synnytys ei mennyt ihan niin kuin pitää vaan se oli kyllä varsinainen kauhutarina, mutta onneksi me selvisimme siitä kaikki hengissä!

Se alkoi sillä että mulla meni lapsivedet yöllä klo 00.40. Ensin se oli ihan kirkasta mutta muuttui puolen tunnin sisään todella rajuksi verenvuodoksi. Soitin sitten Kätilöopiston synnytysosastolle, jossa käskivät lähteä siltä seisomalta sinne päivystykseen. Sieltä ne eivät sitten päästäneetkään enää kotiin vaikka ei vielä sinne tullessa ollut juurikaan supistuksia. No, kyllähän nekin sitten alkoivat ja klo 8.30 ne olivat niin voimakkaita, että soitin hoitajan paikalle ja sanoin, että nyt alkaa jo olla aika sietämättömät kivut.

Siitä sitten mut kärrättiin sängyssä synnytysosastolle tiputukseen, ja olin siinä vaiheessa jo niin taju kankaalla, että en muista siitä juurikaan mitään, enkä varsinkaan sitä kun mut kuulemma nostettiin siihen synnytyspedille kun en itse pystynyt liikkumaan. Ilokaasulla mentiin sitten jonkin aikaa mutta kun lopulta vaan huusin kurkku suorana supistusten ajan niin kätilö tuli ehdottamaan epiduraalia vaikka olin sanonut, että haluan synnyttää ”luomuna”, eli ilman kivunlievitystä. Klo 10 tuli sitten lääkäri joka laittoi epiduraalipuudutuksen ja luoja että olin kipeä siinä vaiheessa ja kun siinä piti supistuksen aikana vielä mennä semmoiseen sikiöasentoon niin luulin kyllä että siinä ihan oikeasti lähtee henki kun tuntui että lapsi pullahtaa ulos siinä samalla kun toinen ronkkii selkäydintä.

Mutta se epiduraali kyllä sitten poisti kaikki kivut 2 tunniksi ja olo oli jopa ihan hyvä. Juteltiin niitä näitä ja naureskeltiin porukalla – minä, mies ja kätilö sekä kätilöopiskelija ja odoteltiin että puudutuksen vaikutus lakkaisi koska en tuntenut lopulta enää edes supistuksia vaikka ne koneen ruudulla kyllä näkyivät. Minulle sanottiin, että en saa alkaa ponnistamaan ennen kuin tunnen taas supistukset ja sen takia piti odottaa että ei ole enää mitään kivunlievitystä päällä. Ja sitten kun se epiduraali lakkasi toimimasta niin vielä kahta hirveämmän tuskat kun tuli se ponnistamisen tarve. En ole kyllä ikinä huutanut niin paljoa, että varmaan koko Kättäri kuuli.

Sitten ennen sitä ponnistusvaihetta kätilö pyysi käymään vielä pissalla kun se tunsi että rakko oli aika täynnä, kun se meinasi, että rakkokin estää vauvaa tulemasta jos se on täysi, mutta enpä pystynytkään pissaamaan kun vauva oli jo niin alhaalla, että sen pää painoi virtsaputken umpeen, eli siinä piti sitten virtsarakko katetroida, että sai pissattua.

Sitten siinä oli sellainen hauska puoli, että kun yritin ponnistaa niin kätilö vaan totesi, että ne lihakset on niin kireät, että ei vaan anna periksi, ja hän yritti venyttää niitä omalla kädellä sieltä sisältä samalla kun minä ponnistin ja huusin. Lopulta se totesi, että vauvalla on napanuora kaulan ympäri eikä mahdu ulos, että on pakko leikata väliliha saman tien, että saadaan vauva ulos. Vauvan päähän laitettiin imukuppi josta kätilö veti samalla kuin minä ponnistin. Pelkäsin niin, että en ehdi saada vauvaa ulos ajoissa, että ponnistin varmaan vähän enemmän kuin mitä paikat kesti ja repesin vielä sen leikkauskohdan lisäksi aika pahasti monesta kohtaa. Ponnistusvaihe kesti vajaan tunnin.

Mutta onneksi vauva saatiin sitten ulos ja se oli ihan terve ja hyvinvoiva. Kamala huuto päälle heti kättelyyn ja sitten se huusikin tunnin yhteen putkeen. Se pantiin mun rinnalle siinä samalla kun alapäätä kursittiin kasaan. Ja sitäkin ommeltiin pelkästään tunti kun niitä tikkejä tuli niin paljon. Kysyin sitten kuinka monta tikkiä tuli, mutta lääkäri ei vastannut siihen. Sanoi vain, että he tekivät mahdollisimman hyvää jälkeä. Siinä lääkäri ja kätilöopiskelija ompelivat vuorotellen. Ehkei hän vain halunnut mun tietävän siinä vaiheessa enää kuinka pahasti olinkaan rikki sieltä alhaalta.

Maailman ihanin tyttövauva sieltä syntyi 16 tunnin päästä siitä kun lapsivedet menivät. Mieheni ja minä itkimme molemmat onnesta. Onneksi kaikki kipu loppui kuin seinään heti kun lapsi oli ulkona, ja vaikka olisikin ollut siinä vaiheessa vielä kipuja niin oman lapsen näkeminen ja saaminen rinnalle olisi voittanut sen kaiken. Tunnetasolla synnytys oli niin vahva ja huima kokemus, että sellaista tuskin tulee toista koko elämäni aikana. Rakkaus jota tunsin tytärtämme kohtaan heti ensihetkestä oli niin vahvaa, etten tiennyt sellaista olevan olemassakaan.

Kaikesta huolimatta olen palautunut todella hyvin synnytyksestä ja raskaudesta. Vartalo on ihan omansa näköinen taas vaikka synnytyksestä on vasta 2kk aikaa. Seksiäkin pystyy harrastamaan ihan normaalisti ja halut ovat olleet tallella koko ajan. Ainoa asia joka vielä muistuttaa raskaudesta on vatsalla komeileva ”linea negra”.

 

Kaksplus keräsi talvella 2013 lukijoiden synnytyskertomuksia, ja ne julkaistiin Kaksplus-lehdessä sekä Kaksplus.fi-sivustolla.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X