Synnytys 25.09.2019 Päivitetty 19.02.2021

Kiitä tätä naista, että sait synnytyksessä epiduraalin! Järisyttävän suora mielipidekirjoitus vuonna 1976 sai koko Suomen puhumaan

Synnyttävä äiti toivoi kätilöltä kivunlievitystä, mihin kätilö oli tokaissut, ettei hän voi synnyttää Marja-Liisan puolesta. Hänestä tuli epiduraalitaistelija.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
7 kommenttia

Epiduraalipuudutus synnytyksen kivunlieivttäjänä ei ole aina ollut kaikkien naisten etuoikeus.

– En raskaana ollessani uskonut, että Gestapo-synnytyksiä pidettiin Suomen synnytyssaleissa asiaankuuluvina vielä 1970-luvulla, lausahtaa Marja-Liisa Polkunen-Gartz, jonka kokema sietämätön synnytyskipu sai tarttumaan toimeen ja ajamaan historiallista muutosta.

Marja-Liisan ainoan lapsen synnytys oli tuskainen Naistenklinikalla vuonna 1975. Synnyttävä äiti toivoi kätilöltä kivunlievitystä, mihin kätilö oli tokaissut, ettei hän voi synnyttää Marja-Liisan puolesta.

Elettiin aikaa, jolloin ei ollut ollenkaan harvinaista kieltää synnyttäjältä kivunlievitystä. Epiduraalipuudutus oli jo keksitty, mutta vallalla oli ajattelu, jossa synnytys ei sattuisi, jos äidit vain valmentautuisivat huolella ja opettelisivat hengittelyn.

Karmea synnytyskokemus sai Marja-Liisan tuoreena äitinä tarttumaan kynään ja kirjoittamaan kannanoton synnytyskivun lievityksestä.

– Niinpä päätin, että asia ei jää tähän, sillä yksilötasollakaan en ole poikkeus. Samanlaisia murskaavia ja repiviä, sietämättömiä kipuja, vielä oksitosiinilla vauhditettuja, on ties kuinka monella muullakin synnyttäjällä, hän kertoo nyt Kaksplussalle.

Marja-Liisa yritti saada koko vuoden 1976 tekstiään julkaistuksi useammassa lehdessä, mutta vain Helsingin Sanomat tarttui siihen:

”On vaiettu täysin synnytyksen fyysisestä puolesta, niistä kivuista ja sietämättömistäkin tuskista, mitkä kaikkien valmennusoppien vastaisesti yllättävät monen luottavaisen ensisynnyttäjän. Synnytyksen nykyinen perusongelma, sen tuskallisuus, sivuutetaan nykyään tietoisesti sekä tiedotusvälineissä että äitiysvalmennuksessa, naistenlehdistä puhumattakaan.

Jo vanha kuvaava sanonta ’synnytyspoltot on kielletty. On puhuttava ’supistuksista’. Pavlovin koirakokeisiin (!) vedoten selitetään synnytysvalmennuksessa, että synnytyksen vuosituhantinen kivuliaisuus on pelkkää harhaa.”

epiduraalipuudutus yleistyi 1970-luvulla

Helsingin Sanomissa 24.12.1976 julkaistu Marja-Liisan teksti, jossa kyseenalaistetaan sietämätön synnytyskipu. Kuva: Eduskunta

Vastineita Marja-Liisan tekstille alkoi pian vyöryä ja epiduraalipuudutus inousi puheenaiheeksi. Lääkärit ja kätilöt enimmäkseen vähättelivät äitien kipuja.

– Sain vastaani asiantuntijapiireistä kirjeitä, joissa esitettiin alhaista kipukynnystäni ja pelkojani syyksi synnytyskivuille. Niinpä otin kirjoista ja kirjastoista yhä lisää selvää puudutuksista, oksitosiinitiputuksista, epiduraaleista, ilokaasusta, diapameista ja Suomen synnytysosastojen käytännöistä.

Paljon tulvi myös kannanottoja, joissa jaettiin Marja-Liisan kokemus. Tosin löytyi niitäkin äitejä, jotka intoutuivat kertomaan, että he eivät olisi kaivanneet minkäänlaista kivunlievitystä eikä epiduraali siis olisi tarpeen.

Kivunlievityksestä poliittinen kysymys – epiduraalipuudutus yleistyi

Marja-Liisa sai kahdeksi viikoksi töistä vapaata, jotta hän pääsi edistämään asiaa eteenpäin. Epiduraali nousi poliittiseksi kysymykseksi, kun Marja-Liisalle järjestyi sisarensa Mirjam Polkusen avulla tapaaminen kansanedustaja Kaarina Suonion kanssa eduskunnan kahvilassa.

Pian tapaamisen jälkeen vuonna 1977 kaikki silloiset naiskansanedustajat allekirjoittivat yhdessä kirjallisen kysymyksen eduskunnalle. Kysymys on historiallinen siksikin, että se oli ensimmäinen, jonka allekirjoittivat vain naiskansanedustajat.

Tämän kysymyksen seurauksena sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyi viimein toimiin. Se kehotti silloista lääkintöhallitusta selvittämään kipujen lievitystä synnytyksissä ja ohjeistamaan sairaaloita. Lisäksi Naistenklinikalla tehtiin aiheesta yksityiskohtainen tutkimus niin, että lähtökohtana olivat synnyttäjien kokemukset kivusta.

Tapahtumaketju johti lopulta siihen, että tänä päivänä epiduraalipuudutus kuuluu suomalaisessa sairaalasynnytyksessä käytännössä lähtökohtaisesti hoitovalikoimaan. Marja-Liisan rooli nostetaan keskeiseksi myös syksyn kirjauutuudessa Suomi synnytti (Laura Kosonen, S&S), joka käy läpi suomalaista synnytyshistoriaa Kätilöopiston vaiheiden kautta.

Kirjassa muistutetaan kuitenkin epiduraalin haittapuolistakin: osa kätilöistä kokee, että puudutusten liikakäyttö lisää imukuppi- ja muita toimenpidesynnytyksiä.

Synnytys jäi Marja-Liisan viimeiseksi. Tytär Ulla Gartz ei ole kuitenkaan joutunut äitinsä mukaan kuulemaan kauhutarinoita synnytyksistä. Marja-Liisa toteaa, ettei ole halunnut pelotella ketään kivuliaalla synnytyksellä. Mutta jos häneltä on asiasta kysytty, hän on kertonut rehellisesti, millainen hänen oma synnytyskokemuksensa oli.

Tyttärelleen Ullalle hän lähetti hiljattain syntymäpäiväonnittelut: ”Syntymäsi päivän haluan unohtaa. Mutta sinä Ulla olet elämäni paras aikaansaannos!”

Lue myös:

Viina oli entisaikojen epiduraali – näin mummosi synnytyskipuja lievitettiin, jos lievitettiin

Lisätietoja Marja-Liisan kannanotosta ja sen poliittisesta kehityskulusta 

Lue myös Jyllannin Suomineito -blogi: Tanskassa epiduraalin ottaa n. 21% ensisynnyttäjistä, kun Suomessa luku on n. 75%– lääkkeetön synnytys vähentäisi komplikaatioriskiä

Kommentit (7)

Olen ensimmäinen Suomessa epiduraali-puudutuksessa syntynyt lapsi(1974)
Asiasta on kahden aukeaman juttu Helsingin Minulla sivut jossain tallessa.

Taas kerran asia jota ei ilmeisesti ole tosiasiallisesti edes tutkittu, koska ei koske miehiä eli ”ei ole tärkeää tai oleellista.”
Eli mistä synnytyskipu johtuu?
Miksi joku toinen kokee järkyttäviä kipuja ja toinen ei tarvitse mitään kivunlievitystä?
Miksi terveydenhuollon ammattilaiset eivät usein ymmärrä sitä minkä itse maallikkona olen huomannut: kipukokemus on jokaiselle aivan erilainen, eikä pelkästään kipuun suhtautuminen.
Kyllähän tuota asennetta tapaa edelleenkin että oma syy.

Samoin itselläni on matala kipukynnys ja pelkään kipua. Silti kuopuksen synnytys oli helppo ja nopea ilman mitään puudutuksia, ilokaasua sain, oli todella voimaannuttava kokemus.

Esikoisen synnytyksen käynnistyminen taas tarkoitti monta vuotokautta kipeitä mutta hyödyttömiä supistuksia, joiden takia kaikki lihakset oli krampissa, olin aivan kipeä, väsynyt ja uupunut ennen kuin oikeat, avaavat supistukset edes alkoivat. Onneksi sain epiduraalin ja nukuin synnytyssalissa pari tuntia keräten voimia. Tämän jälkeen piti vielä ponnistaa tunti jakkaralla ennen kuin vauva syntyi. Todella rankkaa oli, mutta synnytys meni hyvin ja vähin vaurioin, vaikka oli isopäinen vauva.

4 synnytystä. Ensimmäinen käynnistettynä oli 8 h ja kipeetä teki. Seuraavat menivät helposti ja ilman kivunlievitystä. Esikoistyttärellä on 1 lapsi ja synnytyksessä meni kaikki pieleen. Lapsi oli kilon suurempi kuin lääkäri sanoi. Kätilöt oli jo sektion kannalla muttä lääkäri ei. Joten saatiin yksi synnytyskammoinen lisää. Joskus vihsksi pistää tälläiset lääkäreiden toilaukset. Minä kerroin rehellisesti omat synnytykset tyttärelle ja luottavaisena meni synnäriin ja näin kävi.

Vaarallista on myös pistää valloilleen ajatusta, että synnytys sattuu aina ja pelotella turhaan. On ihan totta, että toisilla on korkea kipukynnys ja synnytyksen kivuliaisuus tulee monelle yllätyksenä. Totta hitossa se tuntuu kun alapää avautuu lapselle. Ja ihan varmasti hengitystekniikka on parhaimpia lääkkeettömiä kivunlievittimiä, sitä ei edes välttämättä osaa itse yhdistää asiaan. Mutta kääntöpuolena myös, nykyään saadaan painajaismaisia synnytyskokemuksia juuri epiduraalin kanssa, se kun voi sotkea kehon omaa toimintaa synnytyksessä.

Hyvä synnyttänyt, synnytyksen kivuliaisuudella ja korkealla kipukynnyksellä ei ole paljoakaan toistensa kanssa tekemistä. Synnytykset ovat todella erilaisia. Naiset ja vauvat ovat hyvin eri kokoisia ja vauva voi tulla paremmassa tai huonommassa tarjonnassa. Kaikenlaista ongelmaa voi sattua tai olla sattumatta matkan varrelle.

Minulla henkilökohtaisesti on aivan surkean matala kipukynnys, mutta kaksi synnytystäni ovat olleet todella helppoja. En ole tarvinnut kivunlievitystä eikä minulla ole kauhutarinoita kerrottavana. Toki hengittelin ja käytin rentoutusharjoituksia, mutta eniten taidan saada kiittää hyvää tuuria. Ei tullut komplikaatioita, kroppa toimi, vauvat olivat minulle sopivan kokoisia ja hyvässä asennossa.

”Vallalla oli ajattelu, jossa synnytys ei sattuisi, jos äidit vain valmentautuisivat huolella ja opettelisivat hengittelyn.”
Tähän asenteeseen törmää vauvapalstoilla edelleen, ja tätä mantraa toistelevat kokevat olevansa parempia kuin muut. Sitkeässä on tämäkin harhaluulo.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X