Synnytys 10.07.2017 Päivitetty 29.10.2021

Mitä viedä tuliaiseksi synnärille? Parhaat lahjavinkit äidille ja vauvalle

Lapsen syntymä on jokaiselle äidille taatusti paras mahdollinen lahja, mutta moni haluaa silti muistaa juuri synnyttänyttä äitiä sekä pienokaista jo synnytyslaitoksella. Kaksplus koosti listan lahjaideoista, jotka ilahduttavat perhettä jo sairaalassa.

Teksti
Anna Mäkelä
Kuvat
Istockphoto
2 kommenttia

Äiti ansaitsee hemmottelua

Vauvan saapuminen maailmaan on ihmeellinen asia. Suloisia pieniä käsiä ja jalkoja unohtuvat helposti ihmettelemään niin perhe kuin puolitututkin, ja moni tuore äiti saattaakin kokea jäävänsä uuden tulokkaan varjoon.

Muistuta äitiä pienellä tuliaisella jo synnärillä siitä, että hän on edelleen sinulle tärkeä myös omana itsenään, ei ainoastaan pienokaisen vanhempana.

1. ”Kielletyt herkut”

Raskausaikana odottava äiti on todennäköisesti joutunut kieltäytymään monista suosikkiherkuistaan. Siispä monen vastasynnyttäneen suurin toive onkin päästä heti synnytyslaitoksella maistelemaan lempiherkkuaan. Lahjo äitiä makunsa mukaisesti esimerkiksi sushiannoksella, kuohuviinillä, lakritsilla, salmiakilla tai jopa juustotarjottimella.

Myös perinteinen suklaa on aina hyvä idea – valitse tuoreen äidin suosikkilevy tai kaupan kaunein rasia. Myös huolella valittu irtokarkkisekoitus ilahduttaa ruokavaliotaan raskauden takia vahtinutta äitiä. Herkkujen kaverina toimii hyvin laadukas kahvi tai imetystee.

2. Kukat

Kukkien vieminen on erityisen hyvä ratkaisu minimalistiselle äidille, joka haluaa välttää tavaroihin hukkumista. Valitse kaunis leikkokukkakimppu tai pidempään muistona säilyvä ruukkukasvi. Pitkäikäinen huonekasvi muistuttaa vauvan kanssa koetuista ensihetkistä vielä pitkään. Varmista kuitenkin, millaisia toiveita tai säädöksiä sairaalalla on kukkien tuomisen suhteen.

Tuliaiseksi synnärille voi viedä kukkia.

Kukkakimppu on klassinen tapa onnitella perheenlisäyksestä.

3. Hemmottelua

Vastasynnyttänyt äiti on paitsi kantanut lasta yhdeksän kuukautta, suorittanut myös ainutlaatuisen ponnistuksen saattaessaan vauvan maailmaan. Hän siis todella ansaitsee hemmottelua.

Isommalla budjetilla tai kimppalahjana lahjakortti esimerkiksi jalkahoitoon on oiva idea. Myös pienemmällä budjetilla hemmotteleminen onnistuu: Anna lahjaksi ihana kasvo- tai kuorintavoide tai ennakoi tulevia katkonaisia öitä väsymyksen merkkejä häivyttävällä seerumilla.

4. Lukemista

Vastasyntyneen torkkuessa äiti voi kaivata kevyttä viihdettä, joten lukeminen on hyvä lahjaidea. Paksu romaani voi olla hieman liikaa juuri synnyttäneelle, mutta naistenlehdet sopivat rentoon selailuun ja avaavat virkistävän ikkunan sairaalan ja synnytyspöhnän ulkopuoliseen maailmaan.

5. Kortti

Joskus tuore äiti saattaa toivoa, ettei lahjoja tuotaisi lainkaan. Toivetta on syytä kuunnella, ja tuo tällöin paikalle vain itsesi. Jos kuitenkin haluat ehdottomasti muistaa perhettä, on kaunis kortti henkilökohtaisella viestillä enemmän kuin tarpeeksi.

Vauvan ensimmäiset lahjat

Pientä vauvaa on ihana muistaa lahjoilla, sillä kaupat pursuavat toinen toistaan suloisempia vaatteita ja leluja. Pidä kuitenkin pää kylmänä, kun suunnittelet synnärituomisia. Sairaalaan voi toki tuoda pienen lahjan, mutta lapsi malttaa kyllä odottaa suurempia tuliaisia kotiin tai jopa nimenantojuhlaan asti.

Vauvalle lahjaksi koru tai valokuvaus – 9 vinkkiä ristiäisiin tai nimenantojuhlaan

Vauvaa voi muistaa synnärillä söpöillä vauvanvaatteilla.

Suloiset vauvanvaatteet sopivat tuliaisiksi synnärille.

1. Vaatteet

Minikokoisia, suloisia vauvanvaatteita on mahdotonta vastustaa. Jos vauvalle haluaa antaa mahdollisimman pian sopivia vaatteita, kannattaa valita kokoja 56 tai 62.

Jos taas haluat antaa vaatteita pidemmällä tähtäimellä, kannattaa valita vaatteita, jotka sopivat, kun äitiyspakkauksen vaatteet jäävät pieniksi. Äitiyspakkauksesta löytyy vaatteita kokoon 68–74 asti, joten siitä suuremmille pöksyille ja paidoille tulee varmasti käyttöä.

2. Unikaveri

Lapsen ensimmäiseen unileluun tai -riepuun syntyy usein vahva tunneside. Pehmoinen pupu, nalle tai uniriepu ei käy kalliiksi kukkarolle, mutta voi muodostua lapselle mittaamattoman arvokkaaksi.

3. Kirja

Vaikka vauvalla on synnärillä mielessä lähinnä nukkuminen ja syöminen, on kirja hyvä lahjaidea. Voit valita joko pienelle vauvalle suunnatun pehmokantisen kirjan tai klassisen ja kauniisti kuvitetun satukirjan. Henkilökohtainen omistuskirjoitus muistuttaa lahjanantajasta.

10 varmaa joulahjavinkkiä vauvasta eskarilaiseen

4. Klassikkolelu

Lapsiperheessä leluja tulee helposti ovista ja ikkunoista, mutta kun valitsee lahjaksi ajattoman klassikon, menee harvoin pieleen. Sophie-kirahvi, puinen helistin tai halipupu ilahduttavat todennäköisesti niin lasta kuin vanhempaakin.

5. Käytännölliset lahjat

Moni äiti arvostaa erityisesti käytännöllisiä lahjoja. Vaippapakettia ei kannata synnärille kiikuttaa, mutta esimerkiksi harsoliinat ja kuolalaput tulevat varmasti tarpeeseen. Niitäkin löytyy monilla kivoilla kuoseilla, ja käsistäänkätevä lahjanantaja ompelee uniikin kuolalapun vaikka itse.

Lue myös:

Tuore äiti, tämän haluat tietää vastasyntyneestä

Pitääkö vauvaperheen ottaa heti vieraita vastaan? Perheterapeutti vastaa

7 ikimuistoista tapaa ilmoittaa vauvan syntymästä – katso hauskat kuvat

Kommentit (2)

Ei todellakaan kannata rampata synnärillä, vaikka korona joskus menisi ohi. Poikkeuksena jos erikseen pyydetään. Isovanhemmista ja lapsen sisaruksista tulee jo huone täyteen vierailuaikoina. Nykyään siellä synnärillä ollaan usein vain pari päivää ja vierailuaikoja pitää noudattaa tietenkin. Lasta ehtii mainiosti nähdä kotonakin. (Ärsyttävimpiä ovat sairaalan omat työntekijät, jotka tulevat tuttuja tapaamaan vierailuaikojen ulkopuolella ja herättävät koko huoneen hyvin ansaituilta päikkäreiltä… ) Synnärillä yllätti jatkuva kiire, todellakaan ei kaivannut mitään lukemista. Oli täysi työ jo vastailla tekstareihin, ja jos vielä vessassakin ehti käydä ja syödä, niin hyvä. Nukkuahan siellä ei annettu, kun päivin öin piti imettää ja pumpata maitoa tuntikaupalla, jotta se nousisi. Lisämaito piti aluksi yrittää liruttaa ruiskulla vauvan suupieleen ettei totu pulloon, siinä sitä oli kivasti kului aikaa. Mutta olipas kyllä ihanaa kun vierailijat (ne harvat) toivat hedelmiä. :) Sairaalassa kun ei niitä saa eikä kovin paljon muutakaan tuoretta ravintoa. Ihania lahjoja ja kortteja tuli kotiin.

Isot karkkikasat ja muutenkin helposti äidin ja vauvan masussa kuplivat ruuat ja juomat kannattaisi jättää tuomatta imettävälle äidille. Jonkun pienen jutun voi tuoda, mutta vastasyntyneen masu ei useinkaan tykkää jos äiti mussuttelee ilmavaivoja aiheuttavia herkkuja.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X