Synnytys 28.08.2015 Päivitetty 16.09.2021

Näin isät sekoilevat synnytyssalissa

Synnytys – varsinkin esikoisen – on jännittävä hetki. Joskus liiankin jännittävä. Keräsimme lukijoiden ja Kaksplus.fi-kävijöiden parhaat tarinat isien sekoiluista synnytyssalissa.

Teksti
Liisa Järvinen

”Mieheni oli ekaa kertaa mukana neuvolassa, eikä mitään toimenpidettä ollut edes näkyvissä, mutta hups, hänen piti päästä pitkälleen. Meni ihan kalpeaksi koko kaveri. No, ei siinä mitään – mutta miesparka arvelee, että kyllä hän voi tulla sitten aikanaan synnytykseen mukaan. Apua!”

”Ukko kolmosen synnytyksessä: ’Kyllä mä tiedän miltä SUSTA tuntuu.’”

”Älyttömintä oli se, että miehen mielestä ilokaasumaski kuului osittain myös hänelle. Tapeltiin siellä sitten, että kumpi sitä oikein saa vetää.”

”Minulla ovat olleet molemmat synnytykset todella pitkät ja kivuliaat. Miehellä taas on molemmilla kerroilla ollut sama perinne: hän väsähtää, ja jännityksestä menee maha sekaisin. Eli toisin sanoen mieheni on molemmissa synnytyksissä sekä nukkunut että ravannut p*skalla, kun minä olisin kaivannut MINUUN keskittyvää puolisoa enkä ruikutusta, kun ’minua väsyttää’ ja ’maha on kipeä’. NO SHIT?!”

”’Kyllä ME siitä selvitään!’ (kun kärsin kauheasta synnytyspelosta ja mietin sektion ja synnytyksen väliltä). Ja kyllähän me siitä selvittiin, kun mies veteli ilokaasua ja nukahti.”

”Mies ponnisteli enemmän kun minä. Kätilökin jossain vaiheessa kysyi, mikä sillä on hätänä.”

”Mies seurasi synnytyksessä monitoria ja kävi näpräämässä tietokonetta; ’mä vaan vähän katon’… No kone meni sekaisin, minulta paloi pinna, ja kätilö meinasi ajaa miehen ulos .”

”Joku lähetti oli tuomassa jotain välineitä ja oli kysynyt ukolta, että oletko lääkäri. Mies oli ensin sanonut, et olen lääkäri, tai siis en ole, kun synnytän kohta, tai siis avovaimo synnyttää kohta tuolla…”

”Mies tokaisi minulle kesken supistusten: ’unohdit tehdä mun eväät!’ (Synnytysvalmennuksessa sanottiin, että isällä on hyvä olla eväät mukana.) Kerroin kyllä supistusten ohella miehelleni, mitä mieltä olin hänen eväistään.”

”Synnytyslaitoksella ei ollut äänellistä ovisummeria käytössä, vaan pelkkä valo syttyi, kun mies soitti ovikelloa. No, eipä kätilö siinä hötäkässä huomannut, että mies siellä oven takana odotteli. Mies oli sitten keksinyt, että menenpä ikkunan taakse. Sieltä oli sitten katsellut synnyttämistä.”

”Mies meinasi pyörtyä jännityksestä salissa, kun ei muistanut hengittää. Siinä hääri sitten useampi kätilö sen ympärillä, kun minä olin viittä vailla ponnistamassa. Huusin, että lapsi tulee nyt, eikö kukaan tule auttamaan, ja mies sanoi minulle, että älä noin nopeasti, kun minulla on tosi huono olo!”

”Muutaman pillerin unohduksen takia meille syntyi maailman ihanin pieni poika. Mies sitten meni toteamaan kesken järkyttävän supistuksen, kun meinasi taju lähteä, että ’olisiko kannattanut syödä niitä pillereitä!’”

”Mies oli lähetetty kotiin odottamaan synnytyksen alkua ja minut oli kärrätty synnyttämättömien osastolle. Yöllä synnytys kuitenkin käynnistyi nopeasti, ja kätilö neuvoi minua soittamaan miehen paikalle. Olen kova komentelemaan, ja mieheni on tottunut selkeisiin ohjeisiin. Johtuiko kipulääkkeistä vai jännityksestä, mutta en ollut puhelimessa oma kipakka itseni, vaan totesin lakonisesti, että ’voisit alkaa pikkuhiljaa tulla tänne’. Mieheni otti viestin kirjaimellisesti. Hän lähti kävelemään sairaalaan läpi öisen kaupungin! Kun hän useamman tunnin jälkeen saapui paikalle, olin saanut epiduraalin ja pahin vaihe oli takana. Mies hehkutti myöhemmin kaikille, miten synnyttäminen ei tee ollenkaan kipeää.”

”Taitaa olla kondomin käyttö nyt todennäköisesti ehdottomasti liian myöhäistä?’ tuumasi mies tuntia ennen kuin esikoispoika syntyi. Kätilöltä ei tullut hymyä tähän lohkaisuun.”

”Mies nukkui pommiin ja unohti hakea minut ja lapsen pois sairaalasta. Sillä oli puhelinkin kiinni. Ei herännyt, koska oli niin stressaantunut esikoisensa syntymästä, että oli ottanut illalla unilääkkeen, jotta saa nukuttua.”

”Esikoisemme syntymän jälkeen isä katseli onnessaan vastasyntynyttä tyttöämme ja seisoi vain paikallaan. Kätilö tokaisi siihen, että tässä vaiheessa isän kuuluu onnitella äitiä ja halata, useimmat myös suutelevat!”

”Mieheni seurasi esikoisen synnytyksessä herkeämättä tietokoneen ruudulta supistuskäyriä ja jokaisen supistuksen kohdalla innoissaan huusi, että ”Nyt supistaa!”. Totesin jossain välissä kivun keskeltä, että tiedän kyllä, koska supistaa, vaikka hän ei sitä ilmoittaisikaan.”

Lue myös

Kommentit (1)

Nauroin ääneen tuolle miehelle, joka seurasi synnytystä ikkunan takaa :D illan piristys!

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X