Näin suomalaisnaiset taistelivat epiduraalin ja isät synnytyshuoneisiin – toisaalta yhdessä asiassa ollaan menty huonompaan suuntaan
Synnytyskulttuuri on muuttunut niin hyvään kuin huonompaankin suuntaan. Näin kätilöt ja synnyttäjät ovat jyränneet kehitystä eteenpäin.
Lähes kaikki murroskaudet suomalaisessa synnytyskulttuurissa ovat saaneet alkunsa äitien synnytysaktivismista ja painostuksesta päättäjien suuntaan.
– Synnytyssairaala tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan tarkastella suomalaisten naisten, tasa-arvon ja hoitotyön historiaa, toteaa toimittaja ja kätilö Laura Kosonen.
Kosonen opiskeli kätilöksi kolmekymppisenä ja työskenteli kahdeksan vuotta synnytysosastoilla. Nykyisin hän on toimittajana Ylellä.
– Ensimmäinen työpaikkani kätilönä oli Helsingin Kätilönopiston sairaalassa. Olen työskennellyt myös naistenklinikalla ja myöhemmin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa, jonne perheemme paluumuutti 2014.
Hänen kirjansa Suomi synnytti – Kätilöiden kertomaa kuvaa Helsingin Kätilöopiston sairaalan historiaa, sairaalan ensimmäisestä synnytyksestä huhtikuussa 1960 viimeiseen parkaisuun lokakuussa 2017. Kättäri suljettiin tuolloin lopullisesti homeongelman vuoksi.
Valta siirtyi synnyttäjältä sairaalalle
Uuden ammatti-identiteetin omaksuminen kolmekymppisenä oli valtava mullistus Kososen elämässä.
Kätilöiden ammattikuntaan ja synnytyssairaalan hierarkiaan sisään pääseminen on yhä mestari-kisälli -tyyppistä perinneammatin opiskelua. Kokeneet kätilöt ovat nuoremmille alalle tulijoille mentoreita, jopa idoleja.
– Kättärillä työskennellessäni aloin miettiä synnytyssairaalan kiehtovaa historiaa. Kätilöopisto perustettiin, kun moderni Suomi oli syntymässä 1960-luvun taitteessa. Yhteiskunta alkoi kehittyä radikaalisti, Kosonen kertoo.
Kun synnytykset siirtyivät kotoa synnytyssairaaloihin 1960-luvulla, synnyttäjältä otettiin aika paljon valtaa pois. Sairaala alkoi ohjata sitä, miten nainen synnyttää.
”Sen, minkä olette ilolla ottaneet vastaan, myös ilolla annatte.”
Kotisynnytyksissä oli yleistä, että synnyttäjä otti supistuksia vastaan pystyasennossa, koska se helpottaa oloa. Synnytyssairaaloissa oli vastassa sairaalaan säännöt. Synnyttäjien tuli maata sängyssä turvallisuuden ja hoitokäytäntöjen vuoksi.
– Synnyttäjät olivat tietynlaisessa herran nuhteessa. Eräs kätilö totesi osuvasti, että synnyttämiseen tuli ”miesnäkökulma”.
Synnyttäjän ei ollut myöskään soveliasta ilmaista avoimesti kipuaan.
Kätilö saattoi tokaista kivuissa vaikeroivalle: ”Sen, minkä olette ilolla ottaneet vastaan, myös ilolla annatte.”
Aborttilaki voimaan
1960-luvulla naisen oikeudesta aborttiin käytiin julkista keskustelua, ja isät ilmaisivat tahtonsa osallistua synnytykseen.
Aborttikeskustelu oli ensimmäinen naisaktivistien kamppailu naisen itsemääräämisoikeudesta synnytyskulttuurissa. Uusi aborttilaki tuli voimaan 1970. Sen myötä abortin on voinut saada sosiaalisin perustein.
1970-luvun lopulla synnyttäminen politisoitui. Sanomalehtien sivuilla käytiin rajua keskustelua synnytyskivun hoidon puolesta ja sitä vastaan. Myös isien osallistumisesta synnytykseen kiisteltiin.
– Näissä keskusteluissa purkautui jotain, mikä oli muutenkin yhteiskunnassa kytemässä. Naisen ja miehen roolit määriteltiin uusiksi.
Taistelu viinasta epiduraaliin
Entisaikoina Suomessa synnytettiin viinan voimalla.
Viinapullo hankittiin palkkioksi kansankätilölle eli paarmuskalle tai pirttimuorille, mutta myös synnyttäjää lääkittiin viinahörpyin – perimätiedon mukaan joskus niin perusteellisesti, että pitkän synnytyksen loppuvaiheessa synnyttäjä ei aina pysynyt humalalta jaloillaan.
Myös synnytyssairaaloissa tarjoiltiin konjakkia synnyttäjälle.
– Lääkekonjakkia on käytetty synnytyssairaaloissa minunkin kätilöurani aikana eli 2000-luvulla. Ei sitä pullotolkulla juotu, vaan lääkelasista tarjoiltiin. Lääkekonjakkia tarjottiin synnytyksen jälkeen lähinnä virtsaamisongelmiin.
Lue myös: Viina oli entisaikojen epiduraali – näin mummosi synnytyskipuja lievitettiin, jos lievitettiin
1960-luvulla melkeinpä ainoa apua synnytyskivun lievitykseen oli eetterikoppa, joka laitettiin synnyttäjän kasvoille.
Synnytyssairaaloissa oltiin innostuneita ranskalaisen lääkärin Rogér Hersilien ”psykoprofylaktisesta valmennusmentelmästä”, jonka lähtökohtana oli ajatus, että kivuton synnytys on mahdollista, jos nainen oppii synnyttämään oikealla tavalla ja treenaa riittävästi.
Hersilien valmennusmenetelmästä tuli Suomessa vallitseva synnytysvalmennuksen muoto, jota opetettiin 1980-luvun taitteeseen saakka.
”Ensimmäistä kertaa näemme naisen synnyttävän aivot kirkkaina, rauhallisena, keskittyneenä, iloisena ja tuskitta”, Hersilie lupasi luennoidessaan Suomessa sadoille neuvolakätilöille vuonna 1964. Uuden menetelmän innoittamana julkaistiin ”Matin ja Maijan synnytyskoulu” -opas synnyttäjille.
Epiduraalipuudutus alkoi yleistyä Euroopassa 1970-luvun aikana. Synnyttäjät vaativat kärkevissä mielipidekirjoituksissaan epiduraalia myös Suomen synnytyssairaaloihin.
Tunnettu feministi, kirjailija Kaari Utrio oli sitä mieltä, että synnytyskipu on naisasiakysymys ja kuvaili tilannetta synnytyspöydillä ”raakalaismaiseksi”.
Hampaanpaikkaamista varten on useitakin vaarattomia puudutusaineita. On turha väittää, etteikö voitaisi keksiä vaaratonta synnytyskipujen poistajaa. Maailmassa on keksitty napalm, sähköhammasharja ja hiukkaskiihdytin. Kysymys on vain halusta, tärkeysjärjestyksestä.
Gynegologi Mies Reenkola lausahti silloisessa Jaana-lehdessä. Koskee se ensimmäinenkin puhkaiseminen, mutta eivätpä naiset sitä vaadi kivuttomaksi, haluavat vain. Miksi tästä toisesta kivusta sitten niin kauheasti puhutaan. Jos se jonkin verran sattuu, niin mitäs siitä.
Keskustelu kärjistyi poliittiseen välikysymykseen eduskunnassa maaliskuussa 1977.
Lääkintöhallituksen mietintö valmistui tammikuussa 1978. Siinä määriteltiin viisivuotistavoite, joka oli, että 10–20 prosentissa synnytyksistä käytettäisiin epiduraalipuudutusta. Mietinnössä esitettiin perustettavaksi 9 anestesialääkärin ja 10 erikoissairaanhoitajan virkaa. Mietintö jäi kuitenkin ehdotuksen asteelle, ja käytännössä epiduraalipuudutuksen käyttö yleistyi hitaasti.
Epiduraali mullisti kivunlievityksen synnytyksen hoidossa. Useimmilla synnyttäjillä se on ensisijainen kivunlievitys, se mikä eniten lievittää kipua.
– Toki siinä meni lähes 15 vuotta, ennen kun epiduraalipuudutus oli mahdollista synnytyksissä kaikkialla Suomessa ja kaikkiin vuorokauden aikoihin. Sen antaminen kaikille sitä haluaville edellyttää ympärivuorokautista anestesialääkärin päivystystä, Kosonen kertoo.
Isät mukaan synnytykseen
Kun Kätilöopiston uusi sairaala avattiin, avajaispuheessa sairaalan johtaja sanoi, että jopa isillä voisi olla mahdollisuus olla mukana synnytyksessä näissä uusissa moderneissa tiloissa.
Kuusi vuotta myöhemmin sairaalan juhlapuheessa todettiin: Emmeköhän me valmennetusta suomalaisesta aviomiehestä saa henkisen auttajan vaimonsa synnytyksenkin aikana.
– Isien pääsy mukaan synnytykseen on ollut enemmänkin kätilöiden ja lääkäreiden aktiivisuuden ansiota. Juhlapuheissa lausuttiin ääneen, että tähän suuntaan ollaan menossa. Lähes parikymmentä vuotta myöhemmin siitä tuli arkipäivää.
Vuonna 1972 synnytyksiä hoidettiin 74 sairaalassa, joista 55:ssa isät pääsivät mukaan synnytykseen.
Turun yliopistollisen sairaalan synnytysosaston ylilääkäri vastusti jyrkästi isien osallistumista synnytykseen, minkä seurauksena Turussa isät pääsivät synnytykseen viimeisenä Suomessa, vasta 1981.
– Muutos tapahtui sairaala sairaalalta. Asiasta väiteltiin vielä 1970-luvun lopussa. Siinä vaiheessa Kätilöopistolla isät olivat olleet mukana synnytyksessä jo yli vuosikymmenen.
Isien tulo synnytyssaleihin herätti suurta muutosvastarintaa kätilöiden keskuudessa. Osa kätilöistä koki, että isät ovat huonokäytöksisiä ja häiritsevät heidän työskentelyään.
– Synnytyshuoneeseen tuli yksi maallikko lisää. Isille annettiin aluksi hyvin tarkkoja käyttäytymisohjeita. Valokuvauskoneen käyttö kiellettiin, Kosonen nauraa.
Hänen mielestään isien ei tarvitse potea häpeää avuttomuudestaan tai hölmöstä käytöksestä synnytyssairaalassa. Mikään inhimillinen ei hätkäytä kokenutta henkilökuntaa.
– Tottakai synnytyssalissa on isiä, jotka saattavat pyörtyä, ovat huolissaan ja kokevat, että heidän on tuskallista seurata puolisoa kipeänä, Kosonen toteaa.
– Edelleen synnyttäjätkin murehtivat usein, olinko liian äänekäs tai käyttäydyinkö huonosti. Synnyttäminen on hyvin luonnollista, mutta se ei ole kuitenkaan normaali tilanne. Sitä ei myöskään koske tavalliset käyttäytymissäännöt. Synnytyssaliin mahtuu monenlaista ääntä ja käyttäytymistä.
Henkilökunnan muutosvastarinta johti lopulta siihen, että Kätilöopisto kielsi isiltä pääsyn synnytyssaliin neljän vuoden ajaksi.
Päätöstä perusteltiin sairaalassa havaitulla salmonella-tartuntaketjulla. Hyvin nopeasti selvisi, että tartunta oli saanut alkunsa maitokeittiössä työskentelevältä naiselta, mutta tällä perusteella isät saatiin pois synnytysosastolta. Talon uusi johtaja avasi ovet isille jälleen 1976.
Synnytykseen mukaan pääsy oli pitkään sidottu avioliittoon. Isällä tuli olla todistus suoritetusta psykoprofylaktisesta synnytysvalmennuksesta ja hänen täytyi olla avioliitossa synnyttäjän kanssa.
Isä synnytyssairaalan ovella: Mikäs nyt sitten kiikastaa. Olen käynyt kurssin, tässä paperi.
Kätilö: Niin mutta kun te ette ole naimisissa. Sulhaset ei pääse.
Aktiivisen synnyttämisen aalto ja hörhökätilöt
1980-luvulla käynnistyi aktiivisen synnyttämisen aalto, jossa ensimmäistä kertaa nostettiin esille yksilöllisyyden vaatimus: Naisen tulee saada synnyttää sillä tavalla kuin hän itse haluaa.
Synnytyssairaaloita vastaan hyökättiin voimakkaasti.
Synnytyssaleihin vaadittiin jumppapalloja, keinutuoleja, synnytysjakkaroita sekä synnytysaltaita. Myös akupunktio ja muut lääkkettömät kivunlievityskeinot otettiin käyttöön. Kaikenlaista kokeiltiin, kuten vesisänkyjä ja sähkökäyttöistä synnytystuolia.
Synnytyksessä oli yhä yleisemmin mukana isä tai tukihenkilö, joka voi lämmittää kaurapussia mikrossa ja hieroa synnyttäjää.
Kaikkia kätilöitä uudet asenteet ja asennot eivät miellyttäneet. Synnytyksen hoidon uusiin tuuliin suhtauduttiin epäillen ja niistä kiinnostuneita kätilöitä pidettiin helposti ”hörhöinä” synnytyssalin hierarkiassa.
Perhekeskeinen ajattelu alkoi voimistua 1990-luvun puolivälin jälkeen. 2000-luvun alku oli synnyttämisen kulta-aikaa. Monet käytännöt, joista oli aiempina vuosikymmeninä kamppailtu, olivat vakiinnuttaneet asemansa.
– Kätilöille oli iso muutos, että vanhemmat hoitavatkin itse omaa lastaan ensipäivistä alkaen, Kosonen kertoo.
Lue myös: Johanna on yksityiskätilö, jolle hakeutuvat julkkikset ja tavikset
Perhekeskeisyydesta Haikaranpesään
Perhekeskeistä murrosta tuki uusi tutkimustieto varhaisen imetyksen terveysvaikutuksista.
Synnytyssairaaloissa ryhdyttiin pohtimaan, miten varhaista imetystä voisi tukea synnyttäneiden osastoilla. Imetyksen tukeminen vaatii henkilökunnalta paljon läsnäoloa. Imetystä ei voi tukea kiireessä ja tehokkaasti.
Myös synnytyspelkoa ryhdyttiin hoitamaan synnytyssairaalan toimesta.
Nyytti-ryhmiksi kutsutut synnytyspelkoryhmät alkoivat kokoontua vuodesta 1998. Niitä vetävät koulutetut psykologit, ja osassa kokoontumisista mukana on myös kätilö.
Nykykäsityksen mukaan synnytyspelosta kärsii noin kymmenen prosenttia synnyttäjistä. Pelko on erityisen voimakas ja lamauttava noin viidellä prosentilla odottajista.
Perhehuoneiden ja perheosastojen tuleminen synnytyssairaaloihin ei ollut itsestäänselvyys. Synnytyssairaaloissa on aina pulaa rahasta.
Kätilöosaston ensimmäinen perheosasto sekä kokeellinen, pehmeiden hoitomenetelmien osasto Haikaranpesä sisustettiin henkilökunnan kotoaan tuomilla ja kirpputoreilta hankkimilla räsymatoilla, verhoilla ja tauluilla.
Haikaranpesän esikuvia olivat ruotsalainen ABC-klinikka (Alternative Birth Center) sekä Tammisaaren sairaalan synnytysosasto, joka tunnettiin perhekeskeisenä ja lempeänä synnytyspaikkana. Monet ajoivat 80 kilometriä pääkaupunkiseudulta Tammisaareen synnyttämään.
Haikaranpesä avattiin syksyllä 1994. Samoihin aikoihin kätilöopistolla käynnistyi työ vastasyntyneen ihokontaktin ja imetyksen tukemiseksi.
– Haikaranpesä oli poikkeuksellinen perhekeskeisyydessään. Tosin sielläkin jouduttiin lopulta luopumaan oma kätilö -ideologiasta, Kosonen kertoo.
Kun Helsingin Naistenklinikka meni remonttiin 2010-luvun alussa, Kätilöopistolle piti saada mahtumaan tuhansia synnytyksiä lisää. Haikaranpesän perhehuoneista jouduttiin luopumaan ja niistä tehtiin synnytyssaleja.
– Silloin puhuttiin, että ratkaisu on väliaikainen. Haikaranpesä kyllä vielä perustetaan uudestaan. Näin ei tapahtunut.
Haikaranpesä sekä Tammisaaren synnytysosasto on lakkautettu. Nykyisin Naistenklinikalla on potilashotelli, jonne hyvin toipuvat synnyttäjät pääsevät perhehuoneisiin.
Tehostamisen aikakausi
Kymmenen viime vuoden aikana tehokkuusajattelu synnytyksenhoidossa on muuttanut sairaaloiden toimintakulttuuria.
– Fokus on kääntynyt siihen, miten synnytykset hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti. Moni kätilö on sitä mieltä, että tämä homma on mennyt huonompaan suuntaan, Kosonen sanoo.
”Eettinen ristiriita vaivaa yhä useampia kätilöitä.”
– Tehokkuusajattelussa unohtuu usein se, että potilasturvallisuutta on myös emotionaalinen ja sosiaalinen turvallisuus. Eettinen ristiriita vaivaa yhä useampia kätilöitä.
Yksittäisissä hetkissä työpäivän aikana kätilöt varmasti kokevat, että he voivat tehdä työtään kuten he haluavat. Rakenteiden asettama paine aiheuttaa kuitenkin ristiriitaa.
– Jos aina täytyy venyä äärimmilleen, silloin voi olla tosi vaikea jaksaa kohdata ihmisiä ja muistaa, kuinka ainutkertainen tapahtuma lapsen syntymä on yksittäiselle perheelle. Kätilö saattaa olla koko ajan selviytymismoodissa: ”Nyt tämä sali pitää saada tyhjäksi, kun seuraava synnyttäjä on tulossa”. Silloin aletaan mennä enemmän järjestelmän kuin synnyttäjän ehdoilla, Kosonen toteaa.
– Kiireenhallinta ja resurssit täytyy olla sellaiset, että työtä pystyy tekemään ja jaksaa tehdä. Joku käännehän tässä on pakko tapahtua, koska alan imago on kriisissä.
Ennen kätilöillä oli erittäin pitkät työurat ja alalta lähtö oli poikkeuksellista.
– Kymmenen viime vuoden aikana ammatinvaihto on kiihtynyt aivan valtavasti. Se on silmiinpistävää. Kätilöt eivät enää jaksa ja eettinen ristiriita kasvaa liian suureksi. Omaa elämää ja työtä ei pysty enää yhdistämään.
Monissa sairaaloissa synnytysvalmennus järjestetään etänä Teamsin kautta.
– Se on täysin eri asia kuin kokoontua pienryhmissä ja päästä etukäteen tutustumaan synnytyssairaalaan, etenkin synnytyssaliin.
Kososen mielestä tiedon tarpeen lisäksi pitäisi huomioida myös emotionaalisen turvallisuuden tarve. Tutustumiskäynti luo emotionaalista turvallisuutta: Tänne minä sitten tulen ja tätä reittiä kuljen.
– Synnytysvalmennusten digitalisointi näkyy selvästi synnytyspelko-asiakkaiden määrän kasvussa.
Synnytyspelko-asiakkaiden määrä on kasvanut 2010-luvulta lähtien. Sari Haapion väitöstutkimuksen mukaan kätilön vetämä parin tunnin mittainen synnytysvalmennus sairaalassa vähentää ensisynnyttäjien raskaudenaikaisia pelkoja.
Fokus synnytyskokemukseen
Synnytysaktivismin viimeisin kamppailu on synnytysväkivalta-keskustelu, joka alkoi Suomessa 2019.
– Mielestäni tämä keskustelu liittyy vallankäyttöön sairaalaympäristössä ja suurempaan terveydenhuollon murrokseen. Turvallisuus ja synnytyskokemus on alettu ymmärtää laajemmassa mittakaavassa. Turvallisuus on paljon muutakin kuin medikaalista turvallisuutta, Kosonen toteaa.
Synnytysväkivalta-keskustelu tuli aluksi järkytyksenä monille kätilöille. Heidän tarkoituksensa on ollut hyvä.
Valta-asetelmat terveydenhuollossa ovat kautta linjan muuttumassa. On kyseenalaistettu, miksi lääkäri pitäisi nostaa jalustalle ja miksi potilaan pitäisi aina uskoa henkilökuntaa.
– Asiakas ei tule sairaalaan toteuttamaan sairaalan rakenteita, vaan saamaan hoitoa, jota hän itse haluaa ja josta hän suurelta osin päättää.
Takavuosina kaikki kätilöt nousivat seisomaan, kun lääkäri tuli kansliaan. Sairaaloiden toimintakulttuurissa aletaan vähitellen sisäistää, että eri ammattiryhmillä on eri toimenkuvat, jotka ovat hoidon kannalta yhtä olennaisia ja arvokkaita.
Lue myös: Tällainen on kätilön työpäivä: ”Palkka on huono ja työolot mitä sattuu, mutta tätä haluan tehdä”
– Synnytys muuttuu kitkan kautta myös synnytyssairaalan sisällä. Nykyisin kätilöillä on aika yhtenäiset käsitykset synnytyksen kulusta. Aiemmin on jyrkempiä ristiriitoja jäykän sairaalakulttuurin ja uusien tuulten välillä, Kosonen sanoo.
– Kaikki synnytyskulttuurin murroskaudet ovat olleet myös ristiriitoja ammattilaisten välillä. Muutos on sairaalassa aina hyvin nihkeää ja hidasta. Monesti taisteluissa mennään kärjistysten kautta dialogiin.
Lainaukset ovat Laura Kosonen kirjasta Suomi synnytti – Kätilöiden kertomaa. S & S 2019
Kommentit (1)
Synnytin Turun kaupungin Heidekenillä v 1976. Sinne pääsi isät mukaan jo silloin kun Tyks ei huolinut isiä