Kaksplussan synnytystarinakisan hopeasija: Puskin syntymäpäivänäni kaksosia, kun lääkärit katosivat
Puoliso ja lääkäriopiskelija unohtuivat ihailemaan jo syntynyttä kaksosta, kun äitiä ja hätään joutunutta sikiötä kiidätettiin leikkaussaliin.
No kyllähän sinulla on vielä aikaa yrittää uudelleen”, totesi synnytyslääkärini, kun harmittelin, että olisi ollut mukava kokea jokseenkin normaali synnytys, sillä tämä kaksosten synnytys ja edelliset synnytykseni eivät sitä ole olleet.
Siitä hetkestä, kun kuulimme odottavamme kaksosia, olin kyllä tavallaan valmistanut itseäni ajatukseen, että synnytykseni ei tule olemaan aivan tavallinen rutiinisynnytys. Monikkoperheille suunnatussa seminaarissa kerrottiin, että noin puolet kaksosia synnyttävistä päätyy sektioon ja rauhallisen ja intiimin synnytystilanteen sijasta synnytyssalissa on yleensä syntymän hetkellä yleisöryntäys – halusitpa sitä tai et.
Lisäksi saimme tietää, että kaksosraskauksissa on kohonnut riski ennenaikaiseen synnytykseen ja vain noin puolet raskauksista etenee pidemmälle kuin raskausviikolle 37.
Tästä huolimatta minulle oli suuri järkytys, kun raskausviikolla 25 kontrollikäynnin yhteydessä ranteisiini lyötiin sairaalarannekkeet samalla kun lääkäri antoi puhelimitse raporttia kohdunsuuni tilanteesta osastolle.
Lääkäri kertoi, että jos kaksoset syntyisivät tänään, heillä olisi kyllä jo mahdollisuudet selviytyä hengissä. Taisin purskahtaa itkuun.
Lue myös: Nämä merkit ennakoivat, että odotat kaksosia
Mitään tarkempaa ennustetta en saanut. Minulle ei sanottu esimerkiksi, että käynnistyminen voi tapahtua tunneissa, muutaman päivän päästä tai parhaimmillaan raskaus voisi edetä vielä viikkoja. Minun piti vain tyytyä kohtalooni ja totutella epämukavaan sairaalasänkyyn.
Kaikkien ihmetykseksi olin osastolla vielä neljän viikon päästä. Tilanteeni oli huomattavasti parantunut lähtötilanteesta, ja lopulta pääsin kotiin lepäämään. Raskauden puolivälistä alkaen olimme siis kirjaimellisesti laskeneet ensin tunteja, sitten päiviä ja viikkoja ja olleet valmiina lähtökuopissa. Mitään seesteistä tuossa raskausajassa ei voi sanoa olleen.
Kuuluin kuin kuuluinkin siihen puolikkaaseen, jonka raskaus etenisi raskausviikon 37 yli. Ja kun taas kontrollikäynnillä viikon 37 lopussa korkean verenpaineen takia ranteisiini lyötiin sairaalarannekkeet, olo oli jo helpottuneempi kuin pari kuukautta aikaisemmin: nyt pienokaiset olisivat huomattavasti valmiimpia tulemaan tähän maailmaan!
Kaksosten synnytys vaikeutuu puolivälissä
Lääkärin mukaan kärsimystäni olisi turha enää pitkittää, joten synnytys voitaisiin käynnistää seuraavana päivänä. Edellinen synnytykseni oli päättynyt kiireelliseen sektioon vauvan virhetarjonnan takia, mutta nyt näiden kaksosten kanssa halusin kuitenkin ensisijaisesti yrittää alatiesynnytystä, jos mitään estettä sille ei olisi.
”Lääkäri lähti kepeästi astellen. Oma oloni tuli tukalaksi.”
Vaikka hoito sairaalassa olikin ensiluokkaista, niin melkein kaiken tiedon kaksosten alatiesynnytykseen liittyen hankin internetin ihmeellisestä maailmasta pakottamalla itseni lukemaan muiden synnytyskertomuksia ja alan tutkimustuloksia.
Lääkäreiden mukaan B-vauvasta pidetään kiinni, ja hänet ohjataan kohdunsuulle, kun A vauva on syntynyt. Kun A-vauva on avannut tien, B-vauva tulee perässä. Keskustelupalstoilta kuitenkin opin, että usein ongelmia ilmaantuu kuitenkin B-vauvan kanssa.
Lue myös: 2 vauvaa kerralla? Näin kaksosraskaus etenee
Lukeminen auttoi minua valmistautumisessa ja rauhoitti mieltäni, kun tiesin edes vähän, mitä kaikkea voisi tulla eteen. Mitään suunnitelmaa tai varsinaisia toivomuksia minulla ei ollut. Halusin vain päästä käynnistysosastolta synnytyssaliin mahdollisimman nopeasti.
Ruuhkan takia käynnistys venyi myöhään seuraavaan iltaan, ja luultavasti kalvojeni puhkaisu oli osastonlääkärin päivän viimeinen askare, sillä hän lähti huoneestani niin kepeästi astellen ja onnentoivotukset perään huikaten. Oma oloni tuli kuitenkin nopeasti tukalaksi. Supistukset olivat todella kipeitä jo alusta lähtien. Yritin käydä suihkussa, mutta jouduin hälyttämään apua, kun en saanut edes tavaroitani kerättyä mukaani suihkusta, koska supistukset tulivat jatkuvana virtana.
”Sain epiduraalin melkein heti synnytyssalissa.” Kuvituskuva.
Pian minua jo kärrättiin synnytysosastolle. Kätilö ja puhelias lääkäriopiskelija olivat vastaanottamassa meitä. Kivut olivat niin kovat, että sain epiduraalin melkein heti saliin saavuttuani, ja se helpotti oloa kummasti. Jossain vaiheessa halusin nousta jaloittelemaan, mutta ilmeni että A-vauvan sydänäänet heikkenivät heti, kun yritin muuttaa asentoani pois kylkiasennosta tai nousta seisomaan. Ei siis auttanut muu kuin makoilla kyljellään.
Kun epiduraali piti kipuja poissa, juttelimme lääkäriopiskelijan kanssa niitä näitä. Kätilö yritti aina välissä jakaa oppejaan opiskelijalle – jos sai suunvuoron.
Ei merkkiäkään ponnistamisen tarpeesta
Noin kymmenen aikoihin illalla tilanne tarkistettiin, ja kätilö paljasti, että kohdunsuuni oli täysin auki. Nyt vain odotettaisiin ponnistustarvetta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, vähän kuten olin arvellutkin. Esikoisen kanssa tilanne oli edennyt suunnilleen tähän asti, mutta mitään ponnistustuntemuksia minulle ei koskaan ollut tullut.
Kätilö tuumi, että kyllä ne sieltä tulevat, vaikkakin lisäsi, että tietysti on aina muutama, joilla niitä ei koskaan tule. Odotimme ponnistuksen tarvetta seuraavat kolme tuntia. Vuorokausikin ehti jo vaihtua, ja kätilö ja lääkäriopiskelija lauloivat minulle onnittelulaulun, sillä olihan nyt myös minun oma syntymäpäiväni.
Ei voi olla todellista. Joudunko taas leikkauspöydälle?
Kello oli yli yksi yöllä, kun synnytyslääkäri määräsi, että nyt olisi vain alettava ponnistaa joka supistuksella, vaikka mitään tarvetta ei tuntuisikaan. A lähti tulemaan hyvin ja oikeassa asennossa, mutta kuinka ollakaan, syntymän hetkellä se olikin sitten taas kääntynyt virhetarjontaan.
Ajattelin, että ei voi olla todellista. Joudunko taas leikkauspöydälle? Onneksi tämä vauva oli sen verran pienempi, että kätilön mukaan se mahtuisi ulos, vaikka pää ei olisikaan ihan täydellisesti asemoitunut.
Kun pää sitten oli ulkona, oli napanuora kietoutuneena vauvan kaulan ympärille, ja meille tuli kiire saada A-vauva ulos. Muistan, että joku kantoi A-vauvan nopeasti näytille, vaikka en pystynyt siihen keskittymään, kun mietin vain, että nyt pitää vielä saada se B-vauva ulos tähän maailmaan.
Ilmeisesti jo A-vauvan ponnistusvaiheessa B-vauvan sydänäänet olivat lähteneet laskuun, ja tilannetta hankaloitti edelleen se, että B ei laskeutunut kohdunsuulle.
Opiskelija unohtui ihailemaan jo syntynyttä
Kuulin, kun lääkäri määräsi minut hätäsektioon. Ehdin miettiä, että kuuluinko tosiaan siihen 4,5 prosentin joukkoon, joiden kohdalla A-vauva syntyy alakautta ja B-vauva vauva joudutaan leikkaamaan.
Samassa minua jo kiidätettiinkin leikkaussaliin, ja käytävän valot vain vilistivät silmissäni. Tuon jälkeen muistikuvat ovat hiukan hatarat. Kuulin, kun synnytyslääkäri kyseli toistuvasti, että missä anestesialääkäri on. Myös puhelias lääkäriopiskelija oli kateissa, ja joku lähti hakemaan häntä. Hän oli jäänyt ihailemaan A-vauvaa mieheni kanssa.
B-vauva näki päivänvalon varpaat edellä, pää viimeisenä.
Tämän jälkeen tunsin, kun lääkäri yritti puhkaista B-vauvan kalvoja. Se sattui. Kalvot puhkesivat, ja sitten lääkäri jo etsikin vauvan jalkoja ja ilmoitti saaneensa otteen niistä ja suorittavansa ulosvedon. Kun lääkäri käski ponnistamaan vielä kerran, B-vauva näki päivänvalon varpaat edellä, pää viimeisenä.
Leikkaussalissa kuului helpottuneita huokaisuja ja kiihkeää keskustelua tapahtumien kulusta. En kuullut mitään vauvan itkua, mutta pian joku ilmoitti, että B-vauva jo availee keuhkojaan viereisessä hoitohuoneessa, vaikka hänet vietäisiinkin teho-osastolle jatkohoitoon.
Sain vielä muutamia tikkejä sekä jotain voimakasta kipulääkettä, koska ponnistusvaihe oli mennyt ilman epiduraalin vaikutusta ja sen jälkeen tilanne oli edennyt niin nopeasti, että mitään puudutteita ei oltu ehditty antamaan. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että kumpikin vauva oli vihdoin täällä meidän luonamme ja hätäsektio oli pystytty välttämään.
Kaikki kivut ja kauhunhetket tuntuivatkin jo hetken päästä kaukaisilta. Silti vielä välillä mietin, millainen kokemus olisi voinut olla, jos kaikki olisi edennyt oppikirjan mukaan eikä niin vauhdikkaasti TWINSin vonksin ja heikun keikun kuin olivat nyt kaksoset tähän maailmaan syntyneet.
3xB-DayGirl
Kipeä synnytystarina voitti Kaksplussan kilpailun: ”Ääneni sai vauvan avaamaan silmänsä”
Lue Kaksplussan kaikki synnytystarinat!
Kommentit (5)
Meidän hieman yli 2 kk etuajassa syntyneet kaksoset syntyivät aika oppikirjan mukaan. Ehdin saada epiduraalinkin. Kätilöllä oli ruokatauko kesken, kun mua alkoi ponnistuttaa. Vauva A:n synnyttyä yksi kätilöistä piti vatsan läpi kiinni vauva B:stä, ettei tämä pyörähdä väärään asentoon. Sitten huilattiin reilu 5 min, jonka jälkeen, vauva B:n kalvot puhkaistiin ja sain alkaa ponnistamaan. B-vauva syntyikin hieman helpommin, koska A oli jo avannut kulkureitin. Seuraavan kerran näin vauvat sitten vasta keskolassa aamulla.
Ihan samanlainen kokemus minulla: Epiduraalin takia en tuntenut ponnistustarvetta. A vauva syntyi normaalisti, mutta napanuora kaulan ympärillä. B ei halunnut tulla pylly edellä ja sydänäänet alkoi heikkenemään, joten alettiin puhua hätäsektiosta. Samaa aikaan lääkäri ”kauhoi” vauvaa kaksin käsin sisältäni ja sai jaloista kiinni. B vauva syntyi kahden pisteen arvoisena eli syke löytyi. Vietiin nopeasti pois ja hetken päästä ilmoitettiin, että hengittää ja voi hyvin. Mun pahin painajainen oli se, että joutuisin toisen kanssa vielä sektioon ja onneksi kaikki meni sen suhteen hyvin.
Kolmas lapsi syntyi sitten rauhassa yksinään ja vaikka oli iso pötikkä (4040 g ja 56 cm), meni synnytys täydellisesti.
Tosiaan, kannattaa aina tuoda esiin myös epiduraalin haittapuolet. Näiden vuoksi en niitä ole kummassakaan synnytyksessä halunnut ottaa. Onneakin ollut matkassa, kumpikin synnytys mennyt tosi hyvin, ja itselläni taitaa olla myös aika korkea kipukynnys. Kaikki ei luomusynnytykseen pystyisi, tiedän sen kyllä, ja heille suotakoon epiduraali!
Neljä lasta olen synnyttänyt , viimeiseksi oli kaksoset 6 vko ennen laskettua aikaa. Kaksi täysaikasta. Ilman mitään kipulääkettä. Hienoa synnyttää luomuna.
Tää on juuri se pahin, josta jokaisen pitäisi päästä eroon. Ajatuksesta että synnytyksen pitäisi mennä oppikirjamaisesti. Itselläni ensimmäinen ei todellakaan mennyt, toinen meni oppikirjamaisesti, kirjan kohdasta sektio. En tiedä saako ne ärsyttävät voimasynnytysten kokijat puheillaan meitä kaipaamaan oppikirja synnytyksiä vai mikä ihme siinä on. Itse en kaipaa jäljistä päin minkäänlaista synnytystä vaan olen vain ikionnellinen mahtavista lapsistani. Toivottavasti sinäkin pääset yli siitä ettei synnytyksesi ollut juuri sellainen kuin toivoit.