Vauhdilla maailmaan – korjaava synnytyskokemus: ”En halunnut samanlaista ponnistusvaihetta kuin esikoisen kohdalla”
Korjaava synnytyskokemus alkoi hyvästä valmistautumisesta jo ennakkoon. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Ensimmäinen synnytykseni oli ollut pitkä ja tuskainen ja päättynyt lopulta imukuppiavustukseen. Se ei ollut jättänyt suurempia traumoja tai pelkoja, jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen kylläkin.
Lue myös: Äiti antoi synnytykselleen arvosanaksi 3: ”Vaunulenkeillä itkin yksin synnytystäni”
Minulle oli jäänyt olo, että en ollut osannut ponnistaa oikein. Olin tulkinnut, että pitkä ja vaikea ponnistusvaihe oli jotenkin minusta johtuva. Vauva oli ollut avonaisessa otsatarjonnassa, ja vasta myöhemmin ymmärsin, että virhetarjonta oli varmasti vaikuttanut synnytyksen kulkuun.
Halusin hyödyntää edes ne pienet mahdollisuudet, joiden ansiosta synnytys voisi sujua helpommin.
Etsin tietoa, miten vauvan oikeaa tarjontaa voisi edesauttaa tällä kertaa jo raskausaikana. Aloitin hyvissä ajoin venyttelyt ja liikkeet, joiden tarkoitus oli auttaa vauvaa optimaaliseen asentoon ja siten sujuvoittaa synnytyksen kulkua.
Synnytys käynnistyi viikoilla 40 + 1
Elokuisena iltana, viikoilla 40+1, synnytyksen aika sitten viimein koitti. Puoliso oli mennyt jo nukkumaan, kun hampaita pestessä tunsin, kuinka jotain lorahti housuihin. Ja hetken päästä vielä lisää. Vaikka synnytyksen käynnistymistä olikin jo kovasti odoteltu, minut valtasi pieni paniikki, että nytkö se oikeasti alkaa. Nytkö pitää olla siihen kaikkeen valmis?
Viime kerrasta viisastuneena palasin keittiöön syömään, koska kohta ei todennäköisesti enää pystyisi, ja tyhjästä mahasta oksentaminen oli ollut hirveää.
Tunti vesien menosta, puolilta öin, alkoivat supistukset. Ne tuntuivat alaselässä ensin melko vaimeina ja epäsäännöllisinä, mutta kuitenkin heti alle kymmenen minuutein välein. Sitten kipu, edelleen varsin siedettävä, levisi alaselästä koko lantioon ja tuntui lähes jatkuvana. En oikein enää erottanut, milloin supistus alkoi ja kauanko se kesti, tai tuliko supistuksia ylipäätään.
Pari tuntia supistusten alkamisesta soitin sairaalaan ja kerroin tilanteen. Sieltä käskettiin ottaa Panadolia, yrittää nukkua ja tulla viimeistään aamupäivällä näytille.
Uudelleensynnyttäjänä kuulemma tietäisin kyllä, milloin supistukset ovat sellaisia, että pitää lähteä.
Synnytys alkoi samoin kuin esikoisen kanssa – tapahtuuko kaikki uudestaan?
Puhelun jälkeen otin Panadolin ja virittelin tens-laitteen selkään. En viitsinyt vielä herättää puolisoa tai jo useamman päivän meillä päivystänyttä anoppia. Olo oli edelleen siedettävä ja menin sänkyyn makoilemaan.
Painelin tensin boostia aina, kun kuvittelin supistuksen tulevan. Nukkuminen jäi haaveeksi. Vähitellen ensimmäisestä synnytyksestä tuttu pahoinvointikooma alkoi vallata oloa ja kipu paheni. Jouduin käymään oksentamassa muutaman kerran. Muutoin makasin sikiöasennossa sohvalla silmät kiinni ja aina muistaessani painoin boostia.
Tällä kertaa äiti halusi hyödyntää kaikki keinot, jotka saattaisivat helpottaa synnytyksen kulkua. Kuvituskuva.
Tähän asti synnytys oli edennyt lähes identtisesti ensimmäisen kanssa, ja pelkäsin, että sama kaava toistuisi loppuun asti. Kipu oli nyt selvästi kovempaa, ja muistan ajatelleeni, että kuolen, jos tätä pitää kestää vielä toista vuorokautta.
Ajattelin kuitenkin odottavani siihen asti, että esikoinen herää seitsemän aikoihin, ennen kuin lähdetään sairaalaan. Jostain kumman syystä mieleeni ei tullut vieläkään herättää miestäni.
Neljän aikoihin aloin ajatella, että ehkä sittenkin pitäisi kohta lähteä. En edelleenkään erottanut selkeästi supistusten alkua ja loppua. Puoli viiden aikoihin herätin viimein puolison. Olin vielä yöpaidassa ja sain hädin tuskin vaatteet vaihdettua.
Anoppi laittoi minulle kengät jalkaan miehen käynnistellessä jo autoa. Vähän viiden jälkeen lähdimme kohti sairaalaa. Anoppi jäi odottamaan esikoisen heräämistä.
Syy koville kivuille selviää matkalla sairaalaan
Koko parinkymmenen minuutin automatkan ajan istuin silmät kiinni, oksennuspussia tiukasti puristaen. Yritin hengitellä ja mietin, miten voin olla jo nyt näin kipeä, ja miten tämä tenskään ei tunnu auttavan yhtään.
Olin jossain vaiheessa onnistunut vahingossa säätämään tens-laitteen kaksi kanavaa neljästä melkein nollille.
Ehkä puolivälissä matkaa pystyin raottamaan hieman silmiäni tarkistaakseni missä olemme menossa, ja huomasin, että olin jossain vaiheessa onnistunut säätämään tens-laitteen kaksi kanavaa neljästä melkein nollille. Olikohan laite toiminut jo kauankin vajaalla teholla? Ei ihmekään, jos ei se oikein tuntunut auttavan.
Sairaalan pihassa en pystynyt itse kävelemään sisälle, vaan mies haki pyörätuolin. Ei niin kovin empaattinen kätilö otti meidät vastaan ja hoputteli nousemaan tutkimuspöydälle. Selvisi, että olin seitsemän senttiä auki, ja lähdettiinkin kiireesti saliin.
Olin ihmeissäni – viimeksi tässä kohdin olin vasta muutaman sentin auki ja synnytystä oli vielä melkein vuorokausi edessä.
Salissa oli vastassa sama kätilö, jonka kanssa aikoinaan aloittelin esikoisen synnytystä. Vauvan sydänääniä ei saatu kunnolla kuulumaan vatsan päältä, joten vauvan päähän jouduttiin asettamaan pinni. Toinenkin kätilö saapui paikalle ja kaikilla tuntui olevan vähän kiire.
Kaiken tohinan keskellä kätilöt kyselivät kivunlievityksestä, sillä hartaudella kirjoittamani synnytystoivelista oli ilmeisesti jäänyt meidät vastaanottaneen kätilön taskuun.
– Ei selkäpuudutteita, kohdunkaulan puudute oli viimeksi hyvä, onnistuin sanomaan.
Ponnistusvaihe oli nopeasti ohi – tuloksena korjaava synnytyskokemus
En edelleenkään ymmärtänyt, että ponnistusvaihe oli jo aivan käsillä. Jos olisin, olisin varmaankin pyytänyt pudendaalipuudutuksen.
Lue myös: Oletko menossa synnyttämään? Tutustu tehokkaimpiin kivunlievityskeinoihin
Sain kohdunkaulan puudutteen, ja melkein heti sen jälkeen sainkin luvan ruveta ponnistamaan. Olin puoli-istuvassa asennossa, vastoin toiveitani, mutta en jaksanut välittää siitä. Kivut olivat kovat, ja halusin vain vauvan äkkiä pihalle, aivan sama miten. Tällä kertaa kätilö osasi ohjata ponnistamista hyvin ja tunsin, että jokainen ponnistus auttoi vauvaa eteenpäin.
Jossain vaiheessa vauvan ollessa synnytyskanavassa hieman ahtaassa paikassa supistukset yllättäen harvenivat ja sydänäänet heikkenivät. Näin huolen häivähdyksen kätilöiden silmissä. Itsekin ehdin jo säikähtää, mutta onneksi supistukset sitten taas palautuivat normaaleiksi ja pääsin jatkamaan ponnistamista.
Kello 6.31, 11 minuutin ponnistusvaiheen ja tunnin sairaalassaolon jälkeen, 7,5 tuntia vesien menosta ihana, rakas, täydellinen poikamme oli maailmassa!
Kaikki oli käynyt niin nopeasti, että pääni ei meinannut ehtiä mukaan. En voinut ymmärtää, että olin juuri synnyttänyt tuon pienen ihmeen.
Sain hänet heti rinnalleni, ja molemminpuolinen tutustuminen saattoi alkaa. Vaikka en tälläkään kertaa voi sanoa muistavani ensihetkiä kristallinkirkkaasti, niin kuitenkin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Olin onnellinen siitä, että olin saanut kokea inhimillisemmän ponnistusvaiheen. Saattoi olla sattumaakin, mutta haluan uskoa, että olin omilla tekemisilläni tähän vaikuttanut.
Kaksi tuntia epätoivoa oli joka tapauksessa vaihtunut muutamaan ponnistukseen ja kokemukseen siitä, että minä osasin.
Ansku
Lue myös synnytystarinakilpailun 2021 voittajat:
Synnytystarinakisan hopeasija: ”Lääkäri totesi, että nyt täytyy vauva työntää takaisin”
Jaa oma kokemuksesi