Synnytystarinat 10.08.2018 Päivitetty 13.08.2019

Lukijan synnytystarina: ”Herranen aika, pää näkyy!”

Synnytys on kaunis, kivulias, onnellinen, tunteikas, yllättävä ja joskus pelottavakin tapahtuma. Joskus kaikki sujuu kuin käsikirjoituksessa, joskus pienikin asia saattaa häiritä liikaa, kuten mieskätilö tässä Annin tarinassa. Lopulta sylissä on palkinnoista parhain, vauva.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Synnytyssairaalan viihtyisässä synnytyssalissa Anni ja Marko odottivat. Supistukset olivat tihentyneet ja säännöllistyneet. Vielä muutama tunti sitten he olivat olleet tunnin ajomatkan päässä ikkunaa ostamassa. Autossa Anni oli tuntenut ensimmäiset kipristelyt kohdussaan.

Ovelta kuului koputus, ja hetken kuluttua hoitaja tuli sisään. Mies esitteli itsensä ja kertoi olevansa kätilö. Annin päässä alkoi nakuttaa. Kätilö sanoi, että kaikki näyttää olevan kunnossa, ja poistui saman tien.

Marko katsoi Annia ja kysyi, mikä vaivasi.

“Mieskätilö. Mä en kestä”, Anni sanoi.

“Pyydetääks joku toinen?” Marko kysyi. Anni nyökkäsi ja painoi soittonappulaa. Hän oli kuullut tästä kätilöstä. Naapurin Minna oli kehunut häntä kovasti, mutta Anni ei voinut mitään luonnolleen. Hän oli aina käynyt naisgynekologin luona, ja neuvolassa ei ollut koskaan ollut miestä töissä. Annin ensimmäisessä synnytyksessä synnytysosaston ylilääkäri, mies, oli käynnistänyt synnytyksen, mutta ei ollut ollut synnytyksessä muuten mukana. Ja kahden muun lapsen kanssa oltiin pärjätty naisvoimin.

Kätilö vaihtuu

“Sä soitit”, mieskätilö sanoi. Anni päätti mennä suoraan asiaan. Hän selitti, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista mieskätilöitä vastaan ja varsinkaan tätä kyseistä kätilöä kohtaan, mutta hän haluaisi naiskätilön. Mies katsoi alaspäin, nosti sitten päätään ja sanoi:

“Ymmärrän. Meil on kyl aikamoinen ryysis täällä, mut mä pyydän jonkun toisen.”

Mies vaikutti hieman loukkaantuneelta, mutta Anni tunsi, että hänellä oli oikeus toivoa naiskätilöä. Hätätilanteessa kätilön sukupuolella ei tietenkään ollut merkitystä.

Anni kysyi Markolta: “Oonks mä ihan hirviö?”

“Oot. Pahin mahdollinen synnyttäjä. Oikee rasisti.” Marko vastasi ja istui Annin sängylle.

Pian oveen taas koputettiin, ja keski-ikäinen naishoitaja astui sisään. Hän kertoi olevansa kätilö. Anni huokaisi helpotuksesta. Kätilö tutki monitoria ja totesi, etteivät supistukset näytä ollenkaan voimakkailta vielä. Hän kysyi, missä asennossa Anni haluaisi synnyttää. Tarjolla oli muuan muassa jakkara ja vesiallas. Anni sanoi, että hänelle kävisi perinteinen puoli-istuva asento sängyssä. Kätilö tiedusteli toiveita kivunlievityksestä. Anni kertoi, että hänen kaksi ensimmäistä synnytystään olivat olleet luomuja. Kolmannessa synnytyksessä Anni oli saanut ilokaasua, mutta tällä kertaa voisi ottaa lääkkeellistäkin kivunlievitystä.

“Mul on kaksosten synnytys tossa viereisessä salissa, mut mä seuraan sieltä monitorista sun supistuksia. Mä tuun kyllä vilkasee sua välillä, mut soita kelloo, jos tarviit jotain”, kätilö sanoi ja meni pois huoneesta.

synnytystarina

Epiduraali ei ehtinyt

Kello oli noin yksi yöllä. Anni makoili sängyllä. Marko istui nojatuolissa. He vaihtoivat muutaman sanan silloin tällöin. Muuten oli hiljaista.

Vähitellen Annin supistukset voimistuivat ja tuttu aaltoileva, pistävä kipu tuntui työntyvän kohdun läpi ja sitten pysähtyvän äkisti. Anni soitti kelloa.

Hetken päästä kätilö tuli paikalle. Hän tarkisti kohdunsuun tilanteen ja sanoi, että vielä ei olla tarpeeksi auki. Monitorissa supistusten voimakkuus ei ollut riittävä. Anni pyysi kivunlievitystä. Epiduraalia ei voitu antaa, sillä heikoista supistuksista huolimatta synnytys oli kuitenkin edennyt. Ainoaksi kivunlievitykseksi jäi ilokaasu.

Anni siirtyi istumaan keinutuoliin happinaamarin kanssa. Edellisessä synnytyksessä hän oli myös käyttänyt ilokaasua. Hän muisti, miten silloinen kätilö oli neuvonut häntä ilokaasun käytössä. Kun alkoi tuntua, että supistus olisi tulossa, happinaamari tuli laittaa kasvoille heti ja hengitettävä ikään kuin etukäteen. Näin kivun kärki taittuisi. Se toimi Annin kohdalla hyvin. Hän hengitteli ilokaasua ja näki sumuisin silmin Markon melkein nukkuvan nojatuolissa. Ennen ilokaasua kivun tullessa Anni oli puristanut Markon kättä varmaan niin lujaa kuin oli pystynyt. Markoparka. Marko-rakas. Onneksi hän oli mukana.

Pieni, mustatukkainen tyttö

Yö alkoi vaihtua aamuksi. Annista tuntui, että ilokaasu ei enää riittänyt. Kätilö oli käynyt yöllä pikaisesti. Nyt Anni soitti kelloa.

Marko heräsi kätilön tuloon ja kyseli Annilta tämän vointia. Anni vastasi sekä Markolle että kätilölle, että hänen on päästävä vessaan. Kätilö irrotti piuhat ja päästi Annin menemään tarpeilleen.

Jotakin raskasta tuntui painavan virtsarakkoa, kun Anni lyllersi sängystä kolmen metrin  matkan vessaan. Hän istuutui pöntölle, mutta ei pystynyt virtsaamaan. Anni nousi vaivoin ja avasi vessan oven.

“Joko lopetit?” kätilö kysyi.

“En mä edes pissannut, en voinut. Vauva tulee just nyt”, Anni vastasi ja piteli kaksin käsin vatsaansa.

“No, tules tänne, niin katsotaan”, kätilö sanoi hieman epäuskoisena.

Anni asettui vuoteelle ja kätilö alkoi tutkia.

“Herranen aika! Yheksän senttiä auki, pää näkyy. Ponnista!” kätilö huudahti. Muutama ponnistus, Marko vuoteen vierellä, maailmoja repivä huuto, Annin huuto. Jotakin tuntui liukuvan voimalla ulos Annin sisältä, ja kipu hellitti. Kuului toinen huuto, kimeämpi, itku.

“Niin on reipas mustahiuksinen tyttö täällä. Onneksi olkoon!”  kätilö toivotti iloisena.

Kyyneleet virtasivat valtoimenaan sekoittuen hikeen Annin kasvoilla. Kätilö nosti vauvan suoraan Annin rinnalle. Anni nuuhki vastasyntyneen tyttärensä tuoksua, ihaninta tuoksua maailmassa. Marko halasi heitä molempia ja alkoi ottaa kuvia kännykällä. Vauva sulki silmänsä ja tuntui olevan kotonaan Annin sydämen päällä. Syvä kiitollisuus täytti Annin mielen, kiitollisuus tästä hetkestä, äitiyden onnesta.

Syyskuinen synnyttäjä

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X