Synnytystarinat 26.06.2019 Päivitetty 13.08.2019

Sattumuksia synnytyssalista: ”Harjoittelija lensi vauhdilla lattialle” – lukijat kertovat

Mistä on synnytykset tehty? Ainakin sotkusta, sählingistä ja makeahkosta oksennuksesta. Ja vaikka katto sortuisi ja instrumentit leviäisivät pitkin lattioita, useimmiten lopussa kaikki on kuitenkin hyvin.

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
iStock

Koskaan ei voi tietää etukäteen, mitä synnytyssalissa tapahtuu, ja harvemmin tapahtumien kulkuun pystyy vaikuttamaan synnyttäjä itsekään.

Oman mausteensa tapahtumaketjuun tuo se, jos paikalla sattuu kokeneen hoitohenkilökunnan lisäksi harjoittelijoita.

Kaksplussan Facebook-ryhmän jäsenet kertovat omista kokemuksistaan:

”Käynnissä oli neljäs synnytykseni, ja ilokaasu oli käytössä. Ihmettelin, miksen saa siitä mitään apua vaikka kuinka ’imen’. No, jonkin ajan kuluttua kätilö käänsi suuttimen oikein päin. Opiskelija oli ollut maskia antamassa. Ja sitten alkoi helpottaa.”

”Synnytyksessä mukana ollut kandi kysyi: ’Oliko sinulla äsken supistus, kun otit tuota ilokaasua?’ Oli mielestäni melkoisen tyhmä kysymys. Ei ole ollut tapana huvikseen sitä hengitellä.”

”Muistan harjoittelijan olleen mukana kokeneen kätilön kanssa. Kokeneempi pyysi harjoittelijaa auttamaan äitiä työntämällä jaloista taaksepäin ponnistusvaiheen aikana. Tyttö ei vain tajunnut, kuinka kovasti jaloissa on voimaa. Hän piti jalkapohjastani kiinni ja työnsi kevyesti. Tämän seurauksena tyttö lensi aikamoisella vauhdilla lattialle, kun taisin potkaista aika lujaa supistuksen ja työnnön aikana. Synnytyksen jälkeen en nähnyt koko tyttöä.”

Väärinymmärrys ahterista: ”Repesin ihan täysin”

Synnytyksessä voi olla hyvinkin dramaattisia vaiheita, jolloin ei tulisi mieleenkään nauraa. Useimmiten asiat etenevät kuitenkin niin kuin pitääkin – ja silloin nauru voi laukaista jännityksen.

”Menin sektioon ja ’nukkumatti’ alkoi pistää puudutusta selkääni. Toinen nukkumatti huuteli kauempaa, että ’pistä se siihen perseeseen kiinni’. Repesin ihan täysin. Tämä huutelija selitteli sitten paniikissa, ettei tarkoittanut minun takapuoltani vaan katetrin päätä – sanovat sitä perseeksi.

Hän pyyteli kovasti anteeksi. En ollut mitenkään loukkaantunut, vaan se oli huvittavaa ja kevensi jännitystä.”

Joskus sattumukset naurattavat vasta jälkikäteen.

”Ehkä eniten jälkikäteen on naurattanut ensimmäisen lapsen synnytyksen kohdalla kätilön kommentti ponnistusvaiheessa: ’Ootatko, niin laitan vielä toisen hanskan.’ Silloin ei naurattanut.”

Synnytyksessä

Synnytyssalissa on kuultu monenlaista kielillä puhumista.

Mahdotonta ei ole sekään, että henkilökunta saa kysymykseensä vastaukseksi jotain aivan käsittämätöntä, kun takana on jo monta tuntia yrittämistä.

”Leikkaussalissa anestesialääkäri (tai hoitaja) yritti pitää keskustelua yllä ja kysyi, onko tietoa kumpi on tulossa. Jostain kumman syystä vastasin turkin kielellä (perheemme toinen kieli), ja kysyjä taisi luulla, että tajuntani tila on laskenut, kun aloin puhua kielillä.

Onneksi mieheni oli paikalla ja suomensi vastauksen. Taisi olla tällä mammalla pää vähän pyörällä monen tunnin yrittämisen jälkeen… Sektiolla prinsessa sitten syntyi.”

Sotkua ja sählinkiä: ”Saatiin saliin vähän äksöniä”

Ensimmäiseen synnytykseensä valmistautuva ei välttämättä edes ymmärrä, miten paljon oksennusta ja eritteitä synnytys voikaan sisältää. Ja niinkin voi käydä, että makeanhajuinen oksennus peittää kaiken alleen jo ennen kuin päästään lähellekään h-hetkeä.

”Matkalla synnytysaltaaseen laatoitin sairaalakäytävän lattian ja seinän, mieheni housut ja kengät sekä itseni makeanhajuisella oksennuksella. Siinä ei voinut muuta kuin todeta, ettei ollut perunaa pureskeltu kunnolla! Siinä vaiheessa kätilö varoitti, että muutama minuutti aikaisemmin tuikattu kipupiikki saattaa aiheuttaa pahoinvointia. Ai jaa.”

Ja kyllä: pahoinvointia voi aiheuttaa myös ilokaasu. Joillekin se sen sijaan toimii ihan ihmeen hyvin.

”Tyttöä kun olin synnyttämässä, en kerennyt mitään kipulääkkeitä saamaan, kun oli synnytys niin pitkällä jo. Sain vain ilokaasua. Siinä supistusten aikana sitä henkäilin.

Otin naamarin pois naamalta ja vedin happea. Tunsin, kun ilokaasu humahti päähän. Käännyin miestäni kohti ja tokaisin iloisena: ’Ai, tältäkö se tuntuu, kun on kännissä?’ Mieheni oli aivan nolona ja kätilöäkin hieman nauratti.”

Välillä sotkua tulee jostain ihan muualtakin kuin itse synnytyksestä.

”Saatiin saliin vähän lisämeteliä ja äksöniä, kun toinen kaksosista oli jo syntynyt alateitse ja toinen piti äkkiä kääntää ja ottaa imukupilla ulos. Kätilö ja lääkäri tarvitsivat vähän lisäapua. Näin, että toinen veti katosta roikkuvasta narusta, mutta ilmeisesti liian kovaa. Naru tippui katosta ja toi samalla alas palan kattoa, joka oli tehty peltipalasista.

No, peltinen pala osui tietysti suoraan metalliseen vaunuun, jossa olivat kaikki synnytyksessä tarvittavat välineet. Ne kaikki härpäkkeet lentelivät pitkin lattioita. Voi sitä metelin ja sählingin määrää! Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.”

Lue lisää lukijoiden kokemuksia

Lukijan synnytystarina: ”Herranen aika, pää näkyy!”

”En olisi ikinä uskonut, että saan kokea kaksi näin erilaista synnytystä!”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X