Synnytystarinat 15.08.2020

Synnytystarinakilpailun hopeasija: ”Ja niin mentiin nyrkki ahterissa sairaalaan saakka”

Pienellä lappilaispaikkakunnalla kylän lääkäri ja kätilö olivat tietenkin nukkumassa. Kaksosten äidin tarina voitti Kaksplussan tarinakisassa 2. sijan.

Teksti
toimitus
Kuvat
iStock
3 kommenttia

Hieman erilainen synnytystarina.

Asuimme Lapissa, pienellä paikkakunnalla, josta sairaalaan oli matkaa 152 kilometriä. Odotin kaksosia raskausviikoilla 35+4.

Heräsin aamulla viiden jälkeen siihen, kun lapsivedet menivät. Herätin isännän ja sanoin, että alapa soitella lanssia pihaan ja ilmoita, ettei vielä supistele. Hän teki työtä käskettyä. Mutta sitten, mitä teki isäntä… alkoi silittämään itselleen kauluspaitaa tulevaa koitosta varten! Saman tien supistelut alkoivat varsin reippaasti.

Meni melkein tunti ennen kuin auto kaartoi pihaan oven eteen, ja sieltä kaksi lanssipoikaa ihmettelemään tilannetta. Sanoin, etten ole ensisynnyttäjä, joten pitäisi laittaa vauhtia matkaan.

No, tilanne oli se, että kylän lääkäri ja kätilö tietenkin olivat nukkumassa. Ja ennen kuin heidät herätettiin, oli mennyt tovi. Lääkäri tahtoi tutkia paikallisessa terveyskeskuksessa ennen kuin lähdettäisiin ajamaan sairaalaan.

Sanoin, että perille ei ehditä.

Lääkäri totesi, että olen 8 senttiä auki, mutta tänne ei voi jäädä, koska ei ole valmiuksia kaksossynnytykselle.

Sanoinkin, ettei perille ehditä. Kysyin, ovatko ambulanssipojat olleet synnytyksessä mukana. Johon vastasivat, että ei olla, mutta toisen pojan äiti on kuulemma kätilö. No, se! Helpottipa kummasti tieto!

Ei kun matkaan ja kylän kätilö kyytiin. Isäntä ajoi omalla autolla ambulanssin perässä.

Lauloin paareilla Kolme varista, ja sitten synnytin

50 kilometrin jälkeen ilmoitin, että nyt alkaa tapahtua. Makasin lanssin kapeilla paareilla, samalla roikkuen auton seinässä olevissa remmeissä laulaen. Kolme varista, istui aidalla, perkele silipati seilaa. Sitten pysähdyttiin 70 kilometriä ennen sairaalaa bussipysäkille ottamaan ensimmäinen lapsi vastaan. Vauva käärittiin folion näköiseen peittoon, isännälle näytettiin peukkua ja matka jatkui 170 km/h pillit ulvoen ja poroja väistellen.

Eikä mennyt kauankaan aikaa kun sanoin, että nyt tulee toinen. Johon kätilö, että et voi synnyttää – ei ole tilaa eikä valmiuksia. Mitä?

Hanskakätisellä lääkärillä on synnytystarinassa ikimuistoinen rooli.

Hanskakätisellä lääkärillä on synnytystarinassa ikimuistoinen rooli.

Siinä vaiheessa mietin, että nyt ei hyvä heilu. Ponnistutti niin maan perusteellisesti ja sanoin, että se nyt tulee! Ei voi pidättää, johon kätilö: ”Ei, et voi!” Minä sitten jo tiuskaisin, että pistä nyrkki tupoksi, ettei tule.

Ja niin mentiin nyrkki ahterissa sairaalaan saakka.

Olin edellisviikolla käynyt sairaalassa kontrollissa. Minulla oli jo kassi matkassa, jos olisivat ottaneet sisään. Sanoin silloin lääkärille, että he syntyvät pääsiäispäivänä. Lääkäri tokaisi, että et voi tietää ja pitää vain ajoissa sitten lähteä tulemaan.

Kukas se siellä vastassa muu kuin samainen lääkäri, joka tokaisi kumihansikkaita laittaessaan, että päätit sitten tulla. Jep, niin päätin.

Kaksonen on pyörähtänyt ylösalaisin ja tuleepi pylly edellä.

Lääkäri tutki, että mahassa jäljellä oleva kaksonen on pyörähtänyt ylösalaisin ja tuleepi pylly edellä. Ja ilmoitti, että heti supistuksella saapi ponnistaa. Ponnistin vauvan sängylle ennen kuin lääkäri ehti hanskojaan riisumaan. Siinä hän häkeltyneenä huuteli lastenlääkäriä, kun taas minä mietin, että mikäs lääkäri se sinä sitten….

Kokonsa puolesta pojat olivat viisi viikkoa keskolassa. Numero 1 sai 9 pistettä, 2413 g ja 42 cm. Numero 2 sai 3 pistettä, mutta jo puolen tunnin jälkeen 8 pistettä, 1917 g ja 41 cm.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Itse en osannut pelätä koko tilannetta, eikä jäänyt mitään traumoja. Onpahan vain sellainen tapahtuma, jota aika ajoin muistellaan.

Isäntä joutui kovimmalle, kun lanssipojat putsailivat autoa lastalla verta lattiasta vetäen. Kun hän kysyi pojilta, miten meillä menee, he vain osoittivat sormella synnytyssalin ovea kohti.

Poropoijjaat ovat tänä päivänä reippaita nuorukaisia.

Millennium-kaksoset

Synnytystarinakisan voittajat 2019:

Kipeä synnytystarina voitti Kaksplussan kilpailun: ”Ääneni sai vauvan avaamaan silmänsä”

Kaksplussan synnytystarinakisan hopeasija: Puskin syntymäpäivänäni kaksosia, kun lääkärit katosivat

Kommentit (3)

On jotenkin todella alentava teksti ensihoitajia kohtaan. Terveisin ”Lanssipoika”- 40-vuotias korkeakoulutettu nainen, joka toisinaan joutuu tekemään hoitotoimia,joita ei ole koskaan ennen joutunut tekemään.

Synnytin esikoisen Rovaniemi Lapin keskussairaalassa v.74 kesäkuun lopulla.
Puoliltaöin alkoivat poltot ja samalla vatsa löysällä. Sukulais rouvalla oli taksi ja 3 synnytystä takana, joten hän tuli hätiin. Supistukset kiihtyivät, n.2 aikaan hän sanoi, että nyt lähdetään ei auta ämpäri mukaan ja jos hätä yllättää niin siihen vaan pyllistän ja jätetään jollekin maitolavalle ämpäri 🤣. Matkaa oli n.100 km Roihin, päästiin onnessa perille ja poika syntyi klo 4.24, vaikka kätilö toppuutteli. Sitten kyllä tarttui kädestä ja sanoi, voi hyvä rouva tulipa se nopeasti, tuli kyllä nopeasti. Nyt hätäinen mies jo 3 pojan isä itsekin.

Mistä pahoitit mielesi eniten?

Vastaa käyttäjälle Riikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X