Synnytystarinakisan hopeasija: ”Lääkäri totesi, että nyt täytyy vauva työntää takaisin”
Tämän äidin nurinkurisia vaiheita sisältävä synnytystarina voitti vuoden 2021 Kaksplussan tarinakilpailun 2. sijan.
Esikoisen syntymä on aina iso ja mullistava asia, ja meille se oli sitä enemmän kuin osasimme arvata.
Oli toukokuun loppupuoli ja raskaus oli edennyt mielestäni jo turhan pitkälle. Kivut olivat kovat, kun vauva puski niin voimakkaasti päällään. Käynnistys olisi ollut mahdollinen kahden päivän päästä.
Tuntui, ettei vauva tajua tulla ikinä ulos.
Synnytys käynnistyi, ja mies katsoi sairaalassa jääkiekon MM-kisoja
Seuraavana yönä heräsin supistukseen. Vatsan kovetteluja minulla oli ollut paljon koko raskauden ajan, joten ne olivat tuttuja. Nyt kuitenkin koski paljon enemmän.
Aloin kellottaa, kuinka tiheästi supistuksia tuli. Miestä en vielä halunnut herättää. Supistuksia tuli melko tiuhaan ja ne olivat jo todella kivuliaita. Yritin käydä suihkussa, mutta lämmin vesi ei auttanut.
Päätin herättää miehen ja sanoin, että nyt täytyy lähteä synnärille, koska en pärjää kotona kipujen kanssa.
Muistan miettineeni, että viimeistä kertaa ajellaan ilman vauvaa.
Kello oli noin viisi aamulla, kun lähdettiin ajamaan.
Muistan miettineeni, että viimeistä kertaa ajellaan ilman vauvaa.
Synnärillä ensin otettiin käyrää ja tehtiin sisätutkimus. Tilanne oli vielä sen verran alussa, että mies lähetettiin kotiin ja minä jäin tarkkailun puolelle.
Supistukset olivat kamalia. Sain lääkettä ja yritin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Aamulla mies sai tulla takaisin, ja oli parhaansa mukaan tukena, kun yritin kestää supistuksia ja kävin suihkussa.
Jossain kohtaa lähempänä iltapäivää olin 4 senttiä auki ja saatiin siirtyä saliin.
Olo alkoi olla sietämätön. Ilokaasu ei auttanut, siitä tuli lähinnä paha olo.
Pyysin epiduraalin, koska en kestänyt enempää. Jonkun ajan kuluttua anestesialääkäri tuli sen laittamaan, ja se oli iso helpotus! Ei koskenut enää yhtään.
Yritin torkkua, ja mies katsoi telkkarista jääkiekon MM-kisoja.
Meni parisen tuntia, ja epiduraalin teho alkoi heiketä, joten kivut palasivat. Lisää en saanut, koska kuulemma piti tuntea supistukset. Sain bonusannoksen kipulääkettä, mutta sekin tuntui ihan turhalta.
Jossakin vaiheessa lääkäri tuli ja puhkastiin kalvot. Kun yritin sen jälkeen käydä pissalla, en saanut mitään aikaiseksi, joten kätilö katetroi.
Kaaosta synnytyssalissa – imukuppi muistutti vasikan vetovälinettä
Sain seurakseni kätilöopiskelijan. Olikin mukavaa, kun joku oli vieressä koko ajan.
Sisätutkimuksessa olin jo auki, mutta reunaa oli vähän jäljellä. Sain luvan työntää hiukan supistuksen tullessa. Tuntui, että tästä en selviä, kivut olivat niin kovat.
Kätilö huomasi, että vauvan sykkeet laskivat, ja paikalle tuli toinen kätilö. Vähän ajan päästä paikalle hälytettiin myös lääkäri, ja huoneessa tuntui olevan täysi kaaos.
Vauvan päähän kiinnitettiin pinni, koska mahan päältä sykkeitä ei kunnolla saatu. Lääkäri katsoi tässä vaiheessa, että vauvan sykkeet kuitenkin korjaantuivat eikä isompaa hätää ollut.
Minun käskettiin ponnistaa, joku piti jalasta kiinni, joku kätilöistä muistaakseni painoi vielä mahan päältä.
Lääkäri totesi, että nyt täytyy vauva työntää takaisin ja lähteä hätäsektioon.
Mies yritti supistusten välillä työntää happimaskia naamalle, mutta se enemmän ärsytti vaikka tarkoitus oli hyvä.
Ponnistin niin kovaa kuin pystyin ja vauva tuli alaspäin, mutta ei tarpeeksi. Kaikki yrittivät tsempata ja itse tuskissani sanoin, että en jaksa enää.
Lääkäri otti avuksi imukupin, jolla vauvan päätä yritettiin vetää ulos. Ei tullut ja imukuppi irtosi. Lääkäri otti toisen imukupin, ja omien muistikuvieni mukaan se näytti ennemminkin vasikan vetovälineeltä.
Sama juttu, pari vetoa ja taas se irtosi.
Vauva ei jostain syystä vain tullut alemmas.
Tässä vaiheessa lääkäri totesi, että nyt täytyy vauva työntää takaisin ja lähteä hätäsektioon. Ja se sattui, mutta en välittänyt, koska olin tässä vaiheessa jo niin loppu.
Minut heitettiin toiselle sängylle ja lähdettiin juoksemaan leikkaussaliin.
Leikkaussalissa pöydällä maatessani tuli vielä supistus ja valitin sitä. Anestesialääkäri sanoi, että ihan kohta helpottaa, ja vaivuin uneen.
Herättyäni sain kuulla, että vauva on viety teho-osastolle. Hänelle oli synnytyksen loppuvaiheessa tullut vaikea hapenpuute eikä hän enää synnyttyään hengittänyt, mutta sydän vielä jaksoi lyödä ja kuljettaa hapanta verta.
Lähemmäs puolta yötä syntyi meidän erityinen, joka taisteli ja todella hyvän tehohoidon ansiosta selvisi hengissä.
Elämä muuttui sinä yönä pienessä hetkessä, kun saimme esikoisen, pienen leijonanpoikasen, ja minusta tuli leijonaemo.
Matleena
Lue myös synnytystarinakilpailun 2020 voittajat:
Synnytystarinakilpailun hopeasija: ”Ja niin mentiin nyrkki ahterissa sairaalaan saakka”
Kommentit (9)
Hapanta verta? Eiköhän ihan hapekasta verta kuitenkin…
Mulla on melko lailla samanlainen kokemus, ja itkin kun luin tätä. Se hetki, kun vauvaa aletaan työntämään takaisin eikä tuskan ja kivun määrässä ole järkeä. kaikki on vaan sekavaa hässäkkää. Kuinka kiitollinen onkaan, että kaikki päätyi lopulta hyvin.🧡
Kuin omasta synnytyksestä – 90 luvulta. Kolmatta lastamme ponnistin ulos, tuli huonossa asennossa, niin sanotussa “lakitarjonnassa”. Kohdunkaula ei kokonaan hävinnyt, mutta kätilö lupasi auttaa, kun olin ponnistellut melkein tunnin, vauvan sydän äänet heikkeni, salissa juoksi jos jonkinlaista väkeä. Sitten lääkäri sanoi, jos nyt ei tule, niin otetaan imukupilla. Ponnistin vikan kerran, verisuonet katkeilivat kasvoilta… Kätilö sai jotenkin autettua, sitten huusi älä ponnista., napanuora kaulan ympäri! 1h 10min ponnistuusvaihe kesti, poika selvisi, mutta aivot kärsi hapen puutteesta aiheuttaen esim. Puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeudet sekä karkea ja hienomotoriikan vaikeudet. Eli paljon on saanut taistella hänen asioiden eteen.
Se, että joku vertaa tervettä lasta ja erityislasta, niin ei tiedä millaisten ongelmien kanssa erityislasten perheet painii.
Perheessämme on 4 muuta lasta ja kyllä se, että lapsi voi mennä normaali kouluun lähelle, eikä 50 km päähän, on hieno asia. Ja se ettei tarvitse taistella kuntoutuksista, terapioista, tuista ym. Viedä terapiaan pari kertaa viikossa 50 km päähän. Ja, että jokainen arkinen asia vie paljon pidempään kuin terveellä lapsella.
Toivottavasti nämä vaikeat synnytystapaukset ja niiden seuraukset menevät myös kätilöiden ja synnytyslääkäreiden tietoon. Heidän päätökset vaikuttavat koko ihmisen elämään.
Lähes samalla tavalla eteni oma synnytys. Lukuisten yritysten jälkeen vauva vaan saatiin runnottua ulos, kahden kätilön voimin vaikka itse pyysin häntä sektiota… Kätilö vaa vastasi että ei ole kukaan ennenkään sisään jäänyt.. oli 2000-luvun alku ja olin 18v nuori äiti silloin, ehkä se on vaikuttanut saamaani kohteluun.. Vauvalla hapen puute ja tehohoidossa pari viikkoa…
Kaikeksi onneksi hänestä on kasvanut terve nuorukainen…
Äh, oli hyvin kuvattu tarina ja kaikki muutenkin ok, mutta vähän nousi oksennus lopussa suuuhun tuosta ”leijonaemo”-jutusta. En pysty mitenkään ymmärtämään sitä! Onko joku toinen äiti sitten vähemmän lapselleen kuin suojeleva leijonaemo? Jos ei ole kokenut traumaattista synnytystä, eikö ole lapselleen leijonaemo? Tuo termi on samalla niin vaivaannuttavan nolo että muiden äitiyttä vähättelevä että haluaisin kieltää sen kokonaan.
Sinä se tässä moukka olet. Kuinka kehtaat arvostella erityislapsen perhettä ja heidän kokemaansa.
Leijonaemo viittaa tässä varmaankin siihen että lapselle jäi synnytyksenaikaisesta hapenpuutteesta pysyvä aivovamma ja tästä johtuen liikunta- tai kehitysvamma. Leijonaemot on erityislasten äitien vertaisjärjestö.
Inka. Et ole sitten asidoosista kuullut. Veren pH arvosta kyse. Eli veri oli HAPANTA (vs. emäksistä tai neutraalia).
Voinee viitata siihen että jos veressä on paljon hiilidioksidia esim. hapenpuutteen takia on se veri hiukan happamampaa kuin normitilanteessa.