Raskaus 21.10.2022 Päivitetty 13.09.2023

Tiesitkö? Eriskummallinen syndrooma voi aiheuttaa sen, että toinen kaksosista vain katoaa kohdusta

Katoavan kaksosen solut sulautuvat äidin ja toisen kaksosen soluihin.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Nykyisten, tarkkojen ultraäänilaitteiden avulla on saatu selville, että jopa 12–15 prosenttia raskauksista alkaa tiettävästi kaksosraskautena. Elävien kaksosten syntymään ei näin moni raskaus pääty.

Lue myös: Saankohan kaksoset? Nämä asiat vaikuttavat todennäköisyyteen

Yhtenä syynä on katoavan kaksosen syndrooma, englanniksi vanishing twin syndrome, kertoo Monikkoperheet-lehti.

Kyseessä on monikkoraskaus, jossa yksi tai useampi sikiö katoaa ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tapahtuu eräänlainen keskenmeno, jossa katoavan kaksosen solut sulautuvat äidin ja toisen kaksosen soluihin.

Ensimmäiselle kolmanneksella tapahtuva katoaminen on usein lähes oireeton ja vaaraton niin odottajalle kuin toiselle sikiölle.

Kaikissa tapauksissa odottaja ei ehdi saada edes tietoonsa, että on odottanut kaksosia. Sikiö saattaa nimittäin kadota ennen ensimmäistä ultraäänitutkimusta, joka tehdään yleensä raskausviikoilla 10–13.

Kaksosraskaus on kuitenkin mahdollista todeta jo raskausviikoilla 6–7.

Suurin osa, yli 60 prosenttia kaksosraskauksista päättyy hyvin eli vauvojen syntymään.

Toisella kolmanneksella riskit ovat suuremmat

Toisella tai viimeisellä kolmanneksella tapahtuvaa keskenmenoa ei enää kutsuta katoavan kaksosen syndroomaksi.

Keskenmenon syynä on myöhemmässä vaiheessa esimerkiksi napanuoran tai istukan rakenteellinen häiriö.

Mitä myöhemmin keskenmeno tapahtuu, sitä suurempi riski jäljelle jääneellä kaksosella on saada CP-oireyhtymä. Riski kasvaa myös, jos kaksoset jakavat yhteisen sikiökalvon.

Katoamisen syynä DNA-virhe

Virhe DNA:ssa on useimmiten syy sille, miksi kaksonen katoaa. Tällöin alkion kehitys pysähtyy.

Samanlainen valitettava tilanne saattaa käydä yhden sikiön raskauksissa, jolloin keskenmeno tapahtuu varhaisilla raskausviikoilla.

Katoavan kaksosen syndrooman on havaittu olevan yleisempi luonnollisesti alkaneissa raskauksissa.

Lähde: Tutkittua tietoa monikkoudesta: DNA-virhe saa toisen kaksosista katoamaan, kirjoittaja Jussi Peura, Monikkoperheet-lehti 3/2022.

Lue myös

Kommentit (1)

Minulla ilmeisesti oli tällainen, koska keusarileikkauksessa ilmeni, että kohdussani oli kaksi täysikokoista istukkaa, mutta vain yksi vauva. Onneksi leikattiin, koska missään vaiheessa raskauden aikana ei käynyt ilmi se, että oli kaksi istukkaa. Toinen istukka olisi jäänyt sinne alatiesynnytyksessä ja todennäköisesti aiheuttanut komplikaatioita.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X