Raskaus 19.07.2013 Päivitetty 16.09.2021

Turvotus on raskausajan piinallinen vaiva – Näin helpotat oireita

Raskaus ja turvotus ovat yleinen yhdistelmä: kun äidin verimäärä kasvaa ja kohtu painaa verisuonia, tämä voi aiheuttaa turvotusta. Vaivaa voi yrittää helpottaa muun muassa ruokavalion, liikunnan ja tukisukkien avulla.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Raskaus ja turvotus ovat yleinen yhdistelmä: isolla osalla raskaana olevista naisista esiintyy turvotusta odotusaikana.

Turvotus johtuu odottavan äidin hormonaalisista muutoksista ja kehon kasvaneesta nestemäärästä: kun äidin verimäärä raskausaikana kasvaa, solujensisäinen ja -välinen nestemäärä kehossa lisääntyy.

Kasvava kohtu myös painaa pystyasennossa verisuonia, mikä hidastuttaa alaraajojen verenkiertoa sekä nesteenpoistoa kudoksista. Tämä saattaa aiheuttaa turvotusta etenkin nilkoissa, jalkapöydissä, sormissa ja kasvoissa. Yleensä turvotus on voimakkaimmillaan raskauden viimeisellä kolmanneksella.

Usein turvotus lisääntyy päivän edetessä ja on pahimmillaan iltaisin. Yöllä odottavan äidin ollessa lepoasennossa turvotus puolestaan vähenee.

Turvotuksen huomaa helposti esimerkiksi sukkien jättämistä painaumista nilkoissa.

Turvotus on kiusallinen vaiva, mutta alaraajoissa esiintyessään se on useimmiten vaaratonta. Kuitenkin jos paino nousee keskikokoisella odottajalla reilusti yli puoli kiloa viikossa, tai yläkehon turvotukseen liittyy verenpaineen kohoamista ja valkuaista virtsassa, asia on tutkittava, koska oireet saattavat viitata raskausmyrkytykseen.

Lisäksi jos alaraajan turvotusta ja särkyä esiintyy vain toisessa jalassa, voi kyseessä olla laskimotukos. Oireiden ilmaantuessa on hyvä hakeutua lääkäriin.​

Raskaus ja turvotus: Vaivan ehkäisy ja hoito

Turvotus on raskausajan vaiva, jota voi olla vaikea täysin välttää. Sen määrään vaikuttaa moni asia: esimerkiksi lämmin ilma, pitkään seisominen ja vähäinen liikunta ovat asioita, jotka yleensä pahentavat alaraajojen turvotusta.

Runsas vedenjuonti, lepo, tukisukkahousut sekä ylimääräisen suolan karttaminen saattavat vähentää turvotusta. Myös jalkojen pitäminen kohoasennossa sekä rauhallinen liikunta kuten kävely ja venyttely voivat auttaa.

Jotkut raskaana olevat naiset pyrkivät ehkäisemään jalkojen turvotusta käyttämällä pitkiä tukisukkia. Nesteenpoistolääkkeitä ei raskausaikana saa käyttää, sillä ne voivat vaikuttaa haitallisesti istukan toimintaan. Ruokavalion luonnolliset nesteenpoistajat, kuen ananas, mansikka ja vihreä tee ovat kuitenkin myös raskausaikana sallittuja.

Myös kehon nestekiertoa parantava lymfahieronta on sallittua odottajalle, kunhan hieroja on ammattilainen.

Välittömästi synnytyksen jälkeen turvotus voi hetkellisesti lisääntyä, mutta yleensä se vähenee vauhdikkaasti, kun äiti pääsee jälleen liikkumaan.

Helpota raskausajan turvotusta näillä:

  • Muista liikkua päivän aikana säännöllisesti. Jalkojen lihasten aktivoiminen saa nestekierron käyntiin
  • Vältä ylimääräistä suolan käyttöä – suola sitoo nesteitä kehoon
  • Nosta jalat hetkeksi ylös aina silloin, kun se on mahdollista
  • Vältä puristavia vaatteita ja housuja, jotka painavat nivusia
  • Syö ananasta, mansikoita, greippiä, kurkkua ja kokojyvätuotteita
  • Juo riittävästi vettä. Voit myös kokeilla vihreää teetä
  • Harrasta säännöllisesti kevyttä liikuntaa kuten kävelyä ja venyttelyä
  • Kokeile tukisukkia tai lymfahierontaa

Lue myös:

Voimakas turvotus voi olla raskausmyrkytyksen oire – tunnista vaiva ajoissa

Raskaus ja jalkavaivat: Näin hoidat turvotusta, suonikohjuja ja levottomia jalkoja

Raskaus altistaa suonikohjuille – tiesitkö nämä 5 faktaa?

Artikkeli päivitetty 11.11.2020. Lisätty tietoa raskausajan turvotusta helpottavista keinoista.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X