Tutkimus: Nämä odottajalta kielletyt jooga-asennot ovatkin turvallisia — ”onnellinen vauva” onnistuu myös raskausaikana
Raskaana, mutta jooga kiinnostaisi? Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jooga-asennot, joita odottavia äitejä on aiemmin kehotettu välttämään, voivatkin olla luultua turvallisempia.
Raskaana oleva, joogaava äiti tietää, että laji asettaa joitain rajoituksia odottajille. Tietyt jooga-asennot ovat joutuneet yleensä kieltolistalle — esimerkiksi alaspäin katsovaa koiraa ja onnellisen pikkuvauvan asentoa ei ole aiemmin suositeltu raskaana oleville. Obstetrics & Gynecology -lehdessä julkaistu tutkimus kuitenkin osoittaa, että monet tällaiset jooga-asennot voivat olla turvallisia myös raskausaikana.
Haittavaikutuksia ei löydetty
Tutkimukseen osallistui 25 naista, jotka olivat 35.–38. raskausviikoilla. Mukana oli sekä kokeneita joogaajia että uusia lajinharrastajia. Joogaistunto koostui 26 eri liikkeestä, ja istunnossa oli myös sellaisia asentoja, joita on yleensä vältetty raskauden aikana. Useita, esimerkiksi tasapainoa vaativia asentoja muokattiin odottajalle sopiviksi joogapalikan, tuolin tai seinän avulla.
Tutkimuksessa mukana olleita, odottajalle turvallisiksi tiedettyjä jooga-asentoja olivat esimerkiksi: kissa, lehmä, vuoriasento, puu, eteentaivutus istuen, eteentaivutus seisten, sivuojennus suorakulmassa ja syväkyykky.
Mukana olleet jooga-asennot, joita odottajan on kehotettu aiemmin välttämään, olivat: alaspäin katsova koira, lapsen asento onnellinen vauvan asento ja kuolleen miehen asento.
Istunnon aikana tutkijat tarkkailivat jokaisen naisen verenpainetta, sydämen lyöntitiheyttä, lämpötilaa, hapen määrää, kohdun supistuksia sekä sikiön sydämen lyöntitiheyttä. Sekä äitien että vauvojen elintoiminnot olivat normaaleja joogan aikana ja suorituksen jälkeen. Tilanne oli sama vielä vuorokausi koetilanteen jälkeen —yksikään naisista ei kokenut ongelmia supistuksissa, verenvuodossa tai vauvan liikkeissä.
Hot-jooga silti myöhemmäksi
Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että raskaudenaikainen jooga voi vähentää stressihormonin määrää ja helpottaa raskausajan ahdistusta ja kipuja. Joogan hyödyt tehostuvat entisestään, kun mukaan lisää hengitysharjoituksia ja meditaatiota.
On kuitenkin hyvä muistaa, että lämpimässä tilassa tehtävät joogat, kuten hot-jooga, kannattaa unohtaa raskausaikana. Tällaiset joogamuodot nostavat kehon lämpötilaa, mikä voi aiheuttaa riskejä sekä vauvalle että äidille. Raskaushormonit löysäävät lihaksia ja nivelsiteitä, ja korkea lämpötila voi löysyttää nivelsiteitä entisestään.
Lähde: Yoga in pregnancy: Many poses are safer than once thought
Lue lisää:
Jaa oma kokemuksesi