2-vuotias on hurmuri, joka kaipaa kehuja! Parivuotiaan itsetuntoa kasvattaa, kun saa osallistua vanhemman puuhiin

2-vuotias on haastavaksi koetussa ikävaiheessa: mutta EI!-sana on hieno merkki siitä, että lapsi itsenäistyy. 2-vuotias kehittyy persoonallisuudeltaan auttavaiseksi ja tunnekirjoaan laajasti käyttäväksi.

Teksti

Riikka Heinonen

Kuvat

iStock

2-vuotias on avulias ja osallistuva perheenjäsen. Hänellä on voimakas halu tuntea itsensä tarpeelliseksi ja saada kehuja vanhemmaltaan.

– Parhaiten ilahdutat kaksivuotiasta lasta ottamalla hänet mukaan arkisiin touhuihin, auttamaan pyykin ripustamisessa ja tiskikoneen tyhjentämisessä, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö, sosiaalipsykologi Tatjana Pajamäki.

– Vaikka kaksivuotias ei kenties olisi se kaikkein tehokkain apuri, vanhemman askareisiin osallistuminen on monesti hauskinta mitä lapsi tietää.

Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän saa osallistua kodinhoitoon.

– Jos lapsen tahtoikä on oikein räiskyvä, saattaa olla, että hän saa etupäässä negatiivista palautetta toiminnastaan. Siksi olisi tärkeää, että vanhempi jaksaisi ottaa lapsen mukaan arjen askareisiin ja antaa tälle rohkaisevaa ja myönteistä palautetta silloin, kun asiat sujuvat hyvin.

2-vuotiaan tahtovaihe on tärkeä kehityksessä

Kaksivuotiaan persoonallisuuden kehitystä leimaa tahtoikä, joka on tärkeä vaihe lapsen psyykkisessä kehityksessä. Uhmaikä alkaa usein ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta tai hieman sen jälkeen.

– Lapselle uhmaikä on tärkeä itsenäistymisvaihe, jossa opetellaan tunnistamaan omaa tahtoa ja ilmaisemaan sitä vanhemmalle. Ensimmäinen ei-sana on hieno merkki siitä, että oma tahto on löytymässä ja lapsi on itsenäistymässä vanhemmastaan ikätasonsa mukaisesti, Pajamäki muistuttaa.

Siitä huolimatta kaksivuotias on vielä hyvin kiinni vanhemmassaan.

– Hän saattaa jännittää vieraita ihmisiä ja pelätä joutuvansa eroon vanhemmastaan.

2-vuotias voi yhä tavallisesti jännittää vieraita ihmisiä ja pelätä joutuvansa eroon vanhemmistaan.

Uhmaikä voi olla vanhemmalle haastava vaihe riippuen lapsen synnynnäisestä temperamentista ja vanhemman omista voimavaroista. Toisilla tahtoikä menee ohi huomaamattomammin, kun toisilla on näkyvämpiä oman tahdon ilmaisuja. Myös vanhemman omat voimavarat vaikuttavat jaksamiseen.

”On helpompi nähdä uhman taakse, jos itse voi hyvin.”

– Jos perheessä on useampia lapsia ja öisin valvottava vauva, uhmaikäisen oman tahdon ilmaisut voivat tuntua vanhemmasta todella raskailta. Uhmaavaa lasta on helpompi jaksaa tukea ja nähdä tämän käyttäytymisen taakse, jos on itse levännyt ja voi hyvin.

Usein itsenäistymisvaiheen haasteet näkyvät kaikkein voimakkaimmin henkilölle, joka viettää lapsen kanssa eniten aikaa ja jakaa yhteisen arjen tämän kanssa.

– Vanhemman on hyvä muistaa, että vaikka lapsi käyttäytyisi helposti ja joustavasti päiväkodissa tai isovanhempien luona, ei se tarkoita, että joku toinen osaisi toimia lapsen kanssa paremmin. Lapsi irtautuu tahtoiässä vanhemmastaan ja siksi uhmaa nimenomaan vanhempaansa, Pajamäki avaa.

Tällä uhmalla on tärkeä psykologinen merkitys lapsen kehityksessä.

2-vuotiaalle voi opettaa, että kaikki tunteet sallitaan

Tahtoiästä tekee haastavan vaiheen sekin, että kaksivuotias on hyvin herkkä kritiikille.

– Vanhemman olisi tärkeää oppia erottamaan, milloin lapsen toiminnassa on kyse tunneilmaisusta ja sen sallimisesta ja milloin kyse on käytöksestä, johon pitää puuttua.

Lapsen pitäisi saada näyttää tunteidensa koko kirjo:

– Aikuisen tehtävänä on opettaa lapselle tunteiden ilmaisun sallittuja tapoja.

2-vuotiaskaan ei saa lyödä ketään, vaikka suuttua toki saa. Aikuisen opastuksella lapsi voi vähitellen oppia keinoja omien tunteidensa säätelyyn.

– Tunnesäätely on koko ihmiselämän tärkeimpiä psyykkisiä taitoja, jota tarvitaan läpi elämän. Kaksivuotiaana on hyvä ikä alkaa harjoitella omien tunteiden säätelyä. Aikuinen voi auttaa lasta siinä pysymällä itse rauhallisena, osoittaen näin, että voimakkaatkaan tunteet eivät ole vaarallisia.

– Tunteita voi myös pukea lapsen kanssa sanoiksi. On tärkeää, että lapsi ymmärtäisi, että kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä vanhempi hylkää lasta esimerkiksi uhkaamalla lapsen yksin jättämisellä sen takia, että lapsi suuttuu tai itkee, Pajamäki muistuttaa.