Lapsen kehitys 03.12.2020 Päivitetty 26.06.2023

Käsipuhe vauvalle ja taaperolle: Opeta 6 hauskaa viittomaa – ”Saan kontaktin paremmin kuin ääntä korottamalla”

Käsipuhe voi auttaa ruokailuhetkissä, pukemisessa ja leikeissä sekä kiukun, uhman ja turhautumisen käsittelemisessä, vinkkaa viittomasivuston perustanut Anne.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
Anne Huttunen

Mikäli lapsesi osaa vilkuttaa, olet saattanut tietämättäsi opettaa hänelle jo ainakin yhden tukiviittoman. Käsipuhe-sivuston perustanut Anne Huttunen on kahden pienen pojan äiti, joka sai idean tukiviittomia opettavista videoista odottaessaan kuopustaan.

Tukiviittomat ovat viittomakielestä irrotettuja yksittäisiä sanoja, joita voidaan käyttää puheen tukena. Niistä voi olla apua arjen tilanteissa etenkin silloin, kun lapsi ei vielä osaa puhua.

– Tukiviittomat sopivat kaikille lapsille kommunikoinnin tueksi. Erityisesti niistä hyötyvät lapset, jotka eivät vielä puhu. Melko sujuvasti puhuville lapsillekin viittomista on apua puheen vahvistamisessa. Lisäksi jos lapsella on kielellisiä haasteita, tukiviittomista on ehdottomasti hyötyä, kertoo Anne.

Anne oli käyttänyt tukiviittomia jo esikoisensa vauva-aikana ja kokenut ne monin tavoin hyödyllisiksi. Helppoja ja selkeitä tukiviittomia opettavia videoita ei kuitenkaan ollut riittävästi tarjolla, joten Anne päätti ryhtyä kuvaamaan niitä itse.

– Perustin Käsipuhe.fi-sivuston vuonna 2017. Siitä lähtien olen kuvannut selkeitä ja yksinkertaisia opetusvideoita tukiviittomista perheiden tueksi.

Tukiviittomat eivät korvaa puhuttua sanaa. Ne kulkevat puheen mukana ja niiden avulla korostetaan tiettyjä sanoja lauseessa.

– Jos sanot lapselle vaikkapa, että ”lähdetään kohta ulos”, voit viittoa lauseesta sanan ”ulos”, jolloin lapsi ymmärtää, että painotat sitä sanomassasi. Mikäli päätät painottaa sanaa ”kohta”, voit viittoa sen lapselle, jolloin hän ymmärtää, että se on sana, jota haluat juuri sillä hetkellä painottaa, Anne neuvoo.

Käsipuhe voi vähentää turhautumisitkuja

Tukiviittomat tuovat helpotusta lapsen ja aikuisen vuorovaikutukseen niin ruokailussa, pukemisessa kuin leikkihetkissä. Lisäksi niistä voi olla apua lapsen kiukun, uhman ja turhautumisen käsittelemisessä.

– Tukiviittomat voi ottaa helposti mukaan ruokailutilanteisiin pienenkin lapsen kanssa. Jos lapselle opettaa tukiviittomat ”kiitos” tai ”valmis”, hän voi niiden avulla ilmaista itse olevansa valmis nousemaan pöydästä ja lopettamaan ruokailun ilman, että hänen tarvitsee turhautua ja heittää lautasta lattialle, Anne vinkkaa.

Käsipuhe-sivuston Anne Huttunen opettaa tukiviittoman: "Syödä".

2. tukiviittoma: ”Syödä”. Käyttö on toisteisuutensa vuoksi helppo ottaa rutiiniksi.

Sivustonsa seuraajilta hän on kuullut usein, miten selkeästi lapsen kiukuttelu ruokapöydässä on viittomien myötä vähentynyt. Tukiviittomilla aikuisen viesti saattaa tavoittaa lapsen jopa paremmin kuin ääntä korottamalla.

– Olen huomannut, että kun käytän tukiviittomia puheen tukena, saan lapsen katsekontaktin itseeni tehokkaammin kuin ääntäni korottamalla, Anne kertoo.

Katsekontaktin muodostaminen lapseen on tukiviittomissa tärkeää, siksi esimerkiksi leikkihetket ovat oivallinen tapa harjoitella tukiviittomia.

– Viittominen ei onnistu, jos ei näe toisen kasvoja. Lapselle voi viittoa vaikkapa leikissä mukana olevia pikkuautoja tai eläimiä. Myös kirjaa lukiessa voi viittoa, jos lapsi ja aikuinen näkevät toistensa kasvot. Kesken lukemisen voi osoittaa kirjasta esimerkiksi jotain eläintä ja kysyä lapselta, mikä eläin tuossa on ja viittoa sen myös hänelle sen jälkeen, kun hän on vastannut.

Lue myös: Vauvan vessahätäviestintä – näin pääset vauvan kanssa eroon vaipoista

Kokeile näitä viittomia, kun lapsi ei osaa vielä puhua

Rutiininomaisista, arjessa usein toistuvista viittomista on eniten hyötyä silloin, kun lapsi ei osaa vielä puhua.

– Monesti viittominen aloitetaan ruokailuun liittyvillä sanoilla, kuten ”lisää”, ”ruoka” tai ”syödä”. Niiden käyttöönottaminen on helppoa, koska ne toistuvat arjen tilanteissa. Myös vaipanvaihtoon liittyvistä viittomista, kuten ”vaippa” tai ”pissa” on paljon apua, koska nekin toistuvat monta kertaa päivässä. Lapsen lempileikille tai -lelulle voi myös ottaa tukiviittoman, joka kulkee arjessa mukana, Anne opastaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anne / Käsipuhe (@kasipuhe) jakama julkaisu

3. tukiviittoma: ”Pissa”. Viittoma voi olla hauskuutusta vaipanvaihtoon tai apuna pottailussa.

Tukiviittomia on tärkeä käyttää mahdollisimman säännöllisesti, jotta lapsi oppisi ymmärtämään niiden välisen yhteyden ja mahdollisesti tuottamaan viittomia itsekin.

– Oppiminen ei tapahdu hetkessä.

Mitä tahansa uutta kieltä kestää hetken ymmärtää, että toisen sanomisella tai huitomisella on jokin tietty merkitys. Tarvitaan runsaasti toistoja, jotta lapsi ymmärtää viittoman merkityksen ja voi tuottaa sen itse.

– Käsien käyttäminen, suun ilmeiden ja käsien liikkeiden matkiminen on lapsille luontevaa. Siksi viittomien oppiminenkin on heille suhteellisen helppoa, Anne kannustaa.

Näistä viittomista on iloa, kun lapsi puhuu jo

Tukiviittomista on paljon iloa vielä silloinkin, kun lapsi osaa jo puhua melko sujuvasti. Viittomia voi käyttää esimerkiksi osana leikkejä viittomalla eläimiä, kulkuneuvoja tai sanat ”uudestaan” tai ”yhdessä”. Myös musiikkia voi elävöittää tukiviittomilla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anne / Käsipuhe (@kasipuhe) jakama julkaisu

4. tukiviittoma: ”Yhdessä”. Saattaa tuoda lohtua esimerkiksi turhautumisitkuun, kun ei vielä yksin osaa tai ole lupaa.

– Olen käyttänyt omien lasteni kanssa runsaasti viittomia ”syödä” ja ”lisää”. Eräs lempiviittomistani on ”leppäkerttu”, joka on mukavan helppo. Olen opettanut sen monesti varsinkin isommille lapsille, jotka ovat innostuneet siitä kovasti, Anne kertoo.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anne / Käsipuhe (@kasipuhe) jakama julkaisu

5. viittoma: ”Leppäkerttu”. Isommat lapset opettavat tätä innoissaan toisilleen.

Käsipuhe-sivuston Anne on käyttänyt tukiviittomia paljon myös pukemistilanteissa.

– Olen tehnyt pukemisesta tukiviittomien avulla leikin, jossa viiton lapsille, mitä vaatteita he laittavat seuraavaksi päälle. Se onnistuu kuitenkin vain silloin, kun lapset ovat vastaanottavaisia ja halukkaita lähtemään mukaan leikkiin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anne / Käsipuhe (@kasipuhe) jakama julkaisu

6. tukiviittoma: ”Sukka”. Opettelemalla muitakin vaatteita saa aikaiseksi hauskan pukeutumisleikin, jossa vaatteet pannaan ylle viittomakäskystä.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X