Kuinka kiukkupussi kesytetään? Selviydy tyynenä voittajana lapsen raivokohtauksista
Kun lapsi raivoaa selkä kaarella marketin lattialla, ja hikinorot valuvat pitkin omaa selkää, tekisi mieli antaa periksi. Tai suuttua. Asiantuntijan mukaan pitäisi vain huokaista syvään ja miettiä, että kiukuttelu on hyväksi. Mutta miten siihen pystyy?
Mietitäänpä tavallista arkista tilannetta: lapsi alkaa kiukutella, kun kenkä ei mene jalkaan. Vastoinkäyminen tuntuu lapsesta maailman suurimmalta, mutta aikuisen silmissä se on mitätön. Silloin tekisi mieli katkaista lapsen raivokohtaus heti alkuunsa ja tiuskaista, että rauhoitu nyt! Kuulostaako tutulta?
Miltä sinusta tuntuu, kun lapsesi uhmaa sinua? Tunnetko pelkoa tai voimattomuutta? Raivoa tai turhautumista? Vai kenties sääliä tai ahdistusta? Väestöliiton psykologi ja vanhemmuustiimin esimies Suvi Laru tietää, että lapsen kiukkuaminen voi herättää vanhemmassa yllättäviäkin tunteita.
– Kaikki tunteet ovat sallittuja, ja niitä tulee ja menee. Olennaista on, ettei anna niiden viedä mukanaan, Laru sanoo.
Siinäpä kiukuttelet
Monet aikuiset mieltävät lapsen aggression negatiivisena asiana, vaikka oikeasti se on tärkeä voimavara: sen avulla opitaan pitämään puolia ja suojaamaan itseä. Siksi lapsen raivoa ei tarvitse tukahduttaa.
– Kiukun kieltäminen ei edistä lapsen kehitystä. Silloin lapsi voi oppia piilottamaan tunteensa, mikä voi johtaa tunne-elämän ongelmiin, Laru sanoo.
Aikuisten onkin usein vaikea muistaa, että kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja elämään. Vanhemman tehtävä on opettaa lasta rauhassa ja pikkuhiljaa tunteiden säätelyssä, eli niiden näyttämisessä ja käsittelyssä.
Vanhemman täytyy luoda rajat, vaikka välillä olisi helpompi antaa periksi. Tosin kannattaa valita taistelunsa: periksi antamattomalla kasvatuksella kasvaa periksi antamattomia lapsia.
Raivoatko kilpaa?
Edellytyksenä kiukun ymmärtämiselle on tietenkin se, että myös vanhempi osaa käsitellä omia tunteitaan: pystynkö pysymään rauhallisena lapsen kiukutessa vai alanko raivota kilpaa hänen kanssaan?
– Totta kai voi olla hankala ottaa vastaan toisen tunnekuormaa, jos on itse rasittunut tai väsynyt. Se on ihan ymmärrettävää, Laru sanoo.
Vaikeus ottaa lapsen negatiiviset tunteet vastaan voi myös olla perua omasta lapsuudesta. Ehkä vanhempi ei itse ole saanut kiukutella lapsena, vaan hänen negatiiviset tunteensa on mitätöity. Silloin aggressiota ei välttämättä ole käsitelty, eikä vanhemmalla ole työkaluja käsitellä sitä lapsensa kanssa.
Taustalla voi myös olla henkistä tai fyysistä väkivaltaa, joka on saattanut nitistää vanhemman itsetuntoa. Silloin lapsen raivokohtaus voi saada vanhemman epäilemään, että lapsi ei rakastakaan häntä. Joskus voi tuntua jopa siltä, että lapsi kiukuttelee ilkeyttään.
– Lapsen rakkaus vanhempaa kohtaan on ehdotonta, Laru sanoo.
Lapsi ei siis ole tahallaan ilkeä. Hän vain opettelee käsittelemään tunteitaan. On suuri luottamuksen osoitus, että lapsi uskaltaa näyttää tunteensa.
Tekisi mieli antaa periksi
Lapsen raivokohtaus voi herättää vanhemmassa suoranaista sääliä.
– Säälintunteet ovat luonnollista. On hyvä, että vanhempana voi suhtautua lapseen empaattisesti myös kiukkuasioissa, Laru sanoo.
Säälintunne voi saada aikaan sen, että tekee mieli päästää lapsi piinasta ja antaa periksi hänen vaatimuksilleen. Niin ei kuitenkaan saisi tehdä, sillä silloin lapsi oppii, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.
Jos on epävarma siitä, miten selviää lapsen kiukusta, etenkin julkisella paikalla iskevät raivokohtaukset voivat olla tuskaa. Silloin vanhempi voi muistuttaa paitsi lastaan, myös itseään siitä, että ei ole mitään hätää.
– Jokainen vanhempi on oman lapsensa asiantuntija. On uskallettava luottaa itseensä ja siihen, että osaa toimia oikein juuri siinä tilanteessa, Laru rohkaisee.
Julkisellakin paikalla pitää pysyä tiukkana, jos tilanne niin vaatii. Kotona kielletyt asiat ovat on kiellettyjä myös kodin ulkopuolella. Periksi ei kannata antaa.
– Tärkeintä on muistaa, että vanhemman pitää olla tiukka turvallisesti, ei uhkaavalla tai väkivaltaisella tavalla, Laru sanoo.
Tilannetta kannattaa käydä läpi mielessään jälkeenpäin ja pohtia, miten onnistui ja voisiko seuraavalla kerralla tehdä jotakin toisin.
Nälkä kiukuttaa
Lapsi opettelee näyttämään tunteitaan vanhempien lisäksi myös muille ihmisille. Kun lapsi harjoittelee sosiaalisia taitoja ikätovereidensa kanssa, ristiriitatilanteet ovat väistämättömiä. Jos oma lapsi raivostuu toiselle, vanhemman täytyy osata mennä väliin, sillä lapselle pitää näyttää mallia, miten käyttäydytään pinnan palaessa.
Aina ei tarvitse olla pelastavana enkelinä, sillä lasten on hyvä oppia ratkomaan riitoja myös keskenään. Usein riittää, että vanhempi menee vain viereen ja kysyy, voiko auttaa.
Jos väliin meneminen tuntuu vaikealta, kannattaa jälkikäteen miettiä, mikä tilanteesta teki hankalan: oliko toisen lapsen käytöksessä jotakin pelottavaa tai jotain, mikä sai tuntemaan epävarmuutta?
Tilannetta pohtimalla voi saada kiinni siitä, mikä voisi seuraavalla kerralla auttaa siinä, että osaa auttaa lasta. Kun tuntee oman lapsensa, oppii myös ennakoimaan tilanteita, joissa lapsi alkaa usein kiukutella.
– Usein lapsen kiukun taustalla on väsymys liian pitkään jatkuneista leikeistä tai esimerkiksi nälkä. On aikuisen vastuulla pitää kiinni lapsen rytmeistä, Laru sanoo.
Välillä menee hermo. Se on ihan ok, kunhan lasta ei uhkaa tai kohtele väkivaltaisesti. Lapsi ei pysty vielä säätelemään tunteitaan, mutta vanhemman siihen on kyettävä.
Joskus pinna vain palaa
Onneksi tunteiden käsittelyn opettelu ei ole myöhäistä aikuisenakaan.
– Jos hermot alkavat kiristyä, vanhempien on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan ja tuulettaa tunteitaan muiden aikuisten kanssa, Laru sanoo.
Kun oppii tunnistamaan omat tunteensa, ne kannattaa sanoittaa myös lapselle. Lapselle voi sanoa suoraan, että nyt kyllä suututtaa tai harmittaa. Kun vanhempi tajuaa, että pinna uhkaa katketa, ollaan jo aika pitkällä.
– Jos kokee, että lapsen tunteita on vaikea kestää ja ylilyöntejä uhkaa tulla, on ymmärrettävä hakea apua.
Pinnan katkeamisen voi estää ottamalla aikalisän. Oleellista on se, että lapsi ei saa joutua pelkäämään vanhempaansa. Lapselle voi sanoa, että vanhempaa alkaa nyt kiukuttaa niin kovasti, että hän tarvitsee pienen tauon rauhoittuakseen.
Vanhempi voi mennä vaikka minuutiksi toiseen huoneeseen hengittämään pari kertaa syvään, kunnes suuttumus alkaa hellittää. Sitten palataan lapsen luo rauhassa, mutta edelleenkään ei anneta periksi.
Henkeä voi vetää myös itse tilanteessa. Hetkeksi omaan hengitykseen keskittyminen rauhoittaa kehoa. Ja kun pinna palaa, Laru toivoisi vanhemmilta enemmän itsemyötätuntoa.
– Kaikki menettävät malttinsa ja tekevät virheitä. Ei se tee vanhemmasta totaalisen huonoa, jos hän välillä suuttuu, Laru muistuttaa.
Maltinmenetys ei kuitenkaan saa olla sääntö, ja vanhemman pitää aina pyytää lapselta anteeksi. Isommalle lapselle voi sanoa, että aikuistakin kiukuttaa välillä ja kertoa lyhyesti, miksi pinna katkesi.
Lapsen on hyvä nähdä, että aikuinenkin tekee joskus virheitä ja myöntää ne.
– Mutta aikuisen on otettava vastuu omasta käyttäytymisestään ja opetella omien tunteidensa hallintaa ja käsittelemistä.
Lähteenä myös Raisa Cacciatoren Kiukkukirja (Väestöliitto)
Jaa oma kokemuksesi