Mainos: NutriJunior-yhteistyö 01.11.2017

Taaperoiden maitojuoma herätti testaajissa ihmetystä ja kiinnostusta

Kymmenessä Kaksplussan blogiverkoston perheessä testattiin leikki-ikäisen NutriJunior-maitojuomaa sekä -jauhetta. Makutuomaristossa istuivat itse taaperot. Suurin osa taaperoista piti maitojuoman mausta. Kiitosta saivat myös tuotteiden sisältämät monipuoliset ravintoaineet.

Pieni lapsi tarvitsee kasvaessaan ja kehittyessään runsain mitoin vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia kehon rakennusaineiksi. NutriJunior 3 -maitojuoma ja -jauhe turvaavat 1–3-vuotiaan lapsen riittävän ravintoaineiden saannin erityisesti silloin, kun lapsi ei saa päivittäisestä ruokavaliosta monipuolisesti ravintoaineita.

Maukkaan makuinen juoma

Testiryhmän taaperoista suurin osa piti NutriJunior-maitojuoman mausta, joka on normaaliin maitoon verrattuna hieman makeampi.

Testaaja Jooa, 2 v 11 kk:

Ensireaktio maistelussa oli hieman ihmettelevä, mutta Jooa sanoi, että on hyvää. Jooan 4-vuotiaalle isosiskollekkin maistui maitojuoma. Lisää Touhulandia -blogista. 

Testaaja Veera, 2 v, 2 kk:

Tytär juo paljon maitoa, hänen ilmeensä oli yllättynyt ja innostunut samaan aikaan. Maitojuoma maistui hänelle hyvin. Lisää JaninaCharlotta-blogista.

Testaaja Oliver, 3 v:

Maitojuoma on paljon näppärämpi kuin maitojauhe. Lisää Mama Lina -blogista.

Maitojuoma ja -jauhe osaksi ruoanlaittoa

Maitojuoma nousi selvästi kaikkien testaajien suosikiksi, mutta myös maitojauhe sai testiryhmäläisiltä kehuja.

3-vuotiaan Leevin kekseliäs äiti tiesi poikansa olevan tarkka kaikista mauista, joten hän valjasti maitojuoman sekä -jauheen osaksi ruoanlaittoa.

Meillä maistettiin maitojuomaa riisipuurossa mustikkakeiton kanssa ja koko kulho syötiin tyhjäksi. Maitojauheesta leivoin pannukakkua, johon jauhe toimi aivan loistavasti.

Hän mainitsee maitojauheen hyväksi ominaisuudeksi myös sen, että tuote säilyy hyvin kaapissa. Jooan äiti toteaa, että maitojauhe maistuisi paremmin, jos sen tekisi etukäteen valmiiksi ja laittaisi jääkaappiin kylmenemään ennen juontia.

Terveellinen ja ”sopii mihin vaan”

Testiryhmäläisten mielestä tuotteet ovat hyväksi lapsille. Leevin äiti voisi suositella tuotteita muillekin, koska tuotteet sisältävät niitä tärkeitä ravintoaineita, joita kaikkien lapset tarvitsevat kasvussaan, eikä niitä tule aina välttämättä saatua tarpeeksi ihan tavallisen ruokailun yhteydessä.

Hermannin (1 v, 10 kk) äidin mielestä maitojuoma on mainio kaikkien välttämättömien vitamiinien ym. saannissa, ja tilanteissa, kun kunnon ruoka ei maistu, esimerkiksi kipeänä.

 Maitojuoma sopii mihin vaan. Jopa äidin kahviin, jos maito sattuu olemaan loppunut.

Hermannin juomakokemuksista voi lukea lisää Elämä on herkkua! -blogista.

NutriJunior-tuotteet sopivat testaajien mielestä hyvin myös jokapäiväisiin ruokailutilanteisiin, välipalalle ja mukaan otettavaksi.

Tuotteet sopisivat reissun päälle ja retkille.

Pienen Gabrielin juomakokemuksista lisää Onnellinen perhe -blogissa.

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! Osallistu kilpailuun ja voita lahjakortti Gugguu-verkkokauppaan tai NutriJunior-tuotteita! Osallistu vastaamalla kysymykseen ja voita! Arvomme pääpalkinnoksi 150 euron arvoisen lahjakortin lastenvaateliike Gugguun verkkokauppaan ja kaksi 15 euron arvoista NutriJunior-tuotepakettia. Palkinnot arvotaan kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken. Kilpailu päättyy 29.11.2017. Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.

Kommentit (1)

Voisiko joku käydä korjaamassa eräässä blogissa ilmenneen korvikkeen valmistusohjevirheen? Siellä nimittän kerrotaan miten jauhe tulee sekoittaa kuumaan nesteeseen ja sitten tätä valmista korviketta jäähdytetään jääkaapissa. Näinhän ei tietenkään saa toimia.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X