Lapsen uhmakkuushäiriö menee harvoin ohi ilman hoidollista apua – näin erotat sen tavallisesta uhmasta
Uhmakkuus- ja käytöshäiriöt ovat yleisimpiä lastenpsykiatrisia häiriöitä. On tärkeää on tunnistaa oireet ja hakea niihin apua sekä ymmärtää, että uhma ei ole lapsen sisäsyntyistä ilkeyttä tai pahantahtoisuutta.
Uhmakkuushäiriöön (Oppositional defiant disorder, ODD) viittaa käytös, jossa lapsi toistuvasti rikkoo aikuisten asettamia rajoja tai sääntöjä, ajautuu riitoihin ikätovereiden kanssa, on sanallisesti tai fyysisesti aggressiivinen, kiusaa muita tai valehtelee.
— Jos uhmakkuus on arkea kovasti koettelevaa, viikoittain tai päivittäin esiintyvää ja vähintään puoli vuotta kestävää, siitä voidaan puhua häiriötasoisena. Silloin se harvoin menee ohi ilman hoidollista apua, sanoo lastenpsykiatriain erikoislääkäri, kouluttajapsykoterapeutti Marjukka Westerlund.
Uhmakkuushäiriö on aina lääkärin toteama diagnoosi. Noin puolet diagnoosin saaneista on eri ikäisiä lapsia ja puolet nuoria, yli 13-vuotiaita. Nuorten kohdalla puhutaan useimmiten käytöshäiriöstä.
Uhmakkuushäiriö pitää osata erottaa tavallisesta uhmasta, sillä lapsen psyykkisessä kehityksessä on vaiheita, joissa uhmakkuus on normaalia ja hyvin tavallista, etenkin 2–3-vuotiaana ja murrosiässä.
— Se on lapselle keino testata ja opiskella oikeaa ja väärää ja ympäristön asettamia rajoja, muistuttaa Westerlund.
Lue myös: 6-vuotiaan uhma – onko normaalia, että eskarilainen kiukkuaa taas kuin taapero?
Mistä uhmakkuushäiriö johtuu?
Usein lapsen uhmakkuuden taustalla on perheen vuorovaikutussuhteisiin ja elämäntapahtumiin liittyvää kuormitusta.
— Esimerkiksi kiusatuksi tuleminen tai vanhempien ero voivat aiheuttaa ulospäin uhman muodossa tulevia hankalia tunteita. Joskus lapsen haastava käytös johtuu hänen ahdistuksestaan, toteaa Westerlund.
Tulistuva temperamentti, aistiyliherkkyys, tarkkaavuushäiriön (ADHD) ja autismikirjon häiriön piirteet sekä oppimishäiriöt voivat tuoda haasteita itsenäistymiselle ja siten lisätä uhmakkuutta.
Jotta voidaan puhua uhmakkuushäiriöstä, se pitää ensin tunnistaa tavallisesta uhmasta.
Westerlundin mukaan uhma syntyy suhteessa toiseen ihmiseen.
— Se ei ole lapsen sisäsyntyistä ilkeyttä tai pahantahtoisuutta.
Uhmareaktion ymmärtäminen ja lapsen asemaan asettuminen on vanhemmalle haastavaa, mutta äärimmäisen tärkeää.
— Riittävä turvallisuuden tunne estyy, jos vanhempi on ankara ja lapsen tahdon tukahduttava tai toisaalta antaa aina periksi eikä tarjoa lapsen tarvitsemia rajoja.
Lapsen pulmallinen toiminta ja vanhemman väsyminen voivat muodostaa noidankehän, jossa lapsen vointi edelleen huononee ja jokainen perheessä on kovilla. Siksi on tärkeää, että uhmakkuuteen haetaan tukea varhaisessa vaiheessa. Apua voi lähteä hakemaan neuvolasta, kouluterveydenhuollosta tai lääkäristä.
Lue myös: Onko uhmaiästä mitään hyötyä? Tätä kaikkea lapsi oppii uhmatessaan
Uhmakkuushäiriön hoito
Sopivan hoidon ja tuen suunnittelu edellyttää psykiatrian alan ammattilaisten tekemää lapsen kehityksen ja oireiden sekä sosiaalisen tilanteen arviota.
Westerlund painottaa, että uhmakkuushäiriön hoidossa lapsen vanhemmilla ja lähiaikuisilla on tärkeä rooli. Tehokkaimmin auttaa arjessa saatu tuki. Vanhemmat voivat tukea uhmakasta lasta pyrkimällä asettumaan lapsen asemaan ja ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyy huonosti eri tilanteissa.
— Uhmaa voidaan pitää yrityksenä kompensoida turvattomuuden ja avuttomuuden tunteita. Turvaton lapsi tarvitsee vanhemman läsnäoloa ja rajojen asettamista joskus myös fyysisesti sylissä pitämällä, sanoo Westerlund.
Uhmakkuusoire kehittyy sosiaalisena reaktiona, ja siksi se vaatii helpottuakseen monen auttajan yhteistyötä. Tukiverkostossa on usein vanhempien lisäksi hoito- ja sosiaalialan ammattilaisia sekä päiväkodin ja koulun aikuisia.
— Psykiatrinen hoito kohdistuu uhmakkuuden taustalla oleviin oireisiin ja häiriöihin. Apu voi olla yksilö- tai ryhmämuotoista hoitoa sekä lääkehoitoa. Vanhemmille annetaan hoidon aikana tietoa lapsen oireista ja autetaan heitä tukemaan lastaan esimerkiksi vanhempien ryhmissä.
Kun vanhempi voi ymmärtää lapsen uhmaa, se auttaa häntä säilyttämään kyvyn toimia ja pysyä rauhallisena. Lapselle asetettujen seuraamusten on hyvä olla tarkkaan mietittyjä ja perusteltuja.
— On tärkeää antaa lapselle positiivista palautetta hänen toiminnastaan aina, kun se on aidosti mahdollista, muistuttaa Westerlund.
Lähteet: Käypä hoito
Kommentit (3)
Uhmakkuushäiriö on tyystin toinen kuin uhmaikä, Tiinalle tiedoksi.
Uhmakkuushäiriö on sitä, kun lapsen nukkumaan meno kestää kolme tuntia, koska ”meen jos haluun” ja samalla lapsi itkee ja nauraa vuorotellen, kun ei tiedosta väsymystään vaan jatkaa ympäri asuntoa juoksentelua.
Uhmakkuushäiriö on sitä, kun viisi vuotias irroittaa turvavyönsä kesken ajon moottoritiellä ja ilmoittaa haluavansa ”nyt ajaa” ja yrittää tulla keskikonsolin kautta kuljettajan syliin.
Uhmakkuushäiriö on sitä, kun lapsi kiusaa koiraa kielloista ja varoituksista huolimatta ja jatkaa kiusaamista vaikka koira on jo kertaalleen purrut lapsen nenän ruhjeille.
Uhmakkuusshäiriö on sitä, kun kuusi vuotias keskii lähteä klo 4 aamuyöllä eskariin, ”koska mä haluun”.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Moni asiantuntijaksi itseään kutsuva kehoittaa hoidoksi ”ymmärtämään lapsen tunteita”. Melkoisen vaikeaa, kun koko perheen henki voi olla välittömässä vaarassa moottoritiellä tai lapsen nenä irti poskella. Seuraavaksi kun näet marketin lattialla huutavan ja potkivan 5- 10 vuotiaan lapsen huutamassa:”Mä haluun!!!!”, ja varsinkaan kun lapsi ei edes osaa vastata mitä tällä kertaa hän haluaa, niin olet kohdannut uhmakkuushäiriötä sairastavan lapsen.
Uhmaikäinen lapsi taasen ei ole psyykkisesti sairas vaan tietyssä kehitysvaiheessa.
Entisaikaan uhma piestiin kirjaimellisesti pois lapsesta, nyt se on lailla kielletty. Lapselle pitää asettaa heti selvät rajat, joista ei lipsuta, muuten tilanne riistäytyy ylitsepääsemättömäksi.
Uhmaikä on ihan tervettä, ja sitä tarvitaan itsenäistymiseen. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että lapsen kaikki toiveet toteutetaan. Aikuisen pitää kestää myös lapsen itku ja kiukku. Eikä pyrkiä miellyttämään lasta liikaa. Rajat ovat myös rakkautta. Lapsen täytyy tottua myös pettymyksiin ja vastoinkäymisiin. Aina ei voi olla kivaa ja hauskaa. Lapsi, joka ei tällaiseen totu kokee esim. päiväkodissa ja koulussa suuria pettymyksiä. Rajoja ja rakkautta molempia tarvitaan. Rajat tuovat myös turvallisuutta.
Luitko sä edes koko juttua? Tässä ei nyt puhuttu uhmasta tai väärin toimivista vanhemmista, vaan sairaudesta nimeltä uhmakkuushäiriö, johon ei perinteiset keinot pure vaan tarvitaan muuta apua.
Tsiisus että aina ollaan vanhempia syyttämässä!